![]() ![]() |
YLEISVALIOKUNTAYleisvaliokunta eli YVK pitää pykälistit monella tapaa aktiivisina. YVK:n suurimpana vastuualueena on useat Pykälässä järjestettävistä bileistä ja sitzeistä, usein yhdessä ulkoasiainvaliokunnan kanssa.
YVK 2010 Bileet riehakkaasta remuttamisesta rauhallisempaan sitzaamiseen ovat jo muodostuneet YVK:n tavaramerkiksi. Valiokunta järjestää lisäksi mm. kulttuurisia nautintoja aina baletista raskaaseen musiikkiin sekä urheiluntäyteistä hikoilua jalkapallosta sukellukseen. YVK:n tehtäviin kuuluu myös jokakeväisen Pykälä-viikon järjestäminen yhdessä hallituksen yleisvastaavien sekä Pykäläviikkotoimikunnan kanssa. YVK 2010 YVK:ssa on 16 virkailijaa. Kaikilla virkailijoilla on yleisen valiokuntatyöskentelyn lisäksi oma virkansa hoidettavanaan. YVK:n virkailijat mm. järjestävät niin kulttuuri- kuin urheiluexcujakin sekä pitää huolta Pykälän teknisistä laitteista. Yleisvaliokunta kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti noin kolmen viikon välein. Kokoukset ovat avoimia koko jäsenistölle. YVK:n kokouksissa käymällä saa monipuolisen kuvan siitä, millaista ohjelmaa Pykälä jäsenilleen tarjoaa. YVK:n viratYVK:n puheenjohtaja Vuonna 2010 YVK:n puheenjohtaja on Hanna Kylmäniemi VALIOKUNNASSA TAPAHTUU YVK:n varapuheenjohtaja YVK:n Varapuheenjohtaja johtaa valiokunnan kokousta puheenjohtajan poissa ollessa. Varapuheenjohtajan tärkeimpänä tehtävänä on vastata valiokunnan sisäisen toiminnan organisoinnista yleisvastaavien ohjeiden mukaisesti. Lisäksi varapuheenjohtajan toimenkuvaan kuuluu vuorolistojen laatiminen bileissä ja plaseerauksesta huolehtiminen sitzeillä. Viimeisimpänä tehtävänään varapuheenjohtaja huolehtii myös kahvin keittämisestä yleisvaliokunnan tapahtumissa. Vuonna 2010 YVK:n varapuheenjohtaja on Jonna Vihavainen YVK:n sihteeri Sihteerin tehtäviin kuuluu pöytäkirjojen kirjoittaminen valiokunnan kokouksissa. Pöytäkirjojen seuraaminen pitää sinut ajan tasalla valiokunnan tapahtumista. Vuonna 2010 YVK:n sihteeri on Jenna Tirkkonen Kulttuurivastaava YVK:n kultturivastaava toimii yhdessä UAV:n kulttuurivastaavan kanssa. Kulttuurivastaavien tehtäviin kuuluu erilaisten vierailujen ja tapahtumien järjestämistä kaikille kulturelleille pykälisteille. Kulttuurista nautitaan niin museoissa, teattereissa, baletissa kuin konserteissakin. Kultturivastaava on totta kai avoin myös uusille ideoille! Vuonna 2010 kulttuurivastaava on Elina Häkämies Urheiluvastaavat Urheiluvastaavan toimenkuvaan kuuluu pykälistien liikuntamahdollisuuksista huolehtiminen. Urheiluvastaava järkkäilee tervehenkisiä urheilutapahtumia, jotta jokaisen sisäinen sohvaperuna saataisiin nitistettyä! Urheiluvastaava on päävastuussa mm. Fudiscupin organisoinnista. Vuonna 2010 urheiluvastaava on Erno Kaskinen Ympäristövastaava Ympäristövastaavan tehtävänä on edistää ekologisesti kestävämpiä toimintamuotoja Pykälässä. Tämä tapahtuu esimerkiksi