ONNEA!

Tervetuloa Pykälä ry:n phuksisivuille, uusi phuksi. Takanasi on raskas luku-urakka, joka on varmasti vaatinut veronsa. Tekemällä töitä läpäistäksesi pääsykokeen olet kuitenkin saavuttanut opiskelupaikan, joka vaikuttaa tulevaisuuteesi merkittävästi taaten muun muassa mielenkiintoisia uravaihtoehtoja ja haasteita.

Phuksietusivun kuva

Ennen valmistumistasi sinulla on kuitenkin edessäsi usean vuoden tiivis opiskeluaika. Opiskeluaikaisia etujasi valvomaan ja vapaa-ajantoimintaa järjestämään on jo yli 70 vuotta sitten perustettu Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suomenkielisten opiskelijoiden tiedekuntajärjestö Pykälä ry.

Näiden nettisivujen tarkoituksen on kertoa tiiviisti, mitä Pykälä ry on, ja mitä se voi Sinulle tarjota. Sivuja isännöivät phuksikapteenit Kaisa Kortesmaa ja Ilari Autio. Laajemmin yhdistyksen toimintaa, toimijoita ja tavoitteita käsittelee pääsivumme. Nämä sivut ovat teitä phukseja varten.

Vaikka et malttaisi odottaa yliopisto-opintojen alkamista ja tenttikirjoihin käsiksi pääsemistä, kannattaa myös muistaa, että opiskeluaika on elämässä ainutlaatuista. Silloin kun on sen aika, siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Lämpimästi tervetuloa mukaan Pykälä ry:n toimintaan!

Copyright 2010 Pykälä ry
Toimisto Mannerheimintie 3 B, 5 krs, 00100 Helsinki, puh. (09) 278 5003
Huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B, 00500 Helsinki, puh. (09) 682 1858
Anna palautetta sivuista hallituksen tiedotusvastaavalle