|
|
KYSY KAPTEENEILTA -PALSTA
Lähetä mieltäsi askarruttava kysymys
phuksikapteeneille. Kysy mitä vaan - kapteenit
vastaavat mitä vaan!
Aiemmin kysyttyä
| Lähettäjä | Aihe: Kumpi |
Mikko 29.07.2010 |
Q: Moi kumpi teistä antaa helpommin?
A: Dear Mikko,
Oletan sinun olevan kiinnostunut, kummalta saat helpommin pisteitä phuksipistekorttiisi. Emme ole vielä olleenkaan päässeet niitä jakamaan, joten vastausta joudut odottamaan syksyyn. |
| Lähettäjä | Aihe: Biletysvarustus |
Haluun haalarit! 29.07.2010 |
Q: Terve,
Ymmärsin, että nuo kuuluisat haalarit saa vasta talven keskellä, kun taas biletys alkaa oikeastaan saman tien. Miten phukseilla on ollut tapana pukeutua bileisiin noin syksyllä? Kuinka siistiä (vaikkapa yhestä kymppiin) meno ja sen mukainen vaatetus kannattaa olla?
Punssikahveja jne odotellessa...
A: Hola!
Phuksit ovat tosiaan yleensä saaneet haalarit tammi-/helmikuussa, kun haalaritoimikunta on saanut ne hommattua. Siihen asti omaa mielikuvitustaan voi vapaasti käyttää asukokonaisuuksia valitessa.
Meno bileissä ei varmastikaan ole siistiä, mikä kannattaa myös ottaa huomioon. Pykälässä lisäksi on todella kuuma eikä siellä ainakaan vielä ole tupakkakoppia, joten seuraavana aamuna vaatteet haisevat hielle ja tupakalle ja ties mille.
Kuvia edellisvuosien muodista voi katsoa Pykälän kuvagalleriasta. |
| Lähettäjä | Aihe: Syksyn hippalot |
"Phuksi" 26.07.2010 |
Q: Moi!
Onks myös suoraan maisterin tutkintoon valitut tervetulleita phukseilemalla tutustumaan pykälään? Tiedekunnan kirjeessä taittiin ilmaista asia "halutessaan osin tai kokonaan osallistua"..
A: Moikka, Phuksi!
Kaikki tiedekuntaan päässeet ovat tottakai tervetulleita myös Pykälän toimintaan mukaan. Nähdään siis syksyn hippaloissa! |
| Lähettäjä | Aihe: Spex |
Moi 25.07.2010 |
Q: Hei kapteenit,
Haluatteko kertoa omia kokemuksianne, kannattaako tuohon varjo-opinto-oppaassa mainostettuun Spexiin osallistua? Pääseekö myös phuksina siihen kunnolla mukaan?
A: Moikkamoi,
Molemmat kapteenit voivat erittäin lämpimästi suositella spexiin osallistumista! Eri osa-alueita on paljon ja kaikille halukkaille löytyy varmasti jotain puuhaa. Phuksina mukaan on helppo lähteä, ja spexissä tutustuukin hyvin muihin phukseihin ja vanhempiin tieteenharjoittajiin. Tiedossa on varmasti mieleenpainuva syksy. :)
Spexin aloituskokous on 16.9. eli silloin kannattaa saapua Pykälään kuulemaan lisää. |
| Lähettäjä | Aihe: Punssikahvit |
Punsch-vad-är-det 25.07.2010 |
Q: Oi jalot kapteenimme!
Uusi phuksi halajaa tietää, mitä tuo kahviin sekoitettava punssi-niminen juoma oikein on ja kuka sitä oikein juo?
A: Punssi on arrakilla maustettu makeahko likööri. Länsinaapurimme keksimää suurta herkkujuomaa nautitaan tosiaankin kahvin kanssa. Perinteisesti punssia on juotu (Ruotsissa) lämmitettynä, mutta nykyään punssi tarjoillaan useimmiten lämmittämättä kahvin kera. Pääset nauttimaan oikkareiden suosimaa makoisaa jälkiruokajuomaa monesti tulevina vuosina! Pykälässä on taidettu joskus nähdä sitsien (rempseä pohjoismainen akateeminen pöytäjuhla) jatkoilla punssinjuontikisoja kohtalokkain seurauksin. Ole siis varovainen! :)
Pykälässä on myös toimintaansa aloitteleva Pykälä Punsch Club, jonka suhteen kannattaa pitää korvat avoinna. |
| Lähettäjä | Aihe: Punssi & Sussu |
Cavanagh 22.07.2010 |
Q: Meikä liittyy pykälään! Jippii, viimeisiä koepistiön kautta päässeitä, ihanaa.
Miten punssikahville pukeudutaan? Saako oikiksesta helposti sussun iltojen iloksi? Ainakin sukupuolijakauma suosii meitä kakslahkeisii. Kuulin Cantina Westissä et oikistytsyt on portsun tavoitelluimpia heiloja, vaude vau!
Onnea ja haleja kaikille kullille! Tavataan ja halataan!
A: Onnittelut! Ja todellakin kannattaa liittyä Pykalään.
Punssikahveille voi pukeutua ihan normaaleihin vaatteisiin. Välttamättä ekan opiskelupäivän päätteeksi ei ehdi kotona edes käydä vaatteita vaihtamassa. Kuvia edellisten vuosien punssikahveista löydät Pykälän kuvagalleriasta.
Olet oikeassa, että oikis on naispainotteinen ja se parantanee sinunkin mahdollisuuksia saada sussu iltojen iloksi, mutta kannattaa muistaa että tarinat kaadoistasi leviävät kulovalkean tavoin ja saatatkin löytää itsesi seuraavan Inter Vivoksen Perhonen-palstalta! |
| Lähettäjä | Aihe: Milloin |
Iki-Phuksi 12.07.2010 |
Q: Koska uusi palsta aukeaa?
Kansa haluaa kuulla uusien phuksikapteenien jaloja mielipiteitä phukseista nyt!
A: Kysymyksiä vaan kehiin niin voidaan vastailla. :) |
| Lähettäjä | Aihe: |
Nykyään reservissä 07.07.2010 |
Q: Moi.
En nopealla tiedekunnan sivujen selaamisella löytänyt tietoa millon phuksit ensi syksynä aloittaa opintourakkansa ja kysyisinkin onko teillä tietoa asiasta? Ihan vaan että kesälomia voisi suunnitella.
A: Moi!
Mitään virallista tietoa ei vielä taida meillä olla, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa (ja luemme niitä oikein), syyslukukausi alkanee 30.8. Tämä tieto perustuu siihen, että yliopiston rehtorin päätöksen (170/2007) mukaan ensimmäinen periodi alkaa 6.9.2010 ja yleensä tämä on tarkoittanut sitä, että meidän tiedekunnassamme phuksien opintie alkaa viikkoa aiemmin maanantaina. Emme kuitenkaan käyttäisi tätä tietolähteä kovinkaan luotettavana, mikäli joku haluaa asiassa alkaa riitelemään!
HUOM! Uudet kaput lisäävät tähän, että phuksien opiskelutaival alkaakin vasta 6.9.! |
| Lähettäjä | Aihe: Phuksikapteenius |
Aino 14.04.2010 |
Q: Hei kapteenit!
Miten phuksikapteenit valitaan? Ja milloin? Jos oikein kovasti haluaa kapuksi, niin mtien siihen virkaan voisi päästä?
A: Hei Aino! Phuksikapteenit valitsevat aina itse seuraajansa, eli tämän vuoden kapteenit valitsevat kapteenit ensi vuodelle. Valitsemme tehtävään sellaiset, jotka mielestämme siihen parhaiten soveltuvat. Tämän jälkeen tarvitsemme vielä hallituksen hyväksynnän päätöksellemme. Kyseessä on siis täysin omavaltainen prosessi, eikä virkaan voi erikseen hakea. Tapana on ollut, että vanhempi fuksikapteeni on 4. vuoden opiskelija ja nuorempi on edellisen vuoden fuksi. Vanhemmalta kapteenilta tarvitsemme suostumuksen siihen, että hän haluaa ottaa pestin vastaan. Nuoremmalta kapteenilta suostumusta ei ole ollut tapana kysellä, vaan valinta tulee hänelle täytenä yllätyksenä.
Uudet kapteenit julkistetaan Pykälän vappubooleilla. Boolit alkavat jo klo 12:00 eli kannattaa olla ajoissa paikalla! :) |
| Lähettäjä | Aihe: Lakikirjat |
Kirjojen metsästäjä 23.02.2010 |
Q: Tarvitsen pinon lakikirjoja rekvisiitaksi. Vuodella, sisällöllä ja sen sellaisilla ei merkitystä. Kunhan ovat keskenään samannäköisiä ja kannessa Suomen Laki. Mistä niitä saa? Keräileekö joku antikvariaatti? Kiitos!
A: Jaa-a. Tuskinpa divarit keräilee vanhoja lakikirjoja. Suosittelen käydä katsomassa, josko Pykälän toimistolta löytyisi jotain. Asianajotoimistot poistavat (heittävät pois) myös aika-ajoin vanhoja lakikirjoja, joten niistäkin voi kysellä!
Laitapa viestiä myös kapteeneille phuksikapteenit(at)pykala.fi, sillä toisella kapteeneista saattaa olla lakikirjoja tiedossa! |
| Lähettäjä | Aihe: haalarimerkkien ompelu |
muksu 21.02.2010 |
Q: Heips! Onnellisesti saatiin haalarit me pikku phuksitkin ja ompelin jo muutaman merkin sormet neulanreikiä täynnä. Kysymys onkin tämä: onko merkeillä mitään määrättyjä paikkoja muita kuin pykälisti merkki jalassa? itse en tiedä minne ompelisin pyöreän viinipunaisen pykälä ry. -merkin..onko sillä väliä, vai ovatko tietyt paikat tärkeät? kiitos vastauksesta :)
A: Moips! Ei noilla millään ole mitään määrättyjä paikkoja. Allekirjoittanut ompeli Pykälä-merkin suurinpiirtein sydämen kohdalle - tämä tosin sattumalta. Ei pykälisti-merkillekään ole varsinaista paikkaa, mutta jalassa sen huomaa parhaiten. |
| Lähettäjä | Aihe: Kauppaoikeus |
phuksi 11.02.2010 |
Q: Moi! Katselin tässä, että kauppaoikeuden voisi kokonaan suorittaa luentosarjoilla. Kannattaako se? Jos päättää mennä vain osalle luentosarjoista, mitkä saattaisivat olla erityisen hyviä/hyödyllisiä?
A: Heippa fuksi! Pahoittelut, että olet joutunut odottamaan vastausta. Kapteeneilla on viime aikoina olleet pasmat hieman sekaisin. Kauppaoikeudessa kannattaa luentosarjoja kuulemma hyödyntää. Allekirjoittanut ei tosin ole itsekään sitä vielä suorittanut, joten kuluttaa tänä keväänä fuksien kanssa portsun penkkejä kauppaoikeuden luennoilla. Huhut kertovat, että Nyberghin luentosarja ei ole paras mahdollinen. Se on myös ruotsinkielinen. Villan ja Viitasen luentosarjat ovat kuulemma hyviä. Kauppaoikeuden luentosarjoille pitää muuten ilmottautua, eli jos niille mielii osallistua, täytyy muistaa ilmottautua weboodissa! |
| Lähettäjä | Aihe: Lakikirjojen käyttö tentissä |
?? 12.01.2010 |
Q: Hei arvoisat kapteenit!
Voisittko selventää epätietoiselle phuksille hieman lakikirjojen käyttöä tenteissä? Olen menossa tekemään työoikeuden tentin ensi viikolla, ja kyseessä on ensimmäinen lakikirjatenttini. Minulla on vuoden 2007 lakikirjat, voinko käyttää niitä? Mitkä kaikki kirjat minun tulee ottaa mukaan? Onko jotain muuta, mitä pitäisi tietää?
A: Heippa! Voit aivan hyvin käyttää vuoden 2007 lakikirjoja. Kannattaa kuitenkin varmistaa, onko joku tentissä vaadittava säädös muuttunut vuoden 2007 jälkeen. Tentissä tarvittavat säädökset löytyvät opinto-oppaasta kyseisen oppiaineen kohdalta. Mikäli joku laki tms. on muuttunut, voi uudistuneen lain ottaa tenttiin mukaan suomenlaki.com:ista tulostettuna pdf-tiedostona. Älä siis tulosta lakeja esim. finlexistä, koska niitä ei saa käyttää tenttitilanteessa.
Tenttiin voi periaatteessa ottaa vaikka kaikki 3 lakikirjaa, mutta kannattaa kuitenkin vilkaista, mistä lakikirjoista tarvittavat säädökset löytyvät. Kaikkia ei aina välttämättä kannata raahata mukanaan. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Strutsi 27.12.2009 |
Q: Olen porthaniassa liikkuva villi huhu, jonka mukaan toinen kapteeneista harrastaa eroottisten runojen kirjoittamista, tosi? Jos on, missä näitä teoksia pääsisi ihastelemaan?
A: Porthaniassa liikkuu kaikenlaisia huhuja. ;) Valitettavasti, jos toinen kapteeneista harrastaa eroottisten runojen kirjoittelua, niiden tarkoitus tuskin on laittaa jakeluun. Teoksia päässee siis ihailemaan vain kysymällä toiselta kapteenilta (siis jos niitä ylipäätänsä kirjoitellaan). |
| Lähettäjä | Aihe: Mikä paras pari oikkarille? |
Oikkari-Kari 02.12.2009 |
Q: Morjesta kaput!
Olen tässä miettinyt vaihteeksi sinkkupäivieni päättämistä, mutta en halua siippaa samoista tiedeympyröistä. Aika usein kuitenkin törmää "juristipareihin". Olenkin miettinyt, josko oikkarit ovat niin tylsiä/omanlaatuisia, etteivät löydä seuraa muilta aloilta.
Varsinainen kysymykseni kuuluu:
Minkä alan (siis muun kuin oikeustieteellisen) tieteenharjoittaja sopisi parhaiten oikkarille ja miksi näin? Kenen kanssa liittoa ei kannata ainakaan lähteä solmimaan?
A: Moi!
Tähän emme kyllä keksi mitään suoraa vastausta. Juristipareihin törmätään tämän tästä, mutta yleinen mielipide tuntuu olevan tosiaan se, että siippa tulisi löytää tiedekunnan ulkopuolelta. Mikäli lähettäjän nimestä voi sukupuolta hieman päätellä, voisimme suositella oivallisina paikkoina pokailla neitokaisia vaikkapa maa- ja metsätaloustieteellisen pileistä (Viikistä + sieltä löytyy myös eläinlääkisläisiä!), lääketieteellisen pirskeistä tunnetusti löytyy usein seuraa (joskin yllättävän usein kuulee pykälistin löytäneen itsensä toisen pykälistin seurasta), kauppiksen bileistä ja villit huhut kertovat, että myös TKK:n opiskelijabileistä voi löytää neitokaisia (nämä ovat kuitenkin harvemmassa).
Mikäli kuitenkin tämä karskimpi ja karvaisempi sukupuoli sattuu kiinnostamaan, neuvoisimme suuntamaan nokan kohti Otaniemeä, jossa tarjontaa on välillä liiaksikin. Viikistä ja Meilahdesta (kuten myös Kumpulasta ja keskustakampukseltakin!) löytyy miesseuraa - Meikusta tosin ymmärtääksemme hieman varatumpaa sellaista.
Mitä tuohon tulee, että kenen kanssa ei kannata lähteä liittoa solmimaan, on vaikea vastata. Tähänkin voit vastata vain sinä itse. Toisille ei sovi Maanpuolustuskorkeakoulua käyvä leireilevä siippa, toisille ei kelpaa missään nimessä vain ammattikoulun käynyt neitokainen/herrasmies. It's your choice.
Mutta muista, meressä riittää kaloja, joten ei syytä huoleen, vaikkei ihan välittömästi onnistaisikaan! |
| Lähettäjä | Aihe: |
26.11.2009 |
Q: Todennäköisyys sille, että pykälisti tarjottaessa kieltäytyy lasillisesta erittäin kuivaa suomalaista valkoviiniä?
A: Aiheesta ei varmaankaan ole tehty mitään tieteellistä tutkimusta taikka tilastoa, mutta todennäköisyys lienee aika pieni. |
| Lähettäjä | Aihe: suomenlaki.com |
argh 22.11.2009 |
Q: Voiko tuota enää käyttää? Aiemmin pystyi kotoakin VPN:n kautta opiskelijana käyttämään suomenlaki.comia, nyt ei enää onnistu.. Onko tähän jotkut uudet ohjeet, vai pitääkö toiveet palvelun käytöstä haudata?
A: Innostuinpa itsekin nyt asentamaan vihdoin tuon VPN:n ja lisäämään yhteyden HY:n verkkoon. Täällä ainakin suomenlaki.com toimii. Sikäli jos siis olet yhä opiskelijana HY:llä eikä palvelu toimi, kannattaa ottaa yhteyttä yliopiston tietotekniikkaosastoon. |
| Lähettäjä | Aihe: Inter Vivos |
Cobol Bros 22.11.2009 |
Q: No heido vaan! Onk nyt niin että mainio lehtemme IV ilmestyy milloin sattuu? Onk aina 5 numeroo per vuosi? Ehkä skribentit ovat joutuneet possurokon alle!!
A: IV julkaistaan viidesti vuoden aikana ainakin tällä hetkellä (tulevaisuus on hämärän peitossa, kuten menneisyyskin). Tuskinpa yksi possurokko IV:n kaartia heiluttaa ainakaan hirveästi: ammattitaitoinen toimittajaporukka kun on tekstit kirjoittanut jo hyvissä ajoin. ;) Mikäli jokin askarruttaa enemmän IV:een liittyen, suosittelemme kääntymään päätoimittajan puoleen. |
| Lähettäjä | Aihe: Oikkarit |
Wanaha 18.11.2009 |
Q: Moi!
Tällaista pientä Oululaasta hiukan kauhistuttaa (vaikka olenkin innostunut!) tiedekuntaan pyrkiminen. Jos pääsen läpi äärimmäisestä tulikokeesta, pääsykokeista, onko pohjoisen ihmisellä mahdollista sulautua etelästä tulevien oikkareiden värikkääseen ja eloisaan joukkoon? Kävin muuten suorittamassa kesäyliopiston tarjoaman Oikeusjärjestelmät ja oikeushistoria - kurssin. Osaavatko kapteenit arvioida kyseisen kurssin haastavuusastetta muihin phuksivuonna suoritettaviin kursseihin nähden?
