![]() ![]() |
SPEXMitä tapahtuu, kun oikeustieteilijät vierailevat teatterimaailmassa? Pykälä on vastannut tähän kysymykseen jo yhdeksänä vuotena joka syksyisellä spexillään. Spex on teatteria, laulua, tanssia ja naurua sekä suuria tunteita kokoillan interaktiivisen teatteriesityksen muodossa. Yleisö pääsee osallistumaan näytelmään huutamalla "omstart", jolloin edellinen repliikki, laulu tai tanssi nähdään muunneltuna uudelleen. Tekijöilleen spex on voiman- ja taidonnäyte, jota muistellaan vielä kauan yhtenä parhaimmista hetkistä opiskeluvuosilta.
LISäTIETOJA TUOTTAJILTA
Tuottajat 2009 Spex on suuri produktio, joka toteutetaan mahdollisimman pitkälle pykälistien omin voimin. Joka vuosi mukana on ollut 70-100 henkilöä, joista suurin osa pykälistejä. Vain tietyiltä erityisaloilta on palkattu ammatilaisia mukaan auttamaan. Katsojia spexillä on vuosittain n. 1400. HistoriaSpexin toi Pykälään "Pykälän spexin äiti" Katja Pätiälä, ja ensimmäinen näytelmä Miehen tuoksu sai ensi-iltansa vuonna 1997. Sittemmin spex on vakiintunut osaksi Pykälän toimintaa yhdeksän esitysvuotensa aikana PYKäLä RY:N SPEXIT
1997: Miehen tuoksu Pykälistit ovat päässeet näyttämään taitojaan kahdessa teatterissa. Kolme ensimmäistä spexiä esitettiin komediateatteri Arenassa ja tämän jälkeen näytökset ovat olleet kulttuuriareena Gloriassa. Pesänjakajien myötä vuonna 2005 Pykälän spex palasi takaisin Arenalle. TekijätSpexorganisaatio koostuu eri osa-alueista, joita luotsaavat omat vastuuhenkilöt. Omissa ryhmissään, mutta silti yhteistoiminnassa ohjaajan johdolla työtään tekevät näyttelijät, muusikot, laulajat, tanssijat, lavastajat, puvustajat, käsikirjoittajat ja tuottajat. Tekemistä löytyy myös kampaajille, maskeeraajille, markkinoijille ja spexemännille. Tuottajat
Ohjaaja Käsikirjoittajat Näyttelijät Tanssijat
Bändi Lavastus ja puvustus Spexiin kaivataan vuosittain uusia tekijöitä. Spex on tarkoitettu mahdollisuudeksi
kaikille opiskelijoille eikä aikaisempi kokemus teatterintekemisestä ei ole tarpeen.
Ainoa edellytys osallistumiselle on sitoutuminen syksyn tiukahkoon harjoitusaikatauluun.
Kuinka mukaan?Spexin aloituskokous pidetään lukuvuoden ensimmäisillä viikoilla. Parhaiten mukaan pääseekin tulemalla paikalle aloituskokoukseen. Tanssiryhmä kootaan tanssivastaavien organisoimassa tanssikatselmuksessa. Kaikki innostuneet ovat tervetulleita mukaan! Spex 2009Pykälän vuoden 2009 spexin nimi on Timantit eivät ole ikuisia. Tuoreimman spexin sivuille pääset täältä. Copyright 2010 Pykälä ry |