muiden pykälistien ympäristökoulutuksen, ympäristösuunnitelman päivittämisen sekä mahdollisuuksien mukaan ympäristöaiheisten tapahtumien järjestämisen muodossa. Erityistä huomiota Pykälässä tulee kiinnittää kerhohuoneistolla ja toimistolla syntyvien jätemäärien minimoimiseen ja lajitteluun sekä energiankulutuksen hallintaan. Vuonna 2010 ympäristövastaava on Manuel Linnankoski YVK:n tuotevastaava Tuotevastaava on päävastuussa pykälistien haalarimerkkien, paitojen ja muiden asusteiden ulkomuodosta ja niiden riittävyydestä Pykälän toimistolla. Tuotevastaavan vuosittaisiin tehtäviin kuuluu mm. erilaisten haalarimerkkien suunnittelu sekä niiden tilaaminen. Tuotevastaava vuonna 2010 on Emilia Seppänen Laitevastaava Laitevastaavan harteilla on huoneistomme elektroniikasta huolehtiminen. Hän on perillä niin värivalojen toiminnasta kuin kaiuttimien kytkennöistäkin. Laitevastaava on myös DJ Pykälän bileissä. Vuonna 2010 laitevastaava on Timo Nevaranta YVK:n tiedottaja YVK:n tiedottaja vastaa hallituksen tiedotusvastaavan apuna yhdistyksen nettisivuista, erityisesti oman valiokuntansa sivuista. Tärkein tiedottajan tehtävä on pitää pykälistit tilanteen tasalla niin kaikista valiokunnan järjestämistä tapahtumista kuin kokouksistakin infoamalla niistä Pykälä-infossa ja nettisivuilla. Pykälässä toimii myös tiedotustoimikunta, jonka jäsenenä myös YVK:n tiedottaja toimii. Vuonna 2010 YVK:n tiedottaja on Kalle Hakkarainen YVK:n emännät YVK:n emännät vastaavat yhdessä UAV:n emäntien kanssa kaikenmoisten herkkujen valmistamisesta mm. sitzeille, seminaareihin, Kiljavan mökkireissuille (bravuurina esim. pähkinänmakuiset kastikkeet). Raskas työ vaatii raskaat huvit ja emännät palkitaankin aina ikiomalla EP:llä eli emännän pullolla (lue kossulla). Keittokirjaa emännät eivät ole vielä koonneet, joten salaisia reseptejä voi tiedustella meiltä sähköpostilla. P.S Keittiössä on aina parhaat bileet! Vuonna 2010 YVK:n emäntiä ovat Mira Kokko, Saara Kantokorpi ja Niina Karjunen Emännät nauttimassa erittäin kuivaa YVK:n isännät Uima-altaan jäätyä historiaan isännän tehtäviin kuuluu nykyään mm. sitzeillä tarjoileminen, saunan pesu ja Pykälän tyhjentäminen tyhjistä pulloista. YVK:n isännät hoitavat virkaansa läheisessä yhteistyössä UAV:n isäntien kanssa. Isäntien toimenkuvaan kuuluu uutena elementtinä silliksen järjestäminen. Vuonna 2010 YVK:n isäntiä ovat Lia Ojanen, Janne Parikka ja Lauri Ignatius Toimihenkilöt Vuodesta 2010 lähtien YVK:ssa työskentelee toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden asema valiokunnassa on virkailijoihin verrattava. Heidän toimenkuvansa määritetään valiokunnan sisällä aina kunkin vuoden alussa valiokunnan tarpeita vastaaviksi. Vuonna 2010 YVK:n toimihenkilöt ovat Isabella Lehti, Katriina Toivanen, Jaakko Jylhä, Iida Joutsenoja, Elisa Koskinen, Niko Kolsi, Susanna Alaviuhkola ja Heini Salmela Copyright 2010 Pykälä ry |