A: Hei! Tottakai sulaudut joukkoon, sitä on turha murehtia. Eivätkä kaikki Helsingin oikkarit ole täältä kotoisin, meitä tulee joka puolelta ympäri Suomea. Kapteenit eivät valitettavasti osaa arvioida ko. kurssin haastavuutta, mutta fakta on kuitenkin se, että vaikein "kurssi" on sisäänpääsyprosessi. Mikäli pääset tiedekuntaan sisään, selviät kyllä aivan varmasti kaikista kursseistakin. Tsemppiä pyrkimiseen! :) |
| Lähettäjä | Aihe: Apua |
Simo 18.11.2009 |
Q: Töissä panettaa, mitä tehdä?
A: Tilanne kieltämättä vaikuttaa hieman kiusalliselta. Voit tietysti tiedustella työtovereiltasi josko joku heistä haluaisi helpottaa tuskaasi. Tai sitten voit vedota äkilliseen sairastumiseen ja lähteä muualle panemaan. Voit myös unohtaa inhimilliset ruumiilliset tarpeesi hautaamalla itsesi töihin, ja tarjoutua tekemään kaikki mahdolliset ja mahdottomat työtehtävät. |
| Lähettäjä | Aihe: kirjanpidon harjoitusryhmä |
epätietoinen 31.10.2009 |
Q: Moikka! Mietiskelen tässä samalla kun sumplin työvuoroja, onko kirjanpidon harjoitusryhmässä läsnäolo miten pakollista? Entä johdantoluennoilla? Kiitos jo etukäteen!
A: Moi!
Kirjanpidon luennoilla ei käy läheskään kaikki, jotkut saattavat niitäkin kuitenkin pitää hyödyllisinä. Harjoitusryhmissä läsnäolo ei ole pakollista (kuten ei siis luennoillakaan), mutta monille tuottaa ongelmia kirjanpidon tehtävien pyöritykset ja harjoitusryhmissä pääsee tekemään paljon tehtäviä. Jos kirjanpito sujuu, ei harjoitusryhmien tunneilla ole välttämättä edes tarvetta käydä. |
| Lähettäjä | Aihe: Ulottuvuusbileet |
Kaljasurffari 25.10.2009 |
Q: Miks ulottuvuusbileistä ei oo tullu viel kuvia nettiin tai siis pykälän kuvagaltsuun?! Nimim. Haluisin tietää mitä tein sinä iltana
A: No sitä täälläkin on ihmetelty! Tiedotussektorilla on varmaan pientä ruuhkaa, mutta eiköhän ne kuvat sinne kohta ilmesty. :) Nimim. Kapteenillakin pätkii |
| Lähettäjä | Aihe: oikislaiset |
Abia huolettaa 14.10.2009 |
Q: Kiinnostaako oikeustieteilijöitä vaan se 4500e keskipalkka, vai mikä siinä hommassa viehättää? Miten oikeustieteilijä suhtautuu lain rikkomiseen? Tiedän, että oikislaisia on monenlaisia, mutta kärjistäkää hiukan. Ja ennen kaikkea: kannattaako sinne hakea, jos ei olekaan ihan varma kiinnostuksesta?
A: Osaa kiinnostaa raha, toisia itse asia, ja joitakin kenties molemmat. Lain rikkomiseen oikeustieteilijät varmastikin suhtautuvat samoin kuin kaikki muutkin ihmiset: osa harrastaa, osa ei. Vaikea sitä on sen enempää kärjistää. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että oikikseen ei kannata hakea, jos ei ole varma kiinnostuksestaan. Pääsykoeurakka on melkoinen, eikä siihen kannata ryhtyä jollei ole täysin motivoitunut.
Toisella kapteenilla tilanne oli sellainen, ettei vielä lukion jälkeen ollut edes päättänyt, mitä haluaa tehdä emälässä. Vahingossa sitä vaan päätti hakea oikikseen. Em. motivaatio piti kuitenkin olla. Toisin sanoen alan kiinnostus ei ollut mitenkään varmaa, mutta kiinnosti ottaa asiasta selvää! (Ja kannatti!) |
| Lähettäjä | Aihe: |
Abia huolettaa pt. 2 14.10.2009 |
Q: Jos pääsykoekirja ei nappaa, onko toivoa, että opinnot kiinnostaisivat silti? Kiitos vastauksista.
A: Kyllä, toivoa on. Nimim. Kokemusta on + nimim. toisellakin kapulla on tästä kokemusta. |
| Lähettäjä | Aihe: |
13.10.2009 |
Q: Yleisen hotnessin lisäksi Ilarilla on kuulemma iso pyssy. Edustaakos Kaisa vastaavilla alueilla yhtä vahvasti?
A: Kyllä. Kaisalla on iso tykki. |
| Lähettäjä | Aihe: kylterisitsit |
kylterilover 13.10.2009 |
Q: rakkaat kapteenit, tapahtumakalenterissa mainostetaan kylterisitsejä ja ne ovat jo viikon päästä, mutta missään ei ole infoa lipunmyynnistä. olenko jo missannut lipunmyynnin ja mahdollisuuteni etsiä itselleni kylterikumppani vai kusevatko järjestelyt?
A: Hei rakas fuksi, lippuja myydään Porthanian ala-aulassa keskiviikkona 14.10. klo 11.30-12.30. Lipun hinta on 8/10 e (alkoholiton/normi). Kapteenit toivottavat onnea kylterinmetsästykseen. <3 |
| Lähettäjä | Aihe: lakikirjatentit |
lakikirja 12.10.2009 |
Q: opinto-oppaassa lukee että lakikirjatenttiin saa ottaa kopiot ja pdf-tulosteet muuttuneista laeista. saako ottaa koko uuden lain tulosteen vai vaan esim muuttuneen kappaleen?
A: Kapteenien näkemyksen mukaan tämä tarkoittaa, että kyllä sen muuttuneen lain saa kokonaisuudessaan ottaa tenttiin mukaan pdf-tulosteena. Emme tiedä, onko sillekään periaatteessa mitään estettä, jos joku haluaisi ottaa kaikki tarvittavat lait tenttiin tulosteina. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei Finlexistä tulostettuja lakeja saa ottaa tenttiin, vaan ne pitää olla suomenlaki.comin pdf-tulosteita. |
| Lähettäjä | Aihe: |
t 09.10.2009 |
Q: Mistä löytyy vanhat tentit?
- tenttiarkisto?
- sähköinen? fyysinen?
- aineopinnoittain? kootusti kaikki samasta paikkaa?
A: Vanhoihin tenttikysymyksiin pääsee kätevimmin käsiksi Pykälän nettisivujen kautta eli täältä tai lakiwikistä, johon on alettu tämän vuoden aikana kerätä mm. vanhoja tenttikysymyksiä. Tiedekunnan oppiaineiden sivuilta löytyy myös vanhoja tenttikyssäreitä. |
| Lähettäjä | Aihe: semmatyö |
semmatyöläinen 09.10.2009 |
Q: Voiko Helsingin oik. tdkn seminaaritöihin osallistua, vaikkei ole tehnyt kurssia?
A: Tämä riippuu paljon seminaarista. Joihinkin seminaareihin pääsyn edellytyksenä on, että opiskelija on suorittanut ko. oppiaineen aineopintotentin. Usein tästä edellytyksestä mainitaan opinto-oppaassa kyseisen seminaarin kohdalla. Mikäli mitään mainintaa asiasta ei ole, voi sitä tiedustella myös suoraan seminaarin vetäjältä. Yleisenä suosituksena kuitenkin ilmeisesti on, että aineopintotentti tulisi suorittaa ensin. |
| Lähettäjä | Aihe: tenttikysymykset |
fuksi 05.10.2009 |
Q: Morjens kapteenit! pienen fuksin mieltä askarruttaa nyt ensimmäisen tentin lähestyessä sellainen asia, että kuinka tarkkaan luentomuistiinpanot ja oheismateriaali (jota on todella paljon) tulee osata? Kysytäänkö ulottuvuuksien tentissä hyvinkin yksityiskohtaisia asioita vai enemmänkin laajoja kokonaisuuksia? Eli riittäisikö oheismateriaalin kerran läpi ajatuksella lukeminen vai tulisiko oikeasti opetella ulkoa sieltä asioita?
A: No moromoro! Pienelle phuksille voidaan sanoa sen verran, että kaiken materiaalin ulkoa opetteleminen ei ole ehkä se kaikista paras keino opetella laajat määrät uutta tietoa! Eikä aika yksinkertaisesti riitä siihen. Sen sijaan tärkeäksi katsotut ja keskeisimmät asiat kannattaa opetella osin jopa ulkoa. Ulottuvuuksien tentissä kysytään vaihtelevasti laajoja ja yksityiskohtaisia asioita. Valitettavasti tämän enempää on vaikea auttaa. Mikäli aikaa on vielä hyvin, suosittelemme kyllä käymään materiaalia huolella läpi mahdollisimman paljon (ei kuitenkaa liikaa - välil pitää bilettää)! |
| Lähettäjä | Aihe: Edilex |
04.10.2009 |
Q: Heippa! Pari päivää sitten asensin kotikoneeseeni VPN-ohjelman. Menin tämän jälkeen edilex-sivustolle lukemaan tenttimatskua, ja sivusto toimi moitteettomasti. Tänään, kun yritin mennä lukemaan edilexistä artikkeileita, sivusto vaati koko ajan salasanaa enkä siis pystynyt avaamaan tiedostoja. Joudunko vain menemään yliopiston tietokoneille lukemaan edilexissä olevaa tenttimatskua vai voiko asialle tehdä jotakin?
A: Moikka!
Ainakin kapteenin koneella OpenVPN on toiminut ongelmitta. Vaikea sanoa näin suoralta kädeltä, että missä mättää, mutta vika voi olla yhteydessä. VPN-yhteyshän täytyy aina luoda jokaisella käyttökerralla. Näytön oikeassa alareunassa (Windowsissa) on rivi kuvakkeita, valitse niistä OpenVPN hiiren oikealla näppäimellä ja klikkaa connect. Käyttäjätunnus ja salasana ovat samat kuin yliopiston verkossa.
Yliopistonkaan yhteydellä ei pääse käsiksi kaikkiin kirjoihin ja artikkeleihin, vaan määrättyihin tenttikirjoihin yms. eli vika voi olla myös siinä, jos olet yrittänyt avata jotakin sellaista artikkelia, johon ei yliopiston tunnuksilla pääse käsiksi. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Tenttijä 28.09.2009 |
Q: Hei kaput!
Onko oikiksen kurssien tenttikertojen määrää rajoitettu, ts. voinko osallistua saman kurssin tenttiin niin monta kertaa, kuin huvittaa vai vain rajoitetun määrän kertoja?
A: Moi!
Pahoittelut että vastaus tulee näin myöhään. Kiirettä on pitänyt! :)
Tentteihin voi osallistua niin useasti kuin haluaa - voit siis myös kokeilla tehdä ennätyksen, kuinka monta kertaa osallistut samaan tenttiin! Hallitsevaa tenttiennätystä emme valitettavasti tiedä. Huhut kuitenkin kertovat, että joku nimeltämainitsematon yritti jotakin nimeltämainitsematonta tenttiä n. 14 kertaa ennen kuin pääsi läpi. |
| Lähettäjä | Aihe: |
22.09.2009 |
Q: Moikka! Onko syyskiljavasta tulossa jotain lisäinfoa, kuten mitä kaikkea sinne tarvitsee ottaa mukaan ym? Esim. tarvitseeko makuupussia ja sisältyykö reissuun kaikki ruuat?
A: Moi! Lisätietoa Kiljava-reissusta tuli viime yönä pykälä-infoon. Nyt viimeistään kannattaa liittyä ko. sähköpostilistalle, sillä siellä tiedotetaan kaikista tapahtumista, opintoasioista ym. Ohjeet liittymiseen löydät täältä.
Tässä pykälä-infoon tullut viesti:
Hei kaikki phuksit ja vanhat parrat!
Kiljavalle lähdetään keskiviikkona 23.9. klo 16 Senaatintorilta. Ole AJOISSA paikalla, emme jää odottelemaan mattimyöhäsiä. Kiljavan hintaan kuuluvat sitsiruoat juomineen, yöpala sekä aamupala. Menomatkan aikana pysähdytään kaupassa (+ Alkossa), joten omia eväitä voi ja kannattaa ostaa mukaan. Kiljavalla on esim. mahdollisuus grillata makkaraa.
Mukaan tarvitset hyvät mökkivaatteet (vanhoilla parroilla haalarit) ja makuupussin. Kiljavalla ei saa käyttää kenkiä sisätiloissa, joten villasukat kannattaa ottaa mukaan. Lisäksi esim. pyyhkeen mukaan ottaminen on suositeltavaa, mikäli meinaa saunoa reissun aikana.
Bussit lähtevät Kiljavalta torstaiaamuna klo 11, joten olemme takaisin Senaatintorilla viimeistään klo 12.
|
| Lähettäjä | Aihe: Phuksisitsit |
17.09.2009 |
Q: Hei!
Miten phuksisitseille tulisi pukeutua?
A: No moi!
Täällä ollaan näitä kysymyksiä jo odoteltukin hetken aikaa!
Akateemiseen kulttuuriin kuuluu, että sitseille pukeudutaan siististi, ja monissa paikoissa on käytännössä puku-/pikkumustapakko. Pykälän sitseillä ei sen sijaan sitä pakkoa ole! Joillekin sitseille dresscode on tumma puku, mutta siitä ilmoitetaan aina etukäteen. Miehillä riittää hyvin esimerkiksi kauluspaita ja tummat housut (farkut tai suorat). Pukuakin toki voi käyttää.
Yleisenä ohjenuorana voi sanoa, että kunhan pukeudut hieman siistimmin sitseille, kuin normiarkena, niin et erotu joukosta yli- tai alipukeutumisellasi!
Jos sitsien dc on tumma puku, naisen tulisi pukeutua pikkumustaan, cocktail-mekkoon tai vastaavaan. Normisitseillä (kuten phuksisitseillä) riittää, että on pukeutunut hieman tavallista juhlavammin, mutta kukaan ei estä pukeutumasta vielä paremminkin! Suosituksi on naisilla havaittu sellaiset asut, jotka monet laittavat baariin päälle, eli esim. farkut ja "biletoppi" tai vastaava. Monet käyttävät myös hameita ja mekkoja.
Kuten kaikki ovat jo varmaan huomanneet, Pykälässä on kuuma! Joten ei sitseillekään ei kannata toppautua mummon vanhoihin villa-asuihin, vaan kevyt pukeutuminen on suositeltavaa. :) |
| Lähettäjä | Aihe: |
mie 17.09.2009 |
Q: Lainaavatko vanhemmat tieteenharjoittajat oikkarin toista ihoa eli haalaria? Uskaltaako edes kysyä, sillä toisen tiedekunnan haalaritapaaminen tiedossa ennen tammikuuta...
A: Nyt kyllä ollaan menossa hyvin henkilökohtaiselle alueelle. Kannattaa kysyä vanhemmalta tieteenharjoittajalta itseltään, sillä joku voi toki lainata haalariaan, jos sille päälle sattuu! Luulisi jonkun uskaltavan lainata haalariaan, mutta varmaa tietoa tästä ei kyllä ole. |
| Lähettäjä | Aihe: tenttikirjat |
bibliofiili 17.09.2009 |
Q: Mulla olisi tässä fukseille vinkki tenttikirjojen hankkimiseen, jossei ole nopeiden joukossa ja hamstraa itselleen opiskelija/oikiksen kirjastosta kurssikirjallisuutta.
Haaga-Helian kirjasto: vaivan arvoista mennä tradenomien pesään etsimään kirjoja. Melkein kaikkiin fuksivuoden tentteihin löytyy kirjoja. http://haltia.amkit.fi/
A: Kaput kiittävät phuksien puolesta hyvästä vinkistä! |
| Lähettäjä | Aihe: |
Terppa! 14.09.2009 |
Q: Heissulivei!
Semmoista tässä mietin, että miten on oikeushistorian kohdalla tuo ilmoittautuminen luennoille/tenttiin? Weboodissa on ainoastaan ilmoittautuminen 29pvä olevaan tenttiin, joka ei siis todennäköisesti koske meitä fukseja, koska opetus alkaa vasta viikolla 45. Onko myöhemmin siis luvassa lisää matskua weboodiin vai miten tässä pitäisi reagoida? :)
A: Moikka!
29.9. pidettävä tentti ei tosiaan koske fukseja, mikäli haluaa osallistua oikeushistorian luentosarjoille. Oikeushissan päätenttikierros on ma 23.11., ja se on juuri luentosarjojen jälkeen. Weboodissa ei näköjään vielä voi kyseiseen tenttiin ilmoittautua, mutta eiköhän se piakkoin sinne ilmesty. :) |
| Lähettäjä | Aihe: |
tahtoo tietää 14.09.2009 |
Q: kumpi sammui ensin, kaisa vai ilari?
A: Kaisa sammui taksikuitin perusteella n. klo 01:23 todennäköisesti omaan sänkyynsä. Siitä hän ainakin aamulla itsensä löysi, kun ensimmäiset auringonsäteet osuivat verhojen raosta hänen veren sävyttämiin silmiinsä.
Ilari puolestaan omien muistikuviensa perusteella on sammahtanut siinä neljän-viiden aikoihin Pykälän siivouksen jälkeen. Tarkempia tietoja ei ole saatavilla. Aamulla oli vuorossa mukava herätys Pykälän pikkusalista.
|
| Lähettäjä | Aihe: Phuksiexcut |
Kyselijä 14.09.2009 |
Q: Tuleeko tänne jonnekin tietoa onko päässyt jollekin noista neljästä phuksiexcusta? Kuulin että jos olisi ollut pykälän sähköpostilistalla niin sinne olisi tullut mutta kun itse en vielä silloin ollut niin en tiedä pääsisinkö esimerkiksi jo huomiseeen phuksiexcuun!
A: Heippa! Tänne ei tule tietoa phuksiexcujen osallistujista, vaan niistä tiedotetaan pykälä-infossa (sähköpostilistalla). Mikäli ko. sähköposti on mennyt ohi suun, kannattaa ottaa yhteyttä excursiovastaaviin: excursiot(at)pykala.fi tai 040-5953386 (Harri Niemelä) tai 040-5908383 (Joona Vepsäläinen). |
| Lähettäjä | Aihe: excuista |
Kalle 09.09.2009 |
Q: Tartteeko excuille pukeutua tavallista hienommin? Eli pitääkö olla pikkutakki vai onko farkku-hupparilinja sopiva?
A: Excu-kohde saattaa ilmoittaa dress-coden etukäteen, mutta ei aina. Kannattaa pukeutua tavallista siistimmin (he voivat olla tulevia työnantajiasi!), eikä farkku-hupparilinja ole ehkä paras vaihtoehto. Yleensä siistit, tummat farkut/suorat housut sekä kauluspaita miehillä on sopiva - jotkut tykkäävät laittaa myös solmion. Tilaisuus ei ole erityisen jäykkä, mutta kannattaa kuitenkin hieman miettiä, millaisen vaikutuksen haluaa antaa. Joskus myös puku on se oikea vaihtoehto exculle. Naisten ei excujen vuoksi tarvitse lähteä jakkupukuostoksille, vaan hame tai siistit, tummat housut tai farkut käyvät hyvin. Yläkertaan voi heittää vaikka kauluspaidan tai neuleen. Omalle tyylilleen saa ja kannattaa kuitenkin pysyä uskollisena, eikä väkisin tunkea itseään kauluspaitaan, jos se ahdistaa. |
| Lähettäjä | Aihe: ilmoittautuminen |
tsiutsiu 05.09.2009 |
Q: Tsiu! yritin ilmoittautua weboodissa oikeudellisen ajattelun perusteet - kurssille mutta ilmoittautumisia löytyy vain tentteihin..eikö kurssille tai luennoille tarvitse ilmoittautua? Riittääkö kun ilmoittautuu pelkkään tenttiin?
A: No psiu!
Yleensä luennoilla on tapana olla vapaaehtoisia, jolloin vain oppiaineen tenttiin ilmoittaudutaan ja luennoilla käydään, jos käydään. Tässä oikeudellisen ajattelun perusteet -kurssilla on kuitenkin mielenkiintoinen opinto-oppaan teksti. Itsekään emme löytäneet mahdollisuutta ilmoittautua luennoille, vaikka luentojen sanotaan olevan pakollisia. Uskoisimme asian selviävän viimeistään Kekkosen ensimmäisellä luentosarjalla - hän käynee läpi käytännön asioita. Pakolliset luennot saattavat kuitenkin ilmetä sillä tavalla, että loppukuulustelussa kysytään vain luennoilla käytyjä asioita tai vaihtoehtoisesti siten, että luennolla kiertää nimilista. Joka tapauksessa epäselvyyksistä kannattaa kysyä joko luennoitsijalta tai vastuuopettajalta Matti Heimoselta. Ilmoittaudu kuitenkin kurssin tenttiin weboodissa koodilla 200070! |
| Lähettäjä | Aihe: Kuppikunnat |
05.09.2009 |
Q: Morjens capitanos! Olen kuullut jostain epämääräisestä lähteestä, että Oikikseen muodostuu jo alkuvaiheessa jonkinlaisia "eliittilukioiden" kuppikuntia. Onko näin, vai olenko kuullut höpöjä? :D
A: Morkkis! Kapteenit ovat melko vahvasti sitä mieltä, ettei ns. eliittilukioiden kuppikuntia juurikaan ole. Toisaalta huippulukioista pääsee sisään vuosittain monia opiskelijoita, jotka tuntevat toisensa jo lukioajoilta, ja sen vuoksi hitsautuvat yhteen myös oikiksessa. On kuitenkin tunnettu tosiasia, että Portaanpään kristillisestä kansanopistosta, Pateniemen lukiosta sekä Utsjoen saamelaislukiosta lähtöisin olevat opiskelijat muodostavat oman tiiviin kuppikuntansa. Turha yrittää väliin. |
| Lähettäjä | Aihe: Ihana mies |
phuksi 02.09.2009 |
Q: Heippa kaput!
Tapasinpas erään erittäin hurmaavan ja huomattavasti vanhemman tieteenharjoittaja punssikahveilla. Miten näin pienen phuksin kannattaisi asiassa edetä? Asiaa hankaloittaa myös se, että mies taitaa olla varattu. Este vai hidaste?
A: Heippa hei! Mikäli ko. vanhempi tieteenharjoittaja tosiaan on varattu, kyseessä saattaa olla a) hidastava este tai b) estävä hidaste. Ei kuitenkaan kannata lannistua. Kapteenit suosittelevat tarttumaan härkää sarvista, ja ottamaan selvää, onko kyseessä a- vai b-tyypin tilanne. Mikäli diagnoosi osoittautuu a-tyypin ongelmaksi, hidastavaksi esteeksi, ei tilanne ole lainkaan toivoton. Suosittelemme, että ryhdyt harjoittelemaan esteiden ylittämistä esimerkiksi esteratsastuksen tai aitajuoksun parissa. Mikäli taas diagnoosi on b-tyyppinen estävä hidaste, on tilanne huomattavasti vakavampi. Tilanteen voittaminen vaatinee monivuotista pitkäjänteistä harjoittelua edellä mainittujen lajien parissa sekä laaja-alaisen ja monikulttuurisen kokemuksen ihmissuhteista. |
| Lähettäjä | Aihe: Bussit |
oma-alotteinen 02.09.2009 |
Q: Tervehdys arvon kapteenit! Monelta lähtee viimeinen julkinen kulkuyhteys pykälästä keskustaan päin?
A: No tervehdys arvon phuksi! YTV:n reittioppaan mukaan vihoviimeinen bussi lähtee arkisin Suvilahden pysäkiltä (Sörkan rantatieltä vanhan kaasuvoimalan edestä) klo 01:46. Tämän jälkeen ainoa vaihtoehto on kävely tai taksi. Viikonloppuisin ei aikatauluja tarvitse miettiä, sillä julkisia liikennevälineitä kulkee läpi yön ja aamun. |
| Lähettäjä | Aihe: postitus |
01.09.2009 |
Q: No terve! miten sinne pykälän postituslistalle taas liityttiinkään?
A: Tervepä terve! Pykälä-infoon kannattaa ehdottomasti liittyä, ja ohjeet siihen löydät täältä. |
| Lähettäjä | Aihe: tutorkirje |
30.08.2009 |
Q: Hei en ole vieläkään saanut tutorkirjettä. Olenko nyt menettänyt jotain tärkeää? Pitäisikö asialle tehdä jotain?
A: Kummallista, kirje on mahdollisesti hukkunut postiin tai sitten tuutorillasi on käynyt pieni kämmäys. Tapaat tuutorisi kuitenkin heti huomenna maanantaina, kun tuutorryhmät kootaan Porthaniassa. Voit silloin reklamoida tuutorillesi, ja tiedustella, mistä informaatiosta olet jäänyt paitsi. Joten syytä huoleen ei pitäisi olla. |
| Lähettäjä | Aihe: Luennoista |
24.08.2009 |
Q: Hei!
Tiedän, että tämä varmasti selviäisi ensimmäisten päivien aikana, jos sinne asti jaksaisin odottaa, mutta ajattelin kysyä jo nyt: Noudatetaanko oikiksessa luennoilla tuota akateemista varttia, ts. alkavatko luennot aina vartin yli tasan, eli alkaako esim. luento, joka opinto-oppaan mukaan pidetään klo 10-12 klo 10.15 vai 10.00? Entä miten paljon aiemmin luentosaleihin pääsee sisään ja kuinka pitkiä luennot ovat?
A: Heippa hei!
KYLLÄ: akateeminen vartti, tuo akateemisen vapauden korvaamaton ulottuvuus, on käytössä tiedekunnassamme. Siten luennot, jotka opinto-oppaan mukaan alkavat klo 10, alkavat todellisuudessa vasta klo 10.15. Luento-opetustunnit ovat 45 min pituisia, joten klo 12 päättyvä luento päättyy todellisuudessa jo klo 11.45. Ellei sitten luennoitsija pidä taukoa välissä. Ainakin suurimpien salien ovet ovat yleensä aina auki. Luentosaliin pääsyä voi rajoittaa edellinen luento, mutta saliin pääsee lähes aina hyvissä ajoin. Kun edellinen luento loppuu varttia vaille, ja seuraava alkaa varttia yli, siihen jää puolen tunnin siirtymäaika. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tenteissä käytössä ei ole akateemista varttia. Tentin alkaminen venyy yleensä n. 15-20 minuuttia, koska tenttiin osallistujien saliin siirtyminen kestää sen verran. Kannattaa kuitenkin tulla tentteihin ajoissa. |
| Lähettäjä | Aihe: tutorkirje |
J 19.08.2009 |
Q: Koska saapuu kirje tutoreilta? Olisi mukava tietää syyskuun kahden ekan viikon ohjelma, jotta voisi suunnitella työvuorot.
A: Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin tuutoreita on ohjeistettu ottamaan teihin yhteyttä, ymmärtääksemme kirjeiden olisi pitänyt lähteä viime maanantaina viimeistään. Toivottavasti kirje saapuu pian! Työvuorojen suhteen suosittelemme ottamaan mahdollisimman vähän vuoroja keskelle viikkoa, sillä varsinkin kaksi ensimmäistä viikkoa ovat hektisiä sekä orientoivien opintojen että bileiden vuoksi. Viikonloppuisin ei pääsääntöisesti ole ohjelmaa. |
| Lähettäjä | Aihe: Viikonloput |
phuksitar 19.08.2009 |
Q: Moikka moi! millekäs viikonpäiville Pykälän bileet yleensä sijoittuvat? Viikonloppuisin on nimittäin tiedossa töitä..
A: Moi!
Bileet sijoittuvat yleensä keskelle viikkoa. Pykälän tapahtumakalenterista näet kaikkien bileiden ajankohdat, ja sinne pääsee tästä. |
| Lähettäjä | Aihe: Tiedot opiskelijarekisterissä |
phuksi 18.08.2009 |
Q: Tietoni eivät ole ilmeisestikään päivittyneet opiskelijarekisteriin. Tietojen päivittyminen voi viedä useita viikkoja, mutta käsittääkseni nyt on jo mennyt monta viikkoa ilmottautumisestani. Onko syytä huoleen? En pysty aktivoimaan käyttäjälupia ja opiskelijakortin tilaaminen viivästyy.
A: Hei!
Byrokratia vie aina aikansa, joten syytä huoleen ei välttämättä ole. Muilta osin viittaamme edelliseen vastaukseen. |
| Lähettäjä | Aihe: nettitunnukset |
fuksi 17.08.2009 |
Q: Moikka! Milloin kansliassa ilmoittautumisen jälkeen voisi odottaa tietojen tulleen rekisteröityä niin, että saisi luotua omat nettitunnukset? Toistaiseksi ainakaan en ole voinut niitä luoda. Tuleeko fuksien myös ilmoittautua weboodissa läsnäolevaksi? Thanks kapteenit! :)
A: Moi!
Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä. Tietojen rekisteröitymisessä voi mennä aikaa jonkin verran, koska uusia opiskelijoita on niin paljon. Joillain opiskelijoilla luultavasti on jo tunnukset, osalla ei. Täytyy vain toivoa, että tiedot saadaan kaikkien osalta rekisteröityä mahdollisimman nopeasti.
Weboodissa ei tarvitse ensimmäisenä vuonna rekisteröityä läsnäolevaksi, koska jokainen uusi opiskelija joutuu käymään kuitenkin HYY:n kansliassa maksamassa jäsenmaksun. Syyksi tähän pakkoon on varmasti mm. edellä mainittu tietojen rekisteröinnin viipyminen. Kansliassa voi jatkossakin käydä hoitamassa lukuvuosi-ilmoittautumisen (= maksamassa lukuvuosimaksun ja ilmoittautumalla siten läsnäolevaksi), mutta weboodi mahdollistaa ilmoittautumisen tekemisen etänä. |
| Lähettäjä | Aihe: kursseille ilmoittautuminen |
phuksi 09 17.08.2009 |
Q: Moi phuksikapteenit! Tarviiko kursseille (esim kieliopinnot) ilmoittautua itse etukäteen, vai hoidetaanko kaikki sellainen vasta koulun alettua? Papereissa kun luki, että kursseille ilmoittautumisen vika päivä on 30.8.? yritin weboodissa ilmoittautua tvt-ajokorttiin jne, mutta vaihtoehtoja oli niin monia, etten tiedä mitä valita. Kiitos avusta!
A: Moi!
Aiempi käytäntö on ollut, että ei ole tarvinnut vielä kiirehtiä, sillä ilmoittautumisista muistutetaan ensimmäisinä päivinä ja kurssien alettua. Kaikille kursseille täytyy ilmoittautua, mutta juuri tässä alussa ilmoittautumisajat vaihtelevat laajastikin (viime vuonna ei orientointeihin tarvinnut ilmoittautua, tämän vuoden käytäntö selvinnee parin viikon kuluttua). Kieliopintoihin liittyen ilmoittautuminen tehdään Kielikeskukselle, joten joustoa phukseille ei löydy. Käytännössä aivan tähän alkuun kielikurssien ottamista emme voi suositella, sillä yliopiston tavoille oppiminen voi viedä aina oman aikansa.
TVT-kursseista sen verran, että kannattaa kysellä omalta tuutorilta siihen liittyviä kysymyksiä - hän pystyy sitten näyttämään sinulle, miten käytännössä tämä hoituu. Sen, minkä kurssin haluat valita, joudut päättämään kuitenkin itse oman aikataulun mukaan. Kaikki kurssit ovat laadullisesti kuitenkin identtisiä. |
| Lähettäjä | Aihe: opiskelijakortti |
phuksi 13.08.2009 |
Q: Hei arvon phuksikapteenit! Miten opiskelijakortin saa? saako sen automaattisesti vastaanotettua paikan ja maksettuaan tarvittavat maksut? vai pitääkö se itse tilata ennakoon vai saammeko asiasta lisää infoa koulun alettua? Lisäksi mitä eroa on lyyra kampus ja syl:n opiskelijakortilla? Kiitos etukäteen!
A: Opiskelijakortti tilataan Lyyra-kampuksen nettisivuilta, jonne pääsee tästä. Opiskelijakorttia ei saa automaattisesti, vaan se tulee itse tilata. Kortti kannattaa tilata mahdollisimman pian, sillä yleensä sitä joutuu odottamaan useita viikkoja tilauksen tehtyään.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on muutama vuosi sitten ottanut käyttöönsä Lyyra-opiskelijakortin SYL-kortin sijaan, eli SYL-korttia ei ole mahdollista enää edes saada. Lyyra-kortilla saa samat edut kuin perinteisellä SYL-kortillakin, mutta Lyyra sisältää myös muita toimintoja ja palveluja, joihin voi tarkemmin tutustua Lyyran nettisivuilla.
|
| Lähettäjä | Aihe: Läppäri |
Eepo 12.08.2009 |
Q: Kannattaako opiskeluja varten hankkia läppäriä missään vaiheessa? Jos kannattaa, ni millanenhan läppäri olis kiva ja käytännöllinen (sellanen minikannettava, perinteinen vai heh, kommunikaattori)?
A: Jokainen kirjoittaa muistiinpanoja omalla tyylillään. Jos haluat kirjoittaa läppärillä, siitä vaan! Mitään pakkoa ei läppärin hankkimiseen kuitenkaan ole. Monet harrastavat myös sitä, että luennoilla käytettävät powerpoint-kalvot tulostetaan ennen luentoja ja kirjoitetaan muistiinpanoja siihen. Mitä läppärin kokoon ja laatuun tulee, on se aivan oma valinta. Mistä tykkäät. Jos haluat räplätä kommunikaattorilla, niin siitä vaan. :) Monet kuitenkin nykyään suosii joko macbookia tai minikannettavaa (ainakin empiiristen havaintojen perusteella). Kirjalisten töiden takia ei läppäriä ole myöskään pakko hankkia. Yliopiston kirjastossa ja oppimiskeskus Aleksandriassa on erillisiä tiloja tietokoneineen juuri sitä varten, että opiskelijat voivat niillä työskennellä. |
| Lähettäjä | Aihe: Pykälä, paheiden pesä? |
Uuma 12.08.2009 |
Q: Eräällä suositulla nettisaitilla kerrotaan paitsi että pykälisteillä on kohtuullisen hyviä bileitä, joissa keskitytään lähinnä juomiseen ja Volgaan, myös että pykälistitytöt bailaavat ja panevat minkä kerkiävät. Tähänkö sitä tulee sitten valmistautua? :)
A: Nettisaitti ei ole täysin väärässä. Pykälisteillä on aivan mahtavia bileitä! Juomaa virtaa ja Volgaa tanssitaan niin Pykälässä kuin muuallakin. Hauskaa pidetään kuitenkin ilmankin viinaa. Pykälistitytöt eivät ole mikään geneerinen joukko samanlaisia ihmisiä, vaan jokainen on omanlaisensa. Nettisivuihin on turha luottaa näissä asioissa, vaan vain itse tutustumalla saat oikean kuvan pykälistitytöistä! Kannattaa valmistautua railakkaaseen syksyyn, eikä miettiä sen enempää sen sisältöä vielä tässä vaiheessa! |
| Lähettäjä | Aihe: oikaisupyynnöstä |
auttamattomasti out 06.08.2009 |
Q: Niin siinä kävi, että rannalle jäin: 3 pistettä sisäänpääsy rajasta. Oikaisupyyntö tehty ja viety, ja toivon kipinä palaa. Kysymykseni liittyvätkin oikaisupyyntöön, vaikka se ei välttämättä toimialaanne kuulukaan. Anyway,
1) Montako opiskelijaa pääsee keskimäärin sisälle vuosittain oikaisupyynnöllä?
2) Onko kukaan kolmen pisteen päähän jäänyt päässyt tiedekuntaan?
3) Paljonkohan oikaisupyyntöjä tehtiin tänä vuonna?
4) Koska tulokset tulevat?
Lovez you guys <3
A: 1) Meillä ei ole tästä mitään tilastoa, mutta näppituntuma on, että muutamia vuodessa. 2) Varmasti näinkin on käynyt. Joissain tapauksissa on käynyt niin, että joku tehtävä on jäänyt kokonaan pisteyttämättä. 3) Ei mitään hajua. 4) Vaikea sanoa, mutta voi varautua odottamaan jonkin verran. Kuulopuheiden mukaan tieto sisäänpääsystä on joskus tullut vasta siinä vaiheessa, kun opinnot ovat jo alkaneet. Lisäksi ainakin viime syksynä on ollut pari tapausta, jotka ilman oikaisupyyntöäkin ovat saaneet kokeensa tarkistettua ja päässeet sisään tiedekuntaan, tämä tosin lienee mahdollista vain jos jää pisteen päähän rajoista. Kapteenit pitävät peukkuja pystyssä! |
| Lähettäjä | Aihe: Fuksien keskinäisestä pariutumisesta |
Vanhempi tieteenharjoittaja 06.08.2009 |
Q: Hei phuksikapteenit!
Olen tehnyt laskelmia, joiden mukaan 64 % kaikista uusista fukseista on tyttöjä (tässä on Vaasa mukana, mikä vääristää Pykälän päätyä) Poikia on päässyt sisälle vain 55 % tyttöjen määrästä, joten olen huolissani tyttöjen ylitarjonnasta. Fuksithan ovat kautta aikain olleet innokkaita pariutumaan keskenään (myös Pykälän saunassa), joten mitä tehdään, kun kaikille fuksitytöille ei riitä omaa fuksipoikaa? Sehän on siis totaalisen surullista, luulen että meidän täytyy alkaa sitsaamaan joidenkin teekkareiden kanssa enemmän?!
A: Heippa! Ottamatta kantaa laatimasi tilaston oikeellisuuteen, herää väistämättä kysymys, onkohan vanhempi tieteenharjoittaja nyt varmasti oikealla alalla? Tilastojen laatiminen tai muukaan matikka kun ei välttämättä kuulu perusoikkarin vahvuuksiin saati mielenkiinnon kohteisiin. Kapteenit suosittelevatkin opinahjon vaihtamista tai vähintään tutustumista kauppakorkeaan. Äläkä turhaan vaivaa päätäsi fuksien pariutumisongelmilla. Kyllä mehiläinen kukan löytää. Tai toisinpäin. |
| Lähettäjä | Aihe: Aiempi vastaus |
Pirre 06.08.2009 |
Q: Luin huolestuttavan vastauksen alla, jossa kultaiseksi säännöksi oli nimetty "phukseja ei kuksita". Eikö asia mennyt nimenomaan niin että "mää nuuussiin phkusejaa, phukseilla ei ole tauteejaa"?
Itsehän olen siis erittäin vaarallinen vanhempi tieteenharjoittaja, koska henkinen miehisyyteni ei jätä myöskään phuksinaisia turvaan...
A: Moi Pirre! Näinhän eräässä sitseiltä tutuksi tulleessa lausussa sanotaan. Samaisessa laulussa kehoitetaan tekemään niin myös lampaille, marsuille, mummoille, proffille ja poroille, joten oletamme että olet toiminut myös näiden säkeistöjen mukaisesti. |
| Lähettäjä | Aihe: Kansliaan vietävät paperit |
phuksi 03.08.2009 |
Q: Ainakin mun hyväksymiskirjeessä on lueteltu ne tapaukset, joissa ylioppilastodistus tulee viedä hyväksymiskirjeen mukana kansliaan, vain harvoissa tilanteissa.
A: Moi,
Koska me kapteenit emme ole nähneet tämän vuoden hyväksymiskirjettä, emme tiedä aivan satavarmana, mitä kaikkea siinä lukee. :) Ylioppilastodistuksen vieminen kansliaan ei kuitenkaan haittaa mitään. Hyväksymiskirjeessä ilmoitetut asiat ovat viimeisintä tietoa, ja niiden tiedolla pitäisi pärjätä. Edellä olleessa viestissä, jossa mainitaan kansliaan vietävät asiakirjat, on asiaa tiedusteltu kanliasta. Jos hyväksymiskirjeessä lukee jotain toista, on se myös oikea tapa toimia. |
| Lähettäjä | Aihe: ilmoittautuminen |
esa 29.07.2009 |
Q: MOH. Sanoitte tossa että opiskelupaikan vastaanottaminen tapahtuu viemällä perustietolomake, yo-todistus, lukion päättötodistus ja HYY:n kuitti... Itse vein toimistoon perustietolomakkeen ja HYY:n kuitin ja joku mukava täti antoi paperin jossa luki että olen ottanut opiskelupaikan vastaan... eli olenko nyt ryssinyt jotain?
A: Hei,
Tuskinpa olet ryssinyt yhtään mitään. Opiskelupaikan vastaanottaminen ei ole mikään amerikantemppu, ja nuo meidän mainitsemat asiat ovat mitä hyväksymiskirjeen mukaan pitäisi viedä kansliaan. Mikäli sinulla on todistus siitä että olet ottanut opiskelupaikan vastaan, asian pitäisi olla sillä pihvi. Joka tapauksessa siinä on mustaa valkoisella - joten jos jotain epäselvyyksiä ilmenee myöhemmin, voi kyseistä dokumenttia vilauttamalla selvittää tilanteen saman tien. (Nykyään esim. ylioppilastulokset saattaa tiedekunta saada automaattisesti sähköisesti, joten kanslisti tai toimiston muu henkilökunta ei ole edes huomannut "virhettä") Eli jos on tapahtunut jokin virhe, siitä olisi tiedekunnan pitänyt huomauttaa eikä suinkaan antaa opiskelun vastaanottamistodistusta. Ei siis syytä huoleen! |
| Lähettäjä | Aihe: mitä seuraavaksi |
phuksi 27.07.2009 |
Q: Ilmeisesti kun 17.6 aivot tuli siirrettyä kesävaihtelle viimeisetkin älyhiukkaset katosivat jonnekin lomailemaan, eikä allekirjottanut ole vielä niitä löytänyt. Paksu kirje kolahti postiluukusta ja vaikka kuinka papereita tutki ja käänteli ja jopa luki, muutama epäselvyys jäi. Sen jälkeen kun on vastaanottanut opiskelupaikan, mitä tulee tehdä? Ilmeisesti se tulee jotenkin vielä hyväksyä, ja jotain papereita pitää palauttaa jonnekin. Kysymys on siten, mitä papereita, minne ja mihin mennessä? Kiitos paljon.
A: Heippa!
Vaikka kesäraiteilla oleminen onkin vielä tässä vaiheessa enemmän kuin suositeltavaa, ei opiskelupaikan vastaanottamista kannata missata, ellei sitten halua viettää ensi kevättäkin pääsykoekirjojen parissa. Joten nyt tarkkana!
Sen jälkeen kun on tullut hyväksytyksi, täytyy opiskelupaikka vielä vastaanottaa. Ehdoton takaraja opiskelupaikan vastaanottamiselle on tiistai 4.8. Jos tätä paperibyrokratiaa ei hoida ajoissa, ja vielä mielii tiedekuntaan, joutuu läpäisemään pääsykokeen uudestaan. Ja tästä ei jousteta. Eräskin nimeltämainitsematon poika oli niin tohkeissaan sisäänpääsystään, että lähti heinäkuussa armeijaan, ja unohti vastaanottaa opiskelupaikkansa. Kotiutumisen jälkeen odotti paluu pääsykoekirjojen ääreen...
Opiskelupaikan vastaanottaminen tapahtuu viemällä tiedekunnan kansliaan hyväksymiskirjeen mukana tullut perustietolomake täytettynä. Perustietolomakkeen lisäksi kansliaan pitää viedä ylioppilastodistus (virallinen jäljennös on kelvannut aiemminkin, mutta ota varmuuden vuoksi alkuperäinenkin mukaan) sekä lukion päättötodistus , mikäli tällä normaalilla peruskoulu-lukio -pohjalla olet pyrkinyt tiedekuntaan. Lisäksi mukaan tulee ottaa kuitti HYY:n jäsenmaksun maksamisesta . Kanslia on avoinna ma-pe klo 9-12 ja sijaitsee Porthanian kolmannessa kerroksessa. Mikäli joku asia vielä askarruttaa, kannattaa soittaa kansliaan sen aukioloaikoina numeroon (09) 191 22477. Kaikkien näiden tietojen pitäisi kuitenkin löytyä myös hyväksymiskirjeestä.
|
| Lähettäjä | Aihe: Pykälä & Codex |
Status Quo 26.07.2009 |
Q: Hello, onko pykälä puhtaasti suomenkielisten opiskelijoiden puuhamaa ja codex vastaavasti toisella kotimaisella praattaavien hemma? meinaan että pitääkö/saako liittyä vaan toiseen vai onko opiskelijajärjestöjen välillä yhteistä toimintaa muutenkin?
jakaantuvatko oikkarit kielen puolesta "eri leireihin" vai luonnistuuko rauhaisa rinnakkaiselo;)
A: No helloyellow!
Pykälä ei ole missään nimessä puhtaasti suomenkielisten opiskelijoiden puuhamaa (välillä jopa saadaan kaivettua joidenkin pykälistien vaatekaapista luuranko ulos ja samalla selviää totuus pykälistin oikeasta äidinkielestä!). Eikä Codex ole sen puoleen pelkästään ruotsinkielisten yhdistys. Harvemmin yhteisiä bileitä järjestetään, mutta monet kaksikieliset liittyvät molempiin ainejärjestöihin ja sillä tavoin liikkuvat sulavasti molempien juhlissa. Se pitää kyllä paikkansa, että Pykälä ja Codex ovat tavallaan omat kuppikuntansa, ja vaikka yhteistyö tietyillä sektoreilla onkin tiivistä, niin pykälistit ja codexarit eivät laajemmassa mittakaavassa hengaile keskenään. Tämä johtunee pitkälti siitä, että ruotsin kielellä opiskelevilla on osittain omat luentonsa, joten Portsun penkkejä ei kuluteta aina vierekkäin, ja siitä, että Pykälällä ja Codexilla on omat bileensä ja kerhohuoneistonsa. |
| Lähettäjä | Aihe: Phuksiaiset ym. |
Störbe 25.07.2009 |
Q: Eli menettääks phuksiaisissa takuulla kasvonsa ja joutuuko syrjityks jos ei osallistukkaa? Sit oon kuullu, että haalareissa saa dunkkuun?
Kiiz vastauksist.
A: Moi,
Jokaisen osallistuminen syksyn tapahtumiin on täysin vapaaehtoista, eikä kukaan menetä kasvojaan, jos ei halua/voi osallistua. Tapahtumiin osallistumista suositellaan kuitenkin siksi, että phuksisyksy (kuten koko ensimmäinen opiskeluvuosikin) on ainutlaatuinen, ja pykälistin kuulee harvemmin muistelevan phuksivuotta pahalla.
Jos tarkoitat "dunkkuun" saamisella turpaanvetoa, niin tällaisesta ei ole kuultu. Vääriin maisemiin meneminen voi tietenkin provosoida tiettyjä ryhmiä, mutta pienten huuteluiden ohella mitään harvemmin tapahtuu. Esimerkiksi Vuosaaressa liikkuminen haalari päällä lauantaiyönä ei tunnu herättävän edes mielenkiintoa, nimim. kokemusta on. Lisäksi yleensä, kun haalareita käytetään, ympärillä on mahdollisesti toista sataa samanlaisen vaatekappaleen käyttäjää. |
| Lähettäjä | Aihe: Vanhemmat pykälistinaistet |
Huolestunut fuksipoika 23.07.2009 |
Q: Hei,
olen kuullut kauppiksessa opiskelevilta kavereiltani huhuja, että Pykälän bileissä kiertelisi muutama vanhempi nainen, jotka viekoittelevat fuksipoikia. Onko tämä totta? Onko teillä mitään vinkkejä, miten lähentelemisyritykset voi välttää?
A: Pykälistit ovat tunnetusti varsin viriiliä sakkia, joten kauppiskaverisi eivät puhuneet omiaan. Phuksi saattaakin bileissä törmätä paitsi saalistavaan pykälistinaiseen, myös vanhempaan tiedettä harjoittavaan kolliin, joka on unohtanut kultaisen säännön: "phuksia ei kuksita".
Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, sillä usein tilanteesta selviää tarjoamalla lisää juotavaa jo valmiiksi juopuneelle pykälistille tai tarjoamalla vieressäsi istuvaa kaveria korvikkeeksi. Riittävän päissään oleva pykälisti tuskin huomaa juttuseuransa vaihtuneen. |
| Lähettäjä | Aihe: paris jr:n kysymys |
Jesba 23.07.2009 |
Q: Huomauttaisin arvon kapteeneja siitä, että toi vuoden 2007 tilasto on sikäli vääristävä, koska silloin abit saivat vielä jumalattomasti lisäpisteitä. Ei oo enää näin ja viime vuonna heidän osuus laski aika selvästi. :p
A: Hei Jesba! Olet aivan oikeassa. 8) Meillä kapteeneilla ei kuitenkaan valitettavasti ollut käytössä vuoden 2008 tilastoa sisäänpäässeistä. Abien osuus sisäänpäässeistä laski jonkin verran v. 2008, ja sama trendi lienee jatkunut tänäkin vuonna. |
| Lähettäjä | Aihe: Apuva |
Tietämätön 23.07.2009 |
Q: Mites noita työvuoroja kannattaa järkkää siihen syyskuun alkuun kun on pakko tehdä töitä eikä oo paljon tukia tulossa ja yliopiston aikatauluista ei ekakertalaisena harmainta aavistusta?
A: Syyskuun ensimmäiset viikot ovat melko hektistä aikaa, joten työvuorojen kanssa voi tulla pienoisia ongelmia. Tiedekunnan järjestämien orientoivien luentojen ja tutortapaamisten lisäksi Pykälä järjestää useana iltana jos jonkinlaista ohjelmaa. Pykälän sivuilta löytyvästä tapahtumakalenterista näet alkusyksyn pirskeiden ajankohdat. Pykälän tapahtumakalenteri löytyy tästä.
Meillä ei ole vielä tarkempaa tietoa luentojen ajakohdista. Saat tutoriltasi elokuun puolessavälissä kirjeen, josta löydät hänen yhteystietonsa. Voit kysellä esimerkiksi tutoriltasi tarkempia aikatauluja, jos ne hänellä on tiedossa. |
| Lähettäjä | Aihe: Muutamia käytännön kysymyksiä |
Phuksi 23.07.2009 |
Q: Moikka. Heräsi pari käytännön kysymystä itse opiskelusta ja tuista, joihin en itse löytänyt vastausta. Mihin aikaan opinnot sijoittuvat ja kuinka paljon niitä oikeastaan onkin? Olen tällä hetkellä vuorotyössä ja työnantajan puolesta voisin jatkaa pari vuoroa viikossa, ehdinkö tekemään ne oikiksen ja pykälän toimintaan osallistumisen ohessa? Kannattaisko pitää lomaa töistä ensimmäiset kaksi viikkoa? Miten noita opintoja karttuu, kun vissiin 4,8op/kk tarvis et sais tukea. Saako syyskuulta kerättyä tarpeeks opintopisteitä saadakseen tukea? Tänks jo etukätee!
A: Moi!
Kurssien luennot ajoittuvat vaihteleviin aikoihin, ja yleensä luentosarjat kestävät ensimmäisen vuoden kursseilla pari-kolme viikkoa. Luentojen kesto on useimmiten 2-4 tuntia päivässä, ja ne saattavat alkaa aamukahdeksalta tai yhtä lailla iltakuudelta. Luentojen puolesta yleensä ei ole ongelma tehdä pari-kolme päivää viikossa töitä. Ensimmäisten kahden viikon aikana tapahtumia kuitenkin on niin paljon, että kannattaa harkita, haluaako phuksisyksyn bileitä jättää väliin. Bileitä on jatkossa koko vuoden ajan, mutta ensimmäiset pari viikkoa ovat pahimmat (lue: parhaimmat). Tulet kuitenkin huomaamaan, että vapaa-aikaa tuntuu riittävän vaikka kuinka! (Tämä aika olisi tarkoitus käyttää omatoimiseen opiskeluun, mutta phuksisyksyyn on sijoitettu niin vähän opintoja, ettei ylimääräistä opiskelua tarvitse tehdä niin paljon, kuin joissain aineopintotenteissä.)
Tukien suhteen ei tarvi stressata kuukausittain. Kela tarkistaa vuoden lopussa opintopisteitä ja älähtää jos on tarvetta siihen. Harvat saavat muistutuksia Kelalta, vaikka olisivatkin suorittaneet vähän vähemmän opintoja. Ja alkuun Kelalta tuleekin muistutus, jossa pyydetään selvitystä opinnoista - jos on osallistunut tentteihin niitä läpäisemättä kuitenkaan, on mahdollista tehdä jonkinlainen opiskelusuunnitelma, että saa puuttuneet pisteet kasaan. Kela antaa aina aikaa suorittaa rästitenttejä yms. Phuksisyksyn perusopintoja tulee vajaan 30op:n edestä suurimmalla osalla phukseista. Ei siis syytä huoleen. |
| Lähettäjä | Aihe: Pari kyssärii... |
paris jr 21.07.2009 |
Q: Kuinka paljon keskiverto phuksilla on ikää mittarissa?
Millaisia oikkareiden bileet ovat? Onko muiden tiedekuntien/koulujen, esim. kauppakorkea, kemuihin helppo mennä kuokkimaan???
<3
A: Moi!
Phuksien keski-ikä selvinnee tarkemmin vasta syksyllä. Ikäjakauma on kuitenkin ollut melko samanlainen joka syksy, joten suuntaa antanee vuoden 2007 tilasto. Vuonna 2007 hyväksytyistä saman kevään ylioppilaita oli 37 %, v. 2006 kirjoittaneita 24 %, v. 2005 kirjoittaneita 13 %, v. 2004 kirjoittaneita 8 %, v. 2003 kirjoittaneita 6 % ja muita 13 %.
Oikkareiden bileet ovat yleensä erittäin kosteita ja railakkaita - riippuen tietenkin juhlasta. Koska bileiden koko vaihtelee pienistä esim. Pohjasakan viininmaisteluilloista satojen juhlijoiden vuosijuhliin, on selvää, että bileet saattavat olla hyvinkin erilaisia!
Toisten tiedekuntien juhlia harvemmin tarvitsee "kuokkia", sillä pidämme muihin ainejärjestöihin yhteyttä jatkuvasti ja kutsuja tulee usein muiden juhliin. Jokaisella ainejärjestöllä on toki omatkin bileensä, joista ei ilmoitella ulkopuolisille, ja jotka on tarkoitettu etupäässä ko. ainejärjestön jäsenille. Pykälän bileistä suuri osa on kuitenkin poikkitieteellisiä, ja baareissa järjestettävät bileet ovat luonnollisesti kaikille avoimia. Muiden ainejärjestöjen kanssa järjestetään vuosittain myös yhteissitsejä, jolloin Pykälän jäsenet pääsevät sitsaamaan valtiotieteilijöiden, lääkisläisten, teekkareiden tai kyltereiden kanssa. |
| Lähettäjä | Aihe: syksy |
vielä phuksi 15.07.2009 |
Q: Heippa! Tässä tämän kevään pyrkijöiden tuloksia odotellessa rupesi mietityttämään, että minäkäs päivänä se lukuvuosi edes alkaa? :o
A: Lukuvuosi alkaa näillä näkymin maanantaina 31. elokuuta. |
| Lähettäjä | Aihe: Kesätentit |
Krisse 08.06.2009 |
Q: Olemme phuksiporukalla pohtineet kesätenttejä. Jos käy esim. avoimen perhe- ja jäämistöoikeuden kurssin, korvaako se joitain luentovaatimuksia, vai tuleeko kirjatenttiin silti lukea kaikki kirjat? Lisäksi, mitä arvon kapteenit ovat mieltä kesätenttien mielekkyydestä. Töiden ohella voisi olla raskasta lukea, mutta ajatuksissani siintää halvat lennot mikämikämaahan syksymmällä. APUA!
A: Hei. Suoraa vastausta en kysymykseesi löytänyt, sinun täytyy kysyä asiaa professori Kankaalta. Villi veikkaukseni on, että voit saada avoimen kurssilla korvatuksi saman kurssin, jonka käyminen on lähtökohtaisesti pakollista ja joka korvaa yhden kirjan tutkintovaatimuksista. Eli joudut käytännössä lukemaan kaikki kirjat. Kesätenttimahdollisuudet kannattaa ehdottomasti hyödyntää, varsinkin jos kesätyösi on "suorittavaa" eli et joudu kuormittamaan päätäsi töissä. Suosittelen kesätenttimiseksi esimerkiksi valtiosääntöoikeutta tai eurooppaoikeutta. Kumpaankin tenttiin joutuu joka tapauksessa lukemaan kaikki kirjat. |
| Lähettäjä | Aihe: |
05.05.2009 |
Q: olen onnistunut keräilemään tenteistä lähinnä kakkosia ja kolmosia, kun bileet, kaverit, työ ja poikaystävä vievät kaiken aikani. mikä avuksi? kannattaako opiskelijana elää vai viettää vapaa-aikansa naama kiinni kirjassa?
A: Elää. Kirjoista ei opi elämää. Kyllä sieltä varmasti muutama nelonen tai vitonenkin tupsahtaa, varsinkin kun löydät itseäsi kiinnostavan aiheen. Jos murehdit alan työpaikan saamisesta, niin se ei yleensä ole kiinni pelkästään akateemisesta menestyksestä. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Askartelija 27.04.2009 |
Q: Heips! Millä systeemillä pykälistimerkit wappubooleilla jaetaan? Mietin vain, että jos on joku kuulutussysteemi ja sattuu niin, ettei ole paikalla, niin kuinkas silloin käy? Wai mikä on systeemi?
A: Pyrimme kuuluttamaan merkin saajat aakkosjärjestyksessä. Jos tiedät, ettet ole paikalla, niin pyydä kaveria ottamaan merkkisi. Tai tule merkkienjaon jälkeen kysymään kapuilta. Wappuboolien jälkeen merkkejä on saatavilla Pykälän toimistolta. |
| Lähettäjä | Aihe: wappuboolit |
phuksi! 27.04.2009 |
Q: Pääsen tulemaan wappubooleille vasta neljän aikoihin. Onko silti mahikset saada pykälisti -merkki? Phuksipistekortti ja meriselitys on palautettu.
A: On toki, kehotan että pyydät kaveria ottamaan sen puolestasi. Kapteenit ovat joka tapauksessa paikalla loppuun asti, eli meiltä ainakin saa. |
| Lähettäjä | Aihe: Huolestuneelle abille |
Oikkarimies 27.04.2009 |
Q: Näin oikkarimiehenä olen hieman pettynyt siihen, että lähditte suoraan mainostamaan muita miehiä. Jos vaikka kuitenkin katsoo oikkari- ja juristipariskuntien määrää, niin huomaa että laatu löytää laadun luo. Oikkarimiesten laatu on parasta mitä Suomesta löytyy.
A: Totta! Tarkoituksena oli vain ilmaista, että jos ei jostain ihmeen syystä pidä oikkarimiehistä niin tapaa sitä opiskelijabileissä muitakin... Kestävimmät parisuhteet kuulemma ovat juristien kesken somittuja. |
| Lähettäjä | Aihe: |
huolestunut abi 22.04.2009 |
Q: Millainen sukupuolijakauma oikiksessa on? Onko niissä oikismiehissä mitään tasoa? En ole kuullut aiheesta hyvää...
A: Mo! Nykyään sisään pääse enemmän naisia kuin miehiä, ja suhde "vääristyy" enemmän vuosi vuodelta. Jos oikkarimiehet eivät täytä toiveitasi, onneksi poikkitieteellinen toiminta on keksitty. Silloin mahdollistuudet ovat rajattomat - kylterit, teekkarit, lääkärit, valtsikalaiset... |
| Lähettäjä | Aihe: |
Häh 21.04.2009 |
Q: Olenko kuvitellut omiani, vai pidetäänkö fukseille jonkin sortin lakikirjakoulutussessio nyt keväällä?!
A: Hmm... kyllähän sellainen pitäisi järjestää, mutta ainakaan sähköisestä opinto-oppaasta ei löytynyt tarkempaa tietoa ajankohdasta. Asiaa selvitetään. |
| Lähettäjä | Aihe: Gradu |
Julli 21.04.2009 |
Q: Kauan gradun tekeminen kestää keskimäärin, siis siitä lähtien kun graduun liittyvä projekti alkaa?
A: Moi, projektit kestävät noin vuoden, tosin varsinainen gradun kirjoittaminen hiukan vähemmän aikaa. Mutta keskimäärin gradut ovat valmiita vuoden kuluttua projektin alkamisesta. |
| Lähettäjä | Aihe: Apua |
Phuksi 25.03.2009 |
Q: Voinko saada hallitukselta?
A: Riippuu siitä, keneltä kysyt! :) |
| Lähettäjä | Aihe: |
edita? 23.03.2009 |
Q: Hei, voiko tentissä käyttää Editan lakikirjaa? thanks:)
A: Jep, saa käyttää! |
| Lähettäjä | Aihe: |
12.03.2009 |
Q: Suunnittelen matkaa ensi syksylle. Missä vaiheessa ensi lukuvuoden opinto-oppaat yleensä ilmestyvät, niin että pystyn arvioimaan, milloin luentosarjat ym pidetään?
A: Moikka!
Opinto-oppaan nettiversio taitaa ilmestyä vasta kesällä, ja paperinen loppukesästä. Yleensä putken mukaiset opinnot ovat kuitenkin samoilla viikoilla joka vuosi, eli voit luultavasti tsekkailla tämän vuoden oppaasta, mille viikoille kurssit putken mukaan sijoittuvat. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Rävelö 26.02.2009 |
Q: Hmm, myöhästyin näköjään jokusella tunnilla velvoitteen tenttiin ilmoittautumisesta. Oliko tämä nyt sitten tässä, ettei kannata yrittää enää keltään anoa mitään poikkeusilmoittautumista?
A: Aijai, paha juttu, kun kyseessä on velvari. Opintoaineen assistentin mielipide jälki-ilmoittautumisesta on seuraava: "Jälki-ilmoittautumisia voidaan ottaa vastaan vain erittäin
poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi silloin, jos maahamme
tunkeutuneet terroristit ovat onnistuneet lamauttamaan kaiken
tietoliikenteen useiksi kuukausiksi niin, ettei Oodiin pääse mistään
maapallon sadoilta miljoonilta tietokoneilta, ja jos myös Porthanian
rakennukset on myrkytetty ja tiedekunnan kansliahenkilökunta on
lamautettu toimintakyvyttömäksi niin, ettei pahvikorttejakaan pysty
jättämään määräajassa. :)"
Toki voit siis yrittää jälki-ilmoittautua sähköpostitse, mutta ei kannata elätellä suuria toiveita. Onnea koitokseen! |
| Lähettäjä | Aihe: haalarit |
mattimyöhäinen 26.02.2009 |
Q: mitä jos se haalarihomma meni joskus ihan ohi, eikä haalaria ole...saako tällainen mattimyöhäinen haalaria enää ?
A: Moikka! Otapa yhteyttä haalaritoimikunnan puheenjohtaja Joona Vepsäläiseen. |
| Lähettäjä | Aihe: Työstä |
noviisi 20.02.2009 |
Q: Oikkareiden työllistyminen on lukemani mukaan huonoa jos ei ole ollut opiskeluaikana töissä. Onko syytä vaipua epätoivoon, kun monista hakemuksista huolimatta en ole saanut vähänkään ammattiin liittyvää työtä? Puolivuotta jo opiskelua takana!
A: Ei ole syytä vaipua epätoivoon, puoli vuotta on tosi lyhyt aika. Eli jatka hakemusten lähettämistä. Ja hae ihmeessä kesätyöpaikkoja pankeista, vakuutusyhtiöistä yms. Työtehtäväsi tulevat opiskelujen alkuvaiheessa olemaan joka tapauksessa suurimmaksi osaksi asiakaspalvelutehtäviä (mitä esim. asianajotoiminta loppujen lopuksi on) tai toimistojen ylläpitohommia (lähettikeikkaa tms.).
Sivumennen voin sanoa että kaikilla aloilla työllistyminen on huonoa ilman työkokemusta. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Lakinainen 20.02.2009 |
Q: Miten työhaastatteluun pukeudutaan - asianajotoimistossa
A: Puku on aina varma valinta miehillä, etenkin suurempien asianajotoimistojen haastatteluissa. Etpähän silloin ole ainakaan alipukeutunut. Naisille käsittääkseni riittävät hillityt ja siistit vaatteet, ei ole tarvetta jakkupuvulle (tosin jos sellaisen omistaa niin mikäs siinä). |
| Lähettäjä | Aihe: Edilex |
N.N 04.02.2009 |
Q: Saavatko opiskelijat Edilex:in palvelut käyttöönsä ilmaiseksi? Jos, niin miten?
A: Opiskelijat saavat käyttää Edilexin palveluita veloituksetta yliopiston tietokoneilta. |
| Lähettäjä | Aihe: Sopimusoikeus |
Phuskivaan 04.02.2009 |
Q: Vaivun epätoivoon. Miten ikinä voin muistaa tuon sopimusoikeus kirjan läpikotaisin? Pitäisikö oikeasti lukea pääsykoetahtiin 8 t/ päivässä?
A: Moi! periaatteessa sopparin tentti vaatii 7 (op) x 26,5 h (yhden opintopisteen laskettu työmäärä) = 185,5 h töitä. Eli onhan siinä luettavaa. Tähän summaan kuuluu myös luennoille osallistuminen. Sinun ei kuitenkaan tarvitse osata asioita yhtä tarkasti kuin pääsykokeissa, keskity pääasioihin ja siihen, miten säännöksiä ja periaatteita sovelletaan. Älä missään nimessä vaivu epätoivoon, vaan tutustu esimerkiksi sopimusoikeuden tentin kysymyksiin ja mallivastauksiin tiedekunnan sivuilla http://www.helsinki.fi/privatelaw/oppiaineet/sopimusoikeus/tentit.htm . Ne ovat pari vuotta vanhoja, mutta tutkintovaatimukset ovat about samat kuin tälläkin hetkellä. |
| Lähettäjä | Aihe: tenttiakvaario?? |
25.01.2009 |
Q: Mikä on tenttiakvaario ja miten siellä voi suorittaa tenttejä? Voinko itse valita haluamani tentin ja sen ajankohdan vai löytyykö jostain aikataulut tms? Miten ilmoittaudun?
A: Tenttiakvaariosta ja tentteihin ilmoittautumisesta infotaan tarkemmin opinto-oppaassa. Lyhyesti sanottuna tenttiakvaario on valvottu tila, jossa voi tietokonetta käyttäen suorittaa eri oppiaineiden valinnaisia tenttejä. Lisätietoja tenttiakvaarion omilla sivuilla. |
| Lähettäjä | Aihe: Mikä avuksi? |
Rakkauden arpa 25.01.2009 |
Q: Mitä teen, kun riudun rakkaudesta toista fuksikapteenia kohtaan?! En voi nukkua, en voi syödä, en voi hengittää...
A: Voi sinua. Voithan aina yrittää paljastaa tunteesi suoraan sille kapulle, jonka vuoksi sydämesi pamppailee. Ja jos ei tällä kertaa natsaa, niin muista että there are plenty of fish in the sea! |
| Lähettäjä | Aihe: |
:( 12.01.2009 |
Q: Apua! Mitä jos on hukannut fuksipassin vaikka on ahkerasti kiertänyt kaikenlaiset kekkerit leimoja keräten? Miten käy pykälämerkin?
A: Käy pyytämässä Pykälän toimistolta uusi fuksipassi ja tule pyytämään merkintöjä kapuilta. Ehdit hyvin saamaan tarvittavat merkinnät kasaan keväällä. |
| Lähettäjä | Aihe: Islandrapids |
miksu 04.01.2009 |
Q: Saako yksityisoikeuden johdantokurssista arvosanan vai arvotellaanko kurssi vain asteikolla hyväksytty/hylätty?
A: Ainakin viime vuonna mentiin hyväksytty/hylätty -linjalla, tästä vuodesta ei opinto-opas kerro mitään.. Kannatta kysyä ekalla luennolla. |
| Lähettäjä | Aihe: phuksikapteenius |
Oiva 22.12.2008 |
Q: Mitenkä pääsen kapteeniksi kapteenin paikalle ensi syksyksi?
A: Tämän vuoden kapteenit valitsevat ihan omissa päissään kapteeneiksi sopivat henkilöt ja esittävät näitä henkilöitä hallitukselle, joka sitten vahvistaa kapteenien valinnan. Positiivisuus ja sosiaalisuus sekä aktiivisuus Pykälän toiminnassa on ollut eduksi valinnassa. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Hiutale 28.11.2008 |
Q: Mmmiksi glamoursitsien kuvat eivät ilmesty nettiin, ketä voi syyttää? :)
A: Ohoi, enää ei tarvitse syyttää ketään, kuvat ovat galtsussa! :) |
| Lähettäjä | Aihe: viininpunainen? |
17.11.2008 |
Q: Miksi oikiksen haalarit ovat viininpunaiset? Liittyykö tähän joku tarina? :)
A: Viininpunainen väri on erittäin arvokas ja perinteisesti juridiikkaan liitetty väri. Lisäksi siihen aikaan kun haalarit ensimmäistä kertaa hankittiin haluttiin erottautua mahdollisimman monista muista tiedekunnista/ryhmistä. |
| Lähettäjä | Aihe: Ulottuvuuksien tulokset |
Huuli pyöreenä 17.11.2008 |
Q: Arvoisat vastausautomaatit! Missäköhän nuo ulottuvuuksien tentin tulokset mahdetaan julkaista?
A: Ainakin Portsun 3. krs:n ilmiotustaululla. |
| Lähettäjä | Aihe: valiokunnat |
12.11.2008 |
Q: Miten valiokuntavaaleihin voi asettua ehdolle?
A: Moi! Valiokuntavaalit pidetään 27.11. Pykälässä valiokuntien yhteiskokouksessa. Valiokuntien virat käydään läpi yksitellen, ja kaikki ko. virkaan haluavat asettuvat ehdolle. Varsinainen ehdolle asettuminen on niinkin yksinkertaista, että pyydät kaveriasi nousemaan ylös ja ehdottamaan sinua haluamaasi virkaan. Jos samaan virkaan on useita halukkaita, jokainen saa lyhyesti kertoa itsestään ja siitä, miksi juuri hän olisi sopiva henkilö tehtävään. Sen jälkeen suoritetaan suljettu lippuäänestys. Jos heti ensimmäinen virka ei onnaa, kannattaa ihmeessä hakea useampaan! Kuten olen jo aiemmin hehkuttanut, valiokuntatoiminta on kivaa! Kaikki siis paikalle 27.11!
|
| Lähettäjä | Aihe: Oikeuden ulottuvuudet |
Opiskelija 07.11.2008 |
Q: Onko fuksikapteeneilla tietoa siitä milloin tenttitulokset saapuvat? Ne piti tulla viimeistään tänään kello 14 ja uusintailmoittautuminen meni jo umpeen. Uusinta on 7.11
A: Tämä tulee nyt pahasti myöhässä, mutta nyrkkisääntönä on, että ilmoittautua voit aina ja voit sitten lähettää vaikka sähköpostilla peruutuksen jos oletkin päässyt läpi. |
| Lähettäjä | Aihe: Haalariperinne |
Joe Speedboat 07.11.2008 |
Q: Moron! Onko kapteeneilla tietoa haalareiden läpimurrosta yliopisto-opiskelijoiden etikettiin? Kuulemma esim. vielä 80-luvulla ei ollut kovin muodikasta sukeltaa eri tiedekuntien "väreihin" ja haalareihin. Hmh... aika tiukkapipoista. Milloin oikikseen ilmestyivät tulenkantajina ensimmäiset haalarihemmot ja -daamit?!
T: Tiedonjanoinen
A: Haalarit ovat tehneet 1980-luvun loppupuolella laajemman läpimurtonsa meidän oikkareidenkin käyttöön. Teekkareillahan niitä nyt on ollut luoja ties mistä asti. |
| Lähettäjä | Aihe: oikeuskielen kurssikiintiö? |
07.11.2008 |
Q: Onko oikeuskielen kurssille osallistuvien määrä rajattu? Opinto-opas edellyttää ilmoittautumista opintomateriaalin määrän arvioimiseksi ja oodi näyttää kiintiönä 150. Voiko sinne mennä vaikka olisi saanut varasijan?
A: Moi! Aina voi mennä paikalle ja kysäistä josko mahtuisi mukaan,. |
| Lähettäjä | Aihe: Lakimiesliiton jäsenyys |
Lakimies 06.11.2008 |
Q: Saako Lakimiesliitolta jonkun jäsenkortin, kun muistelen joskus sellaisen nähneeni. Eikös fuksit liitetty kuitenki jäseneksi Lakimiesliittoon Pykälän toimistovierailulla?
A: Jep, jäsenkortin pitäisi tipahtaa postiluukusta ihan automaattisesti. Pykälän jäsenenä kuuluu siis suoraan opiskelijajäsenenä Lakimiesliittoon.
HUOMIO KAIKILLE! Jos et ole vielä liittynyt jäseneksi, käy äkkiä Pykälän toimistolla hoitamassa homma - Pykälän jäsenyys on nimittäin edellytyksenä mm. moniin tapahtumiin osallistumiselle! Tarkemmin jäsenyydestä. |
| Lähettäjä | Aihe: Glamoursitsit |
Sitsaaja 25.10.2008 |
Q: Moi! Kuulin, että Glamoursitsit on tosi suositut. Eli ei varmaan riitä että menee Pykälän toimistolle klo 11.30? Vai miten suositut nämä ovat olleet aikaisemmin? Ja jos näille pääsee, niin riittääkö pikkumusta vai tarviiko ihan pitkän iltapuvun?
A: Moikka Sitsaaja! Kannattaa tosiaan olla hieman aikaisemmin paikalla toimistolla, mitään yöjonotteluita ei kuitenkaan tarvita :) Miehillä dc on puku, ja naiset pukeutuvat sen mukaan (eli iltapuvun voi jättää himaan odottamaan vujuja). Esimerkkiä pukeutumiseen taas vaikkapa Pyksyn galleriasta.. |
| Lähettäjä | Aihe: fuksimatrikkeli |
13.10.2008 |
Q: Milloin fuksimatrikkeli kerätään? Ilmoitetaanko siitä sähköpostilistoilla? Pelkään että missaan sen, kun en ehdi paljon käymään luennoilla.
A: Moikka! Tänään tuli viesti Pykälä-infoon asiasta.. :) |
| Lähettäjä | Aihe: vielä edelliseen.. |
12.10.2008 |
Q: Mitäs kaikkea sinne pitää mukanaan tuoda? Henkkarit ja kirjotustsydeemit kaiketi, entäpä muuta?
A: Joo-o, henkkarit tai opiskelijakortti (kandee ottaa, jos ei vielä muista opiskelijanroaan) ja kirjotuskamat pitää ottaa. Konseptit ja muut vastauspaperit saatte sieltä. Jotkut ottaa tentteihin eväitä, mutta ulottuvuuksissa ei varmaan mee ihan hirveen pitkään :) Vesipullo on aika suosittu kyllä.. |
| Lähettäjä | Aihe: ulottuvuuksien tentti |
09.10.2008 |
Q: Alkaako tentti siis tasan 8.00 vaiko 8.15? Ja kuinka myöhään paikalle voi saapua, jos esimerkiksi tämänaamuinen junaliikenteen keskeytyminen tapahtuisi ja sen takia saapuminen paikalle ajoissa osoittautuisi mahdottomaksi?
A: Tentti alkaa 8.00, niin kuin kaikki muutkin tentit. Kannattaa olla ajoissa paikalla, vaikka papereiden keruuseen ja muuhun alkusähellykseen meneekin aikaa. Tenteistä saa poistua, kun puoli tuntia on kulunut, ja siksi puolen tunnin jälkeen ei enää kukaan pääse sisään. Veikkaisin, että useimmat valvojat pitävät säännöstä tiukasti kiinni, eivätkä mitkään force majeure -selittelyt auttane.. |
| Lähettäjä | Aihe: voihan pyhä sylvi |
sylvi 06.10.2008 |
Q: Olen osallistunut tähän mennessä kaikkiin Pykälän bileisiin, mutta olen tutustunut vain ihmisiin, jotka ovat opiskelemassa vain VIILEYTENSÄ takia! Missä ne kaikki oikkarikaverit ovat, jotka osaisivat juoda alkoholipitoisia juomia ja ovat aidosti kiinnostuneita oikeustieteestä?!?
A: Terve! Jos et ole vielä tavannut itseäsi kiehtovia ihmisiä, jatka tutustumista. Etsimäsi henkilöt tulevat pakostikin vastaan jossain vaiheessa... |
| Lähettäjä | Aihe: lakikirjatentit |
Pakkopullaa inhoava 04.10.2008 |
Q: Mitä tuolla aiemmin mainittu lakikirjkoulutus pitää sisällään ja koska se järjestetään? Olisiko missään kirjallisia ohjeita tai muuta vastaavaa liittyen lakikirjatenttien suorittamiseen. Jos ei, niin kapteenithan voisivat kirjoitella...?
A: Lakikirjakoulutus on siis - ylläri ylläri - KOULUTUSTA lakikirjojen käytöstä tenteissä ja tentteihin lukiessa :) ja se järjestetään joskus keväällä, varmaankin ennen kaupan tenttiä, koska se on phuksien ensimmäinen kunnon lakikirjatentti (jos kirjanpitoa ei lasketa). Kapteeneilla ei ole ajankohdasta tarkempaa tietoa. Ainakin viime vuonna koulutus taisi kestää muutaman tunnin. Lakikirjojen käytöstä on ohjeita opinto-oppaassa kohdassa "Yleistä opintojen suorittamisesta" > "Tenttiminen". Koska oikiksessa on oppiaine-autonomia, jokaisen aineen kohdalla lukee erikseen lakikirjojen käytöstä. MUISTA siis aina lukea, mitä lakikirjojen käytöstä lukee kunkin oppiaineen kohdalla! |
| Lähettäjä | Aihe: Herkku |
Markku 04.10.2008 |
Q: Olen kuullut erittäin suositusta kerhosta nimeltään Ilmalaivat. Mikä se on ja miten siihen voi liittyä?
A: Never heard of it, varmaan siis jotain pienemmän porukan pelleilyä.. |
| Lähettäjä | Aihe: Opintopisteet |
E 02.10.2008 |
Q: Milloin opintopisteet orientoinnista ja tvt-ajokortista tulevat Weboodiin?
A: Tvt-ajokortin nopat taitavat tulla jo syksyn puolella. Ainakin viime vuonna orientoinnin noppia sai odotella kevääseen, sillä orientointiin kuuluu lakikirjakoulutus.. |
| Lähettäjä | Aihe: vanhat tenttikysymykset |
Haisuli 01.10.2008 |
Q: Mistä mahtaisi löytyä oikeuden ulottuvuudet-kurssin vanhoja tenttikysymyksiä?
A: Moi Haisuli! En tiedä mistä niitä löytyy, mutta eipä niitä juuri mihinkään tarvitse. Luentomuistiinpanojen huolellisella lukemisella pääsee ulottuvuuksien tentistä heittämällä läpi. |
| Lähettäjä | Aihe: Lakikirjatentit |
alisuorittaja 01.10.2008 |
Q: Terve! Lakikirjatenteistä seisoo opinto-oppaassa seuraavaa: "Sallittuja merkintöjä -- ovat ainoastaan alleviivaukset, pykäläviittaukset ja säädösten muutoksiin liittyvät säädöskokoelman numerot."
Kuinka laajasti alleviivauksen käsite tulkitaan? Saako ympyröidä? Saako käyttää paperinpalasta merkkinä? Entä saako viitata esim. komiteamietintöön tai hallituken esitykseen? Ja ennen kaikkea: Kuinka tarkasti lakikirjoihin tehtyjä merkintöjä valvotaan?
A: Käsittääkseni ympyröinti on sallittua. Pykäläviittaukset ovat sallittuja. Komiteanmietintöihin ja hallituksen esityksiin EI YLEENSÄ tarvitse edes viitata tenteissä, joten on turha kirjoittaa mitään viittauksiakaan niihin. Pääsääntönä on, että mitään asiasanoja ei saa kirjoittaa lakikirjaan. Lakikirjoja tarkastetaan tenteissä ja mikäli havaitaan vilppitapaus on seurauksena ankarimmillaan opinto-oikeuden menettäminen määräajaksi. Mieti siinä sitten että kannattaako ottaa riski. |
| Lähettäjä | Aihe: on-lopputyö |
lintszszszss 01.10.2008 |
Q: mikä on on-lopputyö? ja miten sen saa HOPSiin lisättyä?
A: ON-lopputyö on seminaarityö, joka on n. 20 sivua pitkä. Seminaaritöissä harjoitellaan oikeutieteellistä tutkimista ja kirjoittamista ja ne valmistavat gradun tekoon. Yleensä ON-lopputyö on toinen seminaarityö, ensimmäisen ollessa harjoitusseminaari. Sitä suositellaan suoritettavaksi kolmannen vuoden keväällä, voit toki suorittaa sen aikaisemminkin. Laitat vaan HOPSiin merkinnän, millä lukukaudella aiot suorittaa ON-lopputyön, esim. kl 2010. |
| Lähettäjä | Aihe: phuksitsit |
28.09.2008 |
Q: mitä tapahtuu? Miten pukeudun? Kauan kestää? kiitti. :)
A: Moi! Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, jossa syödään, juodaan ja lauletaan. Pykälässä sitseille on tapana pukeutua siististi, mutta mitään puku-pikkumusta-settiä ei tarvita, eli esim. miehillä siistit farkut ja kauluspaita ovat ok. Jos pukeutuminen hirveästi askarruttaa, niin vaikka Pykälän kuvagalleriasta voi katsoa mallia.. :) Pöytäosuus kestää muutaman tunnin, jonka jälkeen alkavat jatkot Pyksyssä. |
| Lähettäjä | Aihe: nopat |
öö 28.09.2008 |
Q: Mitä on nopat?
A: Nopilla tarkoitetaan opintopisteitä. |
| Lähettäjä | Aihe: weboodi |
ihmettelevä 25.09.2008 |
Q: Miksei weboodissa voi valita oikeustieteellisen opinto-opasta hakua käyttäessä? voisi vaan helpottaa aika paljon kurssien etsimistä, kun ei esim. kaikkien muidenin tiedekuntien tvt-tentit tulisi listatuiksi.
A: Valitsepa vastuuyksiköksi oikeustieteellinen tiedekunta, niin jo helpottaa! :) |
| Lähettäjä | Aihe: Valiokunnista |
Mukaan haluava 23.09.2008 |
Q: Katselin keskustelua tuolta Pykälän keskustelupalstalta valiokunnista. Minulle jäi siitä hieman epäselväksi pääsenkö mukaan esim. yleisvaliokuntaan ensi vuodeksi jos haluan.
A: Moi! Pykälän valiokunnista YVK, UAV ja OVK valitaan valiokuntien yhteiskokouksessa 27.11. Kaikki saavat asettua ehdolle, ja jos samaan virkaan on useita halukkaita, suoritetaan äänestys. Virkoja on eri valiokunnissa yhteensä yli 30 kappaletta ja suurin osa halukkaista pääsee mukaan. Kannattaa ihmeessä asettua ehdolle, valiokuntatoiminta on huippukivaa! |
| Lähettäjä | Aihe: oodi/weboodi |
moodi 20.09.2008 |
Q: opinto-oppaassa puhutaan erinäisissä yhteyksissä Oodista ja toisissa WebOodista. ovatko nämä eri asioita? jos esim. harjoitusseminaarin yhteydessä sanotaan "ilmoittautuminen Oodissa" onko tämä jokin paperilista jossain?
A: Moikka moodi! Oodi ja WebOodi ovat ihan samoja, molemmilla tarkoitetaan WebOodia.. |
| Lähettäjä | Aihe: Ilmoitustaulu |
19.09.2008 |
Q: Jos opinto-oppaassa lukee että kirjallinen materiaali ilmoitetaan syksyllä kurssin alkaessa ilmoitustaululla, tarkoitetaanko tällä Portsun 6 krs. ilmoitustaulua?
A: Riippuu oppiaineesta ja kurssista. Yleisopinnoista (esim. äidinkieli) ilmoitetaan Portsun 3. krs ilmoitustaululla, yksityisoikeuden laitoksen oppiaineet ilmoittavat 4. krs ilmioitustaululla, rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitoksen oppiaineet 5. krs ilmoitustaululla ja julkisoikeuden laitoksen oppiaineet 6. krs ilmoitustaululla. Eli mistä kurssista/oppiaineesta on kysymys? |
| Lähettäjä | Aihe: Äidinkielen opintojen vanhentuminen |
phuksi 16.09.2008 |
Q: Voinko suorittaa äidinkielen kirjallisen viestinnän nyt fuksivuona? Käsittääkseni se koostuu myös tekstitaidonnäytteestä. Voiko kurssisuoritukseni vanheta siis tiedekunnan yleisen kolmen vuoden mukaan, jos en silloin ole tehnyt vielä tekstitaidonnäyteosiota, vaikka olen suorittanut kurssin?
A: Tiedekunnan yleisen käytännön mukaan LUENTOsuoritukset vanhenevat pääsääntöisesti kolmen vuoden kuluessa, TENTTIsuoritukset kymmenen vuoden kuluessa. Kursseja koskee käsittääkseni samat säännöt kuin tenttejä, eli suorituksesi vanhenisi kymmenessä vuodessa. Tekstitaidonnäytehän annetaan joko harjoitusseminaarityöstä tai oikeusnotaarin lopputyöstä, joista jommankumman suoritat toivottavasti muutenkin kolmen vuoden sisällä. Tarkista asia ihmeessä vielä opintotoimistosta. |
| Lähettäjä | Aihe: |
uuno 16.09.2008 |
Q: vain erinäisiä huhuja kuulleena kiinnostaisi tieää, onko syyskauden avajaisiin erityistä pukeutumiskoodia?
A: Kyseessä ovat perinteiseen tyyliin hieman fiinimmät bileet, eli miehillä (myös pojilla) puku ja naisilla pikkumusta/vastaava (jonka ei nykyään tarvitse olla väriltään musta). |
| Lähettäjä | Aihe: karaokebileet 19.9. |
bilettäjä 14.09.2008 |
Q: missä karaokebileisiin myydään lippuja? vai ostetaanko vasta ovelta? tapahtumakalenterista ei löydy tarkkaa tietoa..
A: Lippuja myydään Portsussa 15. ja 16.9. klo 11.30 - 12.30. Lippuja saa myös ovelta sekä varmaankin myös valiokuntien yhteiskokouksessa 16.9. |
| Lähettäjä | Aihe: |
phuksi 12.09.2008 |
Q: onnistuin kadottamaan phuksipistekorttini(selvinpäin luonnollisesti), eli kysyisinkin mistä olisi mahdollista saada uusi kortti ettei pykälistimerkki jää vain ansaitsematta?:)
A: Aijaijaijai! Onneksesi kortteja on vielä jäljellä. Niitä saa Pykälän toimistolta. Toimisto on auki tiistaista torstaihin klo 11.30-16.30. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Just checking 10.09.2008 |
Q: Tiedustelisin, mikä on nuoremman fuksikapteenin olo keskiviikkoaamuna kello kahdeksan? :)
A: Kiitos kysymästä, olo oli mitä mainioin :) Tunnin (tai 7 tunnin) yöunet ja perheoikeuden luento - mitä muuta voi toivoa? |
| Lähettäjä | Aihe: äidinkielenopinnot |
epätietoinen 08.09.2008 |
Q: yritän tehdä hopsia, ja mietin mihin aikatauluttaa äidinkielen opinnot. voinko osallistua äidinkielen kirjallisen viestinnän kurssille toisen vuoden syksyllä, vaikka teen harjoitusseminaarin keväällä? tekisin tekstitaidonnäyte-osion sitten toisen vuoden keväällä kun olen kirjoittanut seminaarityötä.
A: Voit tehdä äidinkielenopinnot juuri tuolla tavalla. Tekstitaidonnäytteen voi käsittääkseni suorittaa joko harjoitusseminaarista tai ON-lopputyöstä. Yleensä ottaen voit suorittaa kieliopinnot miten haluat, valitse vain sinulle ajankohdaltaan parhaiten sopivat kurssit. |
| Lähettäjä | Aihe: |
epätoivoinen? 07.09.2008 |
Q: Heippatirallaa! Phuksiaiset lähestyy ja sehän jännittää.. MIten käy jos tämä phuksi ei haluaisi juoda itseään sikakänniin eikä hillua alasti keskellä Helsinkiä? Uskaltaako osallistua?
A: Heippa! Ei kannata olla epätoivoinen, phuksiaiset ovat kiva tapahtuma! Jos et halua juoda paljoa, sen parempi (riittää rastinpitäjille + meille enemmän) :D Eikä kukaan tule repimään vaatteita päältäsi, takaan sen :) Eli mukaan vaan! |
| Lähettäjä | Aihe: Keski-ikä |
phuksipoksi 07.09.2008 |
Q: Mikä on fuksien keski-ikä? Kovin näyttää olevan pääosin nuorta porukkaa..
A: Keski-iästä ei ole kantautunut phuksikapteeneille vielä mitään tilastoja. Ikäjakaumaan voi vaikuttaa se, tarkkaileeko phukseja Portsun luennoilla vai Pykälän bileissä.. |
| Lähettäjä | Aihe: kahdessa paikassa samaan aikaan.. |
mitäs nyt? 07.09.2008 |
Q: Tiistain tvt-luento kestää neljään, phuksiaiset alkavat kolmelta. Aikovatko kaikki siis lähteä luennolta etuajassa vai voiko phuksiaisiin tulla myöhässä?
A: Jos nuorempi phuksikapu nyt yhtään osaa tulkita opinto-opasta oikein, niin tiistain tvt-luento on tekstinkäsittelyn pienryhmäopetusta. Luentohan pidetään oikiksen atk-luokassa, ja sinne otetaan max. 16 osallistujaa. Eli ilmeisesti suurimmalla osalla phukseista päivä päättyy kuitenkin lounaaseen. Toki on toivottavaa, että ne 16 onnekasta lähtisivät myös luennolta ajoissa :) Phuksiaisiin on paha tulla myöhässä, sillä kyseessähän on kaupunkisuunnistus.. |
| Lähettäjä | Aihe: Phuxisitzit |
:o 05.09.2008 |
Q: Milloin ja missä phuxisitzeille ilmoittaudutaan, vai tuleeko kukin vain paikalle jompana kumpana sitzipäivänä?
A: Moikka! Phuksisitseille ilmoittaudutaan valiokuntien yhteiskokouksessa 16.9. Silloin ostetaan liput myös Syyskiljavalle, joten kannattaa varata rahaa mukaan. Tapahtumien hinnat selviävät varmaan myöhemmin. |
| Lähettäjä | Aihe: TVT luento ja ilmoittautuminen |
Ryyppy-Rane 04.09.2008 |
Q: Arvoisat kapteenit! Ryyppy-Ranella on jäänyt putki päälle, minkä seurauksena tvt-luennon ilmoittatuminen jäi välistä. Lisäksi Ranella on ryyppäjäiset torstaina eikä Rane tämän vuoksi pääse edes tvt-luennolle. Aiheutuuko tvt-luennon (ja ilmoittautumisen) väliinjäämisestä kurinpidollisia seuraamuksia tai jonkin sortin häpeärangaistuksia?
A: Ei huolta Rane! Kurinpidollisena seuraamuksena ja häpeärangaistuksena voidaan pitää sitä, jos et sitten pääse tvt-tentistä läpi ja joudut käymään siinä yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Eli kannattaa lukea tvt-materiaali hyvin, niin luennoilta poisjääminen ei ole vakavaa. |
| Lähettäjä | Aihe: alkoholi |
mamma 04.09.2008 |
Q: Onko tehty tilastoja kuinka moni pystyy jatkamaan työelämässä opiskelujen jälkeen ilman että alkoholisoituu jo opiskeluaikana? Meno näyttää olevan huolestuttavaa.
Milloin on vanhempainilta?
A: Terve mamma! Eipä liene moisia tilastoja tehty. Kannattaa ottaa opiskeluaika hyvänä harjoituksena siihen, ettei työelämän edustustilaisuuksissa tule känniin muutamasta hassusta viinilasista. Vanhempainilta, jossa vanhemmat tulisivat juhlimaan railakkaiden oikkareiden kanssa sitsipöytään, on liikkunut joidenkin suunnitelmissa. |
| Lähettäjä | Aihe: Dekaanin maine..? |
Angel-89 31.08.2008 |
Q: Olen juuri ylioppilaaksi kirjoittanut tyttö ja aloitan tiedekunnassa ensi maanantaina. Opinto-opasta luettuani kauhistuin, kun kuulin, että tiedekunnan dekaanina on Jukka Kekkonen! Äitini kertoi aikaisemmin keväällä vanhana pykälistinä, että Kekkosen maine kovana naistenmiehenä ei jäänyt vain opiskeluaikaan, vaan erilaisia seikkaluja on ollut aivan viime vuosinakin. Uskallanko siis odottaa hyviä arvosanoja oikeushistoriasta ilman reittä pitkin kiipeämistä?
A: Jep, Kekkishän se siellä! Empiiristen havaintojen mukaan dekaani olisi keskittynyt viime aikoina enemmän kuitenkin salibändyn pelaamiseen kuin naispuolisten oikkareiden vikittelemiseen. Kekkiksen luentokuulustelut eivät ole tiedekunnan vaikeimmasta päästä, mutta ainahan voi ottaa varman päälle, eli eturiviin vaan ja paljasta pintaa kehiin! |
| Lähettäjä | Aihe: Lyyra |
:-O) 31.08.2008 |
Q: Miksi Lyyra-kortin valmistuksessa kestää niin kauan? Kuukausi yksityisen yrityksen toimitusajaksi on aivan liian pitkä! Kesätöissä Lyyra-kortin tapainen kulkulupakorttikone tulostaa sekunissa samanlaisen kortin. Eikö tässä olisi saumaa palkata vaikkapa humanisteja kesätyöntekijöiksi Lyyra Oy:hyn! Ihme laiskottelua.
A: Niinpä! Kannattaa kertoa hieno ideasi myös Lyyra Oy:lle.. |
| Lähettäjä | Aihe: |
tietämätön 31.08.2008 |
Q: Niin mitä tarkoitetaan tukkoloilla? Multa on tainnu mennä jotain pahasti ohi..
A: Hei! Tukkolat ovat ratkaisu kurkun kuivumiseen. Kysy huomenna lisää infoa tuutoriltasi! |
| Lähettäjä | Aihe: Dresscode |
elämme jänniä aikoja 31.08.2008 |
Q: Kamalaa.. Jokaisella on jo punssikahveilla päällään Polo tai kauluspaita. Onko se oikiksen dress code? Eikö meitä villa/t-paitajuristeja sinne huolita?:(
A: Ei huolta, me phuksikapteenit ainakin saavumme paikalle hienoissa t-paidoissamme. Kauluspaitoihin on mieltynyt lähinnä eräs Pykälän valiokunta. Punsseilla dc on vapaa, sinne voi tulla vaikka alasti, jos rohkenee.. :) |
| Lähettäjä | Aihe: TVT-ajokortti |
31.08.2008 |
Q: Pitäiskö TVT-ajokortin suoritukseen ilmoittua jo? Opinto-oppaassa sanotaan et johonki sellaseen pitää ilmoittautua jo 2.9. mennessä. Kiire(kö) iskee...
A: Moi! TVT:n orientointiluennolle, joka pidetään torstaina 4.9, voi toden totta ilmoittautua jo nyt. Sinne onkin tiensä löytänyt jo kunnioitettava määrä phukseja :) Helpoiten ilmoittautuminen sujuu näpyttelemällä weboodiin 200007.
|
| Lähettäjä | Aihe: matkakortti |
Joukkoliikenteläinen 28.08.2008 |
Q: Öö siis onks matkakortti mahdollista ladata jo sillon 1.9 yliopistolla vai mitä häh? Päivitys?
A: Orkesterilämpiössä (Fabianinkatu 33), mistä kaikki romppeet haetaan 1.9. asti, voi myös päivittää matkakorttiin opiskelija-alennuksen seuraavaan syksyyn asti. Tähän operaatioon tarvitaan henkkarit mukaan. Korttiin voi siis myös samalla ladata rahaa / aikaa, jos välttämättä haluaa :) |
| Lähettäjä | Aihe: Mistä tietää oman tuutorinsa? |
sui generis 28.08.2008 |
Q: Mitäs sitten pitäisi tehdä, jollei oma nimi ole tuolla apumatissa olevissa listoissa? Kehenkäs sitten otetaan yhteyttä? Kansliakaan ei vastaa sähköpostiin.
A: Hei! Ota suoraan yhteyttä tuutorikouluttaja Ville Komulaiseen (oik-tuutorikouluttaja (at) helsinki.fi / ville.p.komulainen (at) helsinki.fi, puh. 09 191 22111.) |
| Lähettäjä | Aihe: opinto-oppaan haku |
stressaaja 28.08.2008 |
Q: Voiko opinto-oppaan ja kalenterin saada vielä 1.9. jälkeen jostakin, jos en tuona päivänä kerkiä niitä hakemaan ja aikaisemmin en ole päässyt. Vai jäänkö ilman...
A: Nuorempi phuksikapu ei nyt ole aivan satavarma asiasta, mutta arvelee, että kamoja voi saada vielä opiskelijaneuvonnasta 1.9. jälkeen. Ks. yhteystiedot ja aukioloajat www.helsinki.fi/neuvonta. Muistathan, että matkakorttien päivitys yliopistolla päättyy 1.9, jonka jälkeen joudut HKL:n palvelupisteiden jonoihin korttisi kanssa, ellet sitten ole sitä asiaa jo hoitanut. |
| Lähettäjä | Aihe: lyyra |
phuksityttö 28.08.2008 |
Q: Mun lyyra-kortti ei oo tullu vieläkään vaikka onnistuneesti tilasin sen 3 vkoa sitten. Tarviiko sitä ekana päivänä? Tuskin tulen saamaan sitä siihen mennessä.. :(
A: Moikka! Lyyrien saapumisessa kestää syksyllä aikansa, sillä kaikki yliopiston uudet opiskelijat tilaavat sen. Yliopistolla tarvitset lyyraa aluksi lähinnä unicafe-ruokailuun, mutta pärjäät ensimmäiset viikot ilman korttiakin. Sinun on esitettävä ruokajonossa ylioppilaskunnan jäsenmaksukuitti, henkkarit sekä läsnäolotodistus tai hyväksymiskirje. Lippulappusten kaivaminen on muuten superärsyttävää touhua! |
| Lähettäjä | Aihe: Heruminen |
Herkku-Markku 28.08.2008 |
Q: Hei ihanat phuksikapteenit! Näin punssikahvien lähestyessä esittäisin kysymyksen, että kummalta kapteenilta heruu herkemmin? Olen kaikkiruokainen!
A: Moi Herkku-Markku! Aina ei saletisti natsaa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tule pippaloihin ottamaan selvää! |
| Lähettäjä | Aihe: |
Hermoheluna 28.08.2008 |
Q: Aa-aa-aa! Mitä jos stressaa ja pelottaa koulunalku vajaan viikon kuluttua? Rakastaako kukaan mua siellä tdk:ssa vai syödäänkö julmasti elävältä?
A: Terve! Ota rennosti, löydät varmasti kavereita. Voit helpottautua sillä tiedolla, että kaikkia jännittää opiskelujen alku. Sinun täytyy vain rohkeasti tutustua ihmisiin, ei kukaan sinua pure. Meistä kapteeneista saat aina juttuseuraa :) |
| Lähettäjä | Aihe: Missä phuksit? |
Duudor 28.08.2008 |
Q: Ajattelin tähän keskusteluun yhtyä sen verran, että toivoisin niiden phuksien, jotka eivät ole saaneet kirjettä tuutoriltaan, ottamaan häneen heti yhteyttä! Itse lähetin kirjeet hyvissä ajoin, mutta silti vastauksia vielä uupuu, joten kysymys herää, onko kirje hukkunut jonnekin matkan varrella. Meillä kun ei ole phuksien sähköposteja tai puhelinnumeroita, josta asian voisi tarkistaa..
A: Kiitos Duudor! Phuksit, ottakaa yhteyttä tuutoriinne asap! |
| Lähettäjä | Aihe: tutor-kirje? |
bender 27.08.2008 |
Q: Moi. Ei ole posti tuonut kirjettä tutorilta. Olenko siis missannut jo jotain olennaista? Tiedekunnan sivuilta löysin orientaatio-opintoihin ilmoittautumisen yms.
A: Moi! Voit selvittää tuutorisi Apumatti-sivuilta ja kovistella häntä vähän :) Jos posti on mokannut, pyydä tuutoriasi lähettämään kirjeesi vaikka sähköpostilla. Jos olet siis hoitanut ilmoittautumiset, hakenut opinto-oppaan, tehnyt lyyra- (ja opintotuki-)hakemukset, niin kaiken pitäisi olla kunnossa. Suosittelen silti ottamaan itse yhteyttä tuutoriin, teillähän voi olla vaikka jo yksi tapaaminen sovittu ennen maanantaita! |
| Lähettäjä | Aihe: |
Toiveikas 26.08.2008 |
Q: Onko mitään mahdollisuuksia saada ammattikorkeakouluopinnoista mitään hyväksiluettua, esimerkiksi jotain kieliä? Ja kenen puoleen tulee kääntyä?
A: Hei! Kirjanpidon peruskurssin voit saada hyväksiluettua, samoin joitain kieliopintoja on mahdollista korvata. Ota yhteyttä opintoneuvojaan, 09 191 22459. |
| Lähettäjä | Aihe: |
22.08.2008 |
Q: jos tuutorista ei ole kuulunut mitään, voi myös tsekata orientoinnin apumatti-sivuilta, mihin tuutorryhmään kuuluu, ja ottaa yhteyttä tuutoriin. tuutorien yhteystiedot löytyvät samasta paikasta. http://kampela.it.helsinki.fi/apumatti/lcms.php?am=16011-16011-1
A: Hienoa, kiitos avusta! Onneksi tätä palstaa lukevat aktiivisesti myös tuutorit. |
| Lähettäjä | Aihe: tutor-kirje, vai mikä se nyt oli |
21.08.2008 |
Q: Pitäisikö huolestua kun osa on saanut jo yli viikko sitten tutor-kirjeen ja omaan postilaatikkoon sellaista ei ole kolahtanut? tarkoittaako tämä nyt sitä, että minulla on laiska(ko?) tutor, vai, että minut on ihan vaan unohdettu (tai sitten suomen "luotettava" posti ryssi). Aihe ei muuten huolettaisi, mutta olen kuullut kerrottavana, että kirje sisälsi tietoa orientointiin ilmoittautumisesta jne.
A: Hei! Ota välittömästi yhteyttä tiedekunnan kansliaan, heidän pitäisi ainakin tietää tuutorisi ja antaa sinulle hänen yhteystietonsa. Lisäksi he voivat antaa tietoja orientointiin ilmoittautumisesta. Sähköposti oik-opintotomisto@helsinki.fi, puh. 09 191 22477 |
| Lähettäjä | Aihe: |
Smirre-kettu 21.08.2008 |
Q: Kuinka pääsen phuksikapteeniksi phuksikapteenin paikalle? Siis jonain tulevana vuonna?
A: Pistitpä pahan...Hallitus valitsee phuksikapteenit edellisten phuksikapteenien tekemän esityksen perusteella. Nimittäminen tapahtuu Wappubooleilla. Phuksikapteenien valinnassa kiinnitetään huomiota mm. siihen, kuinka aktiivisesti he ovat toimineet Pykälässä ja ovatko he ylipäätänsä Suomessa sinä syksynä, kun uudet phuksit saapuvat. Pelkkä haluaminen phuksikapteeniksi ei siis riitä :). Lähde ennakkoluulottomasti mukaan Pykälän toimintaan! |
| Lähettäjä | Aihe: |
21.08.2008 |
Q: Kannattaako kieliopintoihin ilmoittautua nyt vai vasta toisessa periodissa? Voiko aloittaa kaksi uutta kieltä?
A: Hei,
Voit aloittaa niin monta kieltä kuin huvittaa. Suosittelemme, että otat ensimmäisen syksyn rauhassa myös kieliopintojen suhteen,sillä syksyllä on paljon pakollista pienryhmäopetusta. Keskity sen sijaan nauttimaan akateemisesta vapaudesta. Mutta jos pakko on valita niin aloita kieliopinnot vasta toisessa periodissa. |
| Lähettäjä | Aihe: naisia, naisia, antautuvaisia... |
yhden miehen yksikkö 21.08.2008 |
Q: Hyvät kapteenit,
Mieltäni on viime aikoina kaivertanut seuraavanlainen asia:
Olen kuullut eräältä ystävältäni, että oikiksen kauniimman sukupuolen edustajat kyllä ovat erittäin edustavan näköisiä yksilöitä, mutta että heille ominaista olisi tietynlainen kyyninen ja joskus jopa kylmäkiskoinen asennoituminen meitä kaksilahkeisia kohtaan.
Erosin hiljan pitkäaikaisesta tyttöystävästäni ja olen tullut siihen tulokseen, että on aika aloittaa oikein kunnon poikamies elämänvaihe.. Lyhyesti sanottuna tarviis saada kunnolla naista ja pikaiseen!
Nyt siis kysynkin teiltä, kapteenit, onko minulla, aloittavalla uroolla, oikiksen tyttöjen suhteen mitään toivoa, vai lähdenkö katsastamaan suoraan tarjontaa kauppikselle, kuulemma kun helposti "lämpeneviä" siellä ovat?
A: Älä usko kaveria, vaan tule ottamaan asiasta selvää! |
| Lähettäjä | Aihe: |
Vesa 20.08.2008 |
Q: Hoi Kapteenit!
Sukuni ensimmäisenä yliopistomaailmaan astuvana Vesana olen joutunut hämmentävään tilanteeseen! Eräiden akattemisten tilaisuuksien päätteeksi osa yleisöstä on normaalin taputtamisen sijasta koputtanut pöytää. Mistä johtuu moinen epänormaali käytös? Mikä on tämän kummallisen riitin merkitys, tarkoitus ja sosiaalisesti hyväksyttävä käyttötapa?
A: Ohoi! Kysymyksesi saa meidätkin ymmällemme. Vastaamista helpottaisi tieto siitä, minkälainen tilaisuus on ollut kyseessä. Pöydän koputtaminen normaalin taputtamisen sijaan on yleinen tapa sitseillä (akateemisissa pöytäjuhlissa) laulun aikana antamaan tahtia. Pöydän koputtaminen on hyväksyttävää ainakin silloin, kun se tapahtuu oikeassa rytmissä. Epäkohteliasta se on silloin, kun joku puhuu. |
| Lähettäjä | Aihe: |
18.08.2008 |
Q: Onko kokemusta yliopistoliikunnasta? Löytyykö urheilulliselle naiselle tarpeeksi ohjelmaa? :)
A: Hei! Yliopistoliikunnan tarjonta on varsin kattava ja voit saman päivän aikana käydä (oman aikataulusi ja kuntosi salliessa) tenniskurssilla, circuit-trainingissa, pumpissa, kuntokickboxingissa ja lopettaa päiväsi capoeiran parissa. Eli eiköhän sieltä löydy tarpeeksi täytettä päivään. |
| Lähettäjä | Aihe: Yrittäjyydestä... |
Yrityssuvun vesa 17.08.2008 |
Q: Hei Kapteenit.
Olen jo pienestä pitäen tiennyt, että aion isona yrittäjäksi. Minulla onkin jo nyt ollut oma pienimuotoinen yritys pystyssä jo vähän aikaa. Kuitenkin kun katsoin nyt opinto-opasta, huomasin ettei oikis näytä tarjoavan juuri mitään asiaan liittyviä kursseja. Ilokseni kuulin, että kuitenkin Pykälässä on jonkin verran yritystoimintaan liittyvää ohjelmaa. Kuulema siellä palkitaan joka vuosi yksi vuoden yrittäjäkin. Kysynkin nyt, että miten pääsen Pykälän yritystoimintaan mukaan? Voisinko jo tässä vaiheessa saada kyseisten vuoden yrittäjien yhteystietoja, jotta saisin vinkkejä tulevaa uraa varten?
A: Heippa Vesa! Kuulemasi pitää paikkansa: Pykälä mahdollistaa monenlaisen yrityksen harjoittamisen, esimerkiksi Paragraaffi Oy:n toiminnan parissa. Myyntityöstä ja varainahankinnasta yleensä kiinnostuneille on tarjolla puuhaa mm. Spexin markkinointitiimissä ja Pykälän yrityssuhdetoimikunnassa. Parhaiten tavoitat edellisten vuosien Vuoden yrittäjät pyörimällä bileissä. Tunnetusti heidän yhteystietojaan ei ole vaikea saada. |
| Lähettäjä | Aihe: |
17.08.2008 |
Q: missä on orkesterilämpiö?
A: Päärakennuksessa (Fabianinkatu 33), kävelet suoraan pääovista sisään, rappusten välistä ja siitä vasemmalle naisten vessan ohi. Paikan päällä pitäisi olla myös opasteita. |
| Lähettäjä | Aihe: ilmoittautuminen |
apua 17.08.2008 |
Q: Kielikeskuksen kursseille on ilmoittautuminen viikolla 34, eli huomisesta lähtien...Miten voin ilmoittautua, jos en ole tehnyt minkäänlaista suunnitelmaa?
A: Tottahan aina voit ilmoittautua ja tehdä opintosuunnitelmasi kielikurssin ympärille. Kannattaa tarkistaa, ettei kielikursseja mene puheviestinnän tai muiden aloitusopintojen pienryhmäkurssien päälle, sillä niistä on vaikeampi olla pois. Sen sijaan kielikursseilta kyllä yleensä pystyy olemaan pois muutaman kerran, kunhan vain sopii opettajan kanssa poissaolosta. Voit myös käsittääkseni ilmoittautumisajan kuluessa peruuttaa ilmoittautumisesi. |
| Lähettäjä | Aihe: |
phuksi 17.08.2008 |
Q: Kuinka lahjakas täytyy olla osallistuakseen spexiin, hyväksytäänkö salkkaritasoisetkin näyttelijät? Entä onka laulutaito pakollista?
A: Hei phuksi! Speksissä näyttelemisessä tärkeintä on oma innostus ja ennakkoluuloton asenne sekä motivaatio tehdä töitä. Laulutaito ei ole pakollista, sillä kaikille näyttelijöille ei välttämättä riitä laulusosuuksia tarinassa. Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan ja tulla speksin aloituskokoukseen syyskuun toisella viikolla! |
| Lähettäjä | Aihe: ilmoittautumiset |
toinen neuroottinen phuksi 15.08.2008 |
Q: Kävin ilmoittautumassa orientoiviin opintoihin. Tehdäänkö muut ilmoittautumiset myöhemmin vai voiko jo nyt ilmoittautua myös TVT-ajokorttiin ja Oikeuden ulottuvuuksiin?
A: Moi! Mikä teitä vaivaa, neuroottisia jo nyt, odottakaa vaan kun opiskelut alkavat ;) Ulottuvuuksien kuulusteluun voit jo ilmoittautua, mutta TVT-tentin ilmoittautuminen ei ole vielä auennut. Ja siis tvt:ssä ilmoittautumisajankohdat riippuvat valitsemastasi suorituspäivästä, tuutorit saavat selittää tästä enemmän :) |
| Lähettäjä | Aihe: |
15.08.2008 |
Q: Nyt on sitten ilmoittauduttu orientoivalle opintojaksolle...Täytyykö muuta tehdä, ennen kuin ilmestyy syyskuun ekana yliopistolle???
A: No ehkä opintotukihakemuksen voisit laittaa sisään samoin kuin opiskelijakorttihakemuksen, jos et ole näitä vielä tehnyt. |
| Lähettäjä | Aihe: orientoiva jakso ja opintoihin ilmoittautuminen |
neuroottinen phuksi 14.08.2008 |
Q: Arvoisat phuksikapteenit! Vapauttakaa minut vainoharhoistani ja vastatkaa ystävällisesti kysymykseeni: tarvitseeko orientoivalle opintojaksolle erikseen ilmoittautua, tahi tarvitseeko phuksin muista kuin N.N.:n (+tuutorin) aiemmin mainitsemista seikoista ennen syyskuuta välittää? Nyt on hyvä kysyä kun asioille vielä jotain kerkiis tehdäkin. Kiitokset!
A: Moikka! Aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna orientointiin tulee tosiaan ilmoittautua, ilmeisesti tämän takia teitä phukseja on kehotettu aktivoimaan yliopiston käyttölupatunnukset itse. Ilmoittautuminen tapahtuu siis WebOodissa (www.helsinki.fi/weboodi). Kurssin nimi on orientoivat opinnot, helpoiten sen löytää hakemalla Oodista nrolla 200006. Sitten vain ilmoittautumaan! :) |
| Lähettäjä | Aihe: blääääää |
tylsistynyt työntekijä 12.08.2008 |
Q: Mitä tehdä töissä, kun ei oo mitään tekemistä? Duunii riittää n 1h 8h työpäivään. Olen jo katsonut facebookista kaiken mahdollisen, paineskellut wikipedian "random article"-painiketta tuntitolkulla, googlettanut kaikilla mahdollisilla hakusanoilla, mailaillu kavereille, txtaillu kavereille, hoitanut epämääräisiä asioita yms jne... Joten onko arvoisilla kapteeneilla ehdottaa jotain, mitä en vielä ole kokeillut???... ja pomo ei tietenkään saisi huomata mitään...
A: Kokeilepas kysyä lisää hommia pomolta, jos kerta rehellistä laiskottelua katsotaan pahalla! :) |
| Lähettäjä | Aihe: ekat viikot |
phuksi 11.08.2008 |
Q: Heipsan ! Sellasta olen miettinyt, et millanen on phuksien ekojen viikkojen ohjelma, jos voisitte hieman avata kun ei ole oikein mitn hajua
A: Terve phuksi! Ekojen viikkojen ohjelma pähkinänkuoressa: yliopistoon ja tiedekuntaan tutustumista sekä aloitusopintojen luentoja päivällä, juhlia ja muita tapahtumia illalla. Opinto-oppaan sivuilta 46-61 löydät yleis- ja perusopintojen aikataulut. |
| Lähettäjä | Aihe: kapteenit |
??? 11.08.2008 |
Q: Kumpi phuksikapteeneista on vanhempi ja kumpi nuorempi? Ilman tätä tietoa ei phuksivuodesta selviä!
A: Tuomas on vanhempi ja Sini on nuorempi. |
| Lähettäjä | Aihe: äikän opinnot |
orava 10.08.2008 |
Q: kattelin tässä opinto-opasta ja äidinkielen osiossa "suomenkielinen kirjallinen viestintä" lukee, että kurssi sisältää tenttittävää kirjallisuutta. pitääkö tämä materiaali siis lukea ennen kuin osallistuu tälle kurssille? pystyykö noilta luennoilta olemaan poissa?
A: Moi! Kirjallisuutta ei tarvitse lukea ennen kurssille osallistumista, mutta voihan se helpottaa kurssin seuraamista. Luentokertoja on neljä ja läsnäolo on pakollista. |
| Lähettäjä | Aihe: Kapteenin lempinimi |
Koni Tran 10.08.2008 |
Q: Olen kuullut, että vanhemmalla phuksikapteenilla on varsin elimellinen lempinimi. Mikä on tarina tämän takana?
A: Terve Koni! Virallinen tarina on, että vanhempi phuksikapteeni pyysi ystäviään keksimään hilpeän lempinimen tylsän tilalle. Sitä saa mitä tilaa. |
| Lähettäjä | Aihe: opintotuen hakeminen |
apua! 10.08.2008 |
Q: Opintotukea saa kuulemma vain 55 kk. Eli saa opiskella 6 vuotta 9kk/vuosi. Jos tekee esim. kesätenttejä, 9kk ylittyy. Tiedän, että itselläni tulee kestämään 6 vuotta koska haluan vaihtoon vuodeksi ulkomaille. Asun vielä kotona ja opintotuki olisi vain 55e. Kotoa pois muuttaneella se on lähes 300e. Kannattaako siis lykätä opintotukihakemuksen tekoa? Onko kesällä opiskelu yleistä? Olisi aika tyhmää tuhlata opintotuki nyt kun sitä myöhemmin saa enemmän.
A: Moi! Ei kannata noin pienen summan takia hakea opintotukea. Säästä tukikuukausia tiukempia aikoja varten. Kesällä opiskelu on melko yleistä, kaikki eivät kuitenkaan välttämättä hae opintotukea kesäkuukausiksi jos ovat samaan aikaan töissä. |
| Lähettäjä | Aihe: koulupukeutuminen |
2Pac McHair 10.08.2008 |
Q: Jou! Oon kuullu että KAIKKI oikkarit pitää kauluspaitaa housuissa, vyötä navan yläpuolella, lettii keskijakauksella ja kuuntelee Vivaldia! Pitääkö mun nyt muuttaa täysin mun imagoo ku skole alkaa?! Kuulun Mikkelin pahamaineiseen gangiin ja pukeudun sillee rapstailii: pökät puoltangossa, lätsä vinossa länteen ja mersun logo kultaketjussa kaulassa.. Jos mun Mikkelin kaverit saa tietää, nehän ampuu mut välittömästi! Vai löytyyks sielt mulle joku posse ettei tartte hommaa uusii kledjui? Lupaan kyl lopettaa koulukiusaamisen nyt ku pääsin yliopistoon.. Respectii teille kaput!
A: Jou mään! Oikeassa olet, täällä ei navan alle jääviä housuja hyväksytä, eli parempi vaan sopeutua ja käydä Dressmannin kautta ostamassa vähintäänkin kauluspaita-suorat housut -setti. Ei, kyllä täällä saa laittaa päälleen mitä haluaa, tosin alan duunipaikat eivät välttämättä halua ihailla Aku Ankka -bokseriesi vilkkumista. Siispä grillit suuhun ja Stadiin! Btw. Koulukiusaaminen is so out. |
| Lähettäjä | Aihe: truu lööv |
romantikko 08.08.2008 |
Q: Olen kaikki elämäni 20 vuotta asunut tampereella ja toinen toistaan ihanampia tyttöjä on tullut ja ikävä kyllä myös mennyt. Löydänkö Helsingistä vihdoin todellisen rakkauden, vai onko sitoutuminen jo aikansa elänyt käsite?
A: Ihanaa, että maailmassa on vielä romanttisia miehiä! Ei kannata jäädä murehtimaan Mansea, eiköhän Helsingistäkin jokunen sitoutumishaluinen neiti löydy.. |
| Lähettäjä | Aihe: säilytystilaa |
phuksi 06.08.2008 |
Q: Saako yliopistolta lokeron/kaapin omille tavaroille, esim. takille tai läppärille?
A: Moikka phuksi! Porthanian ja yliopiston päärakennuksen aulassa on kaappeja, joihin voi jättää tavarat 2 euron panttia vastaan. Kamat pitää kuitenkin kerätä yöksi pois. |
| Lähettäjä | Aihe: tuutorit |
öö 03.08.2008 |
Q: Heipsan, tietävätkö kaput millonkahan tuutorit ottavat yhteyttä? Kirjeessä sanottiin että piakkoin mutta ainakaan minä en oo kenestäkään mitään kuullu?
A: Moikka! Tuutorien pitäisi lähestyä kirjeellä hyvissä ajoin elokuun aikana, eli no panic! |
| Lähettäjä | Aihe: kirjastokortti |
myyrä 03.08.2008 |
Q: hei! olen kuullut että kirjastokortin voi liittää omaan lyyrakorttiin. korvaako tämä helka-kortin? voinko lyyralla tehdä kirjavarauksia netistä? mikä on lyyran verkkopalvelu?
A: Hei! Kirjastokortin voi tosiaan liittää Lyyraan, jolloin Helka-korttia ei enää tarvita (ellet sitten dokaa Lyyraasi jossain bileissä :D ).. Se kannattaa siis silti säästää. Myös kirjavaraukset hoituvat Lyyralla. Saatte tästä varmaankin lisää infoa tuutoreilta. Lyyran verkkopalvelu on www.lyyra.fi, jossa kortille voi mm. ladata rahaa unicafe-ateriointia varten. |
| Lähettäjä | Aihe: suomenlaki.com |
VL 01.08.2008 |
Q: Hei! Tutkiskelin opinto-opasta, ja joissain tenttivaatimuksissa viitataan, että kirjallinen materiaali on tulostettavissa myös pdf-muodossa suomenlaki.com -sivustolta. Saammeko tuolle sivustolle opiskelijoina maksuttomat käyttäjätunnukset?
A: Hei! Suomenlaki.comiin pääsee ilmaiseksi yliopiston tunnuksilla, mitään erillisiä tunnuksia et tarvitse! |
| Lähettäjä | Aihe: luvat kuntoon. |
N.N 01.08.2008 |
Q: Nuita atk-lupia olen koittanut aktivoida, mutta ei vissiin ole tietoja vielä palvelimella. Olisiko arvon kapuilla tietoa kauan moinen kestää?
A: Hei! ATK-tunnukset on vielä wanhaan aikaan aktivoitu siten, että phuksit käyvät tuutori-ryhmittäin hakemassa tiedekunnan kansliasta tunnukset ja salasanat. Nykyäänkin tunnusten aktivoiminen on tuutoreiden vastuulla, eli käänny tuutorisi puoleen :). Neuvontaaa atk-asioissa saat myös yliopiston tietotekniikkaosastolta, puh. (09) 191 55555 tai atk-neuvonta@helsinki.fi. EDIT: Ensimmäinen mahdollinen aktivoimispäivä on tänään 1.8., mutta phukseilla tietojen siiryminen opiskelijarekisteriin voi kestää muutaman viikon siitä, kun tarpeelliset tiedot on annettu tiedekunnalle. Tarkemmat tiedot http://www.helsinki.fi/atk/luvat/aktivointi/ |
| Lähettäjä | Aihe: Kuka sylkee lasiin? |
Pööpötin 01.08.2008 |
Q: Moi! Näin taannoin erään alkoholivalistuskampanjan yhteydessä tilaston, jossa oli eritelty alkoholinkulutusta opiskelijoiden keskuudessa tiedekunnittain. Oikis profiloitui hyvin selvästi matalan kulutuksen tiedekuntana, ettei olisi ollut jopa tilaston viimeinen. Mikä mahtaa olla selitys? Korvaako bileiden laatu rommin määrän? Vai ovatko estottomat phuksit käytännössä yksin vastuussa suomalaisen juomakulttuurin ylläpitämisestä?
A: Moikkamoi! Me phuksikapteenitkin olemme ymmällämme tällaisesta tuloksesta, sillä empiiriset havainnot juhlivista oikkareista osoittavat jotain aivan muuta. Pykälä järjestää loistavia bileitä nyt syksylläkin lähes joka viikko ja lempijuomaamme alkoholia on mahdollista nauttia runsain määrin joka tapahtumassa. Oikiksesta löytyy ilmeisesti niin litrahuulia kuin lasiinsylkijöitäkin. |
| Lähettäjä | Aihe: |
heti kaikki info mulle kotiin. 01.08.2008 |
Q: Lähetetäänkö fukseille opinto-opas ja -ohjelma postitse, vai pitääkö ne aikanaan itse hankkia jostain, kunhan rantautuu helsingin kamaralle?
A: Tervetuloa yliopistoon! Opinto-oppaan voit käydä hakemassa päärakennuksen orkesterilämpiöstä (Fabianinkatu 33) ja sitä voit tarkastella myös verkossa www.helsinki.fi/oik/opiskelu. Opinto-ohjelmasi saat laatia itse, tosin ensin kannattaa suorittaa aloitusopinnot pois alta. |
| Lähettäjä | Aihe: N.N:n kysymys |
tuutori 01.08.2008 |
Q: vielä lisäyksenä N.N.:n kysymyksen vastaukseen niin tuutoreita on pyydetty muistuttamaan fukseja atk-tunnusten aktivoinnista ennen syyskuuta. tästä olette kait saanut jotain ohjeita hyväksymiskirjeen kanssa. :)
A: Kiitokset tuutorille lisäyksestä! :) |
| Lähettäjä | Aihe: Kaikki hoidettu? |
N.N 30.07.2008 |
Q: Moikka. Kävin ottamassa paikan vastaan (joten myös maksoin HYY:n). Nyt olen kuitenkin lomalla ulkomailla, eikä minulla ole kirjekuoressa tulleita lappusia mukana. Kysymys kuuluukin: Onko paperihommat osaltani hoidettu, vai pitääkö esim. lyyra korttia tms hakea vielä? Ts. mitä kaikkea pitää/on hyvä tehdä ennen syyskuuta.
A: Hyvä N.N.! Jos olet ottanut paikan vastaan ja sinulla on todistus siitä, olet ilmoittautunut läsnäolevaksi lukuvuodelle ja maksanut HYY:n jäsenmaksun niin kaiken pitäisi olla opinto-oikeuden kannalta kunnossa. Lyyra-korttia voit hakea myös netissä ja hakemus kannattaakin tehdä nmahdollisimman pian www.lyyra.fi. Kunnes saat Lyyra-kortin sinulla kannattaa olla läsnäolotodistus mukana. Myös opintotukihakemus kannattaa jättää opintotukitoimistoon mahdollisimman pian. |
| Lähettäjä | Aihe: Luentosarjat, luentokuulustelut ja tenttiminen |
VL 30.07.2008 |
Q: Hei! Tulen työskentelemään opintojen ohella ja siksi en pysty osallistumaan kovin aktiivisesti luentosarjoille. Voinko tehdä oppiaineen luentosarjaa koskevan luentokuulustelun, vaikka en olisi istunut yhdelläkään luennolla? Vai onko luentokuulusteluun osallistumisen edellytyksenä aktiivinen osallistuminen luennoille?
A: Hei! Luentosarjoilla ei pääsääntöisesti ole läsnäolopakkoa, jotkut opettajat tosin sallivat vain tietyn määrän poissaoloja. Poikkeukset löytyvät yleensä opinto-oppaasta ko. luentosarjan kuvauksen kohdalta, tai sitten läsnäolopakosta ilmoitetaan ensimmäisillä luennoilla. Periaatteessa luentokuulusteluun saa siis tulla kuka vaan kurssille ilmoittautunut. EDIT: Sellaiset luentosarjat ja kurssit, joilla osallistujamäärä on rajoitettu opinto-oppaassa ja joille pitää ilmoittautua etukäteen on usein tiukemmat määräykset läsnäolosta. Esimerkiksi seminaarit ja muut pienryhmäkurssit ovat tällaisia. Kannattaa siis lukea opinto-opas huolella läpi :). |
| Lähettäjä | Aihe: hyväksymistodistus |
N 29.07.2008 |
Q: Heippa! Lähetin viikko sitten maanantaina tiedekuntaan kaikki ne vaadittavat lippulappuset ja maksoin myös kaikki mahdolliset maksut (HYY,osakunta,Lyyra..). Nyt mietiskelen, jotta saankohan minäkin ja milloinkahan sellaisen hyväksymistodistuksen tms. ? minkä ne jotka paperinsa sinne itse vievät, saavat saman tien mukaansa ?
A: Moikka! Kannattaa soittaa tiedekunnan kansliaan ja kysyä sieltä, puh. (09) 191 22477 |
| Lähettäjä | Aihe: alastomuus |
Tim-Antti 28.07.2008 |
Q: Rakkaat phuksikapteenit. Miten pykälässä suhtaudutaan alastomuuteen? Entä ovatko kaikki tapahtumat sisällä? Olen tottunut lukukevään aikana siihen, että tilaa riittää ja asustus on vapaa. Tämän takia minua ahdistaa suuresti ajatus siitä, että änkeytyisin ahtaisiin ja hikisiin kerhotiloihin satojen ihmisten kanssa. Voitteko kokeneempian kertoa, miten tilanteesta selvitään? Voinko kuumuuden iskiessä heittää vaatteet nurkkaan, vai pidetäänkö minua silloin outona? Onko näistä asioista laadittu jotain sääntöjä vai saavatko kaikki helikopterit pyöriä?
A: No hei Tim-Antti! Pykälässä alastomuus ei suinkaan ole häpeilty asia, ja varsinkin viime vuoden aikana ovat helikopterit viuhuneet tiuhaan. Jos haluat säilyttää herrasmiehen maineesi myös naispuolisten pykälistien keskuudessa, suosittelen kuitenkin jonkinlaisen rajan vetämistä touhulle. Esimerkiksi Suvilahdenkadun Appro on hyvä tilaisuus päästä tuulettamaan paikkoja. Voit toki ottaa yhteyttä myös vuoden känniääliöön vaikkapa yhteisen naturistikerhon perustamisen merkeissä. |
| Lähettäjä | Aihe: kulta |
fuksivaari 28.07.2008 |
Q: Nuorempi phuksikapteeni: Do you wanna search for gold?
A: I prefer silver. |
| Lähettäjä | Aihe: kampus-alue ja kirjastot |
eksynyt 28.07.2008 |
Q: olen jo hieman pidempään opiskellut tiedekunnassa, mutta vieläkään en ole kyennyt löytämään esim. tiedekunnan kanslian kahvihuonetta. missä se sijaitsee? lisäksi en ole koskaan lainannut kirjoja tiedekunnan kirjastosta. mitä siihen tarvitaan, joku kirjastokortti? miten teen kirjavarauksen opiskelijakirjastosta, esim netissä? tarvitsenko siihen jonkun kirjastokortin? mitä opiskelijakirjaston alakerrassa on?
A: Hoplaa! Tiedekunnan kanslian kahvihuone löytyy porthanian kolmannesta kerroksesta, kanslian läheisyydestä. Kaikissa yliopiston kirjastoissa (siis myös tiedekunnan kirjastossa) lainaaminen tapahtuu helka-korttia käyttämällä. Korttia voi hakea opiskelijakirjaston neuvonnasta. Myös nettipalveujen käyttämiseen vaaditaan helka-kortin numero. Kirjoja voi varata netissä. Opiskelijakirjaston alakerrassa on yleiskokoelma, mistä löytyy kaikenlaisia mielenkiintoisa vanhoja opuksia, muun muassa Alexander Dumas'n Kolme muskettisoturia -kirjat. |
| Lähettäjä | Aihe: Orientaatioviikot |
L 28.07.2008 |
Q: Moi! kuinka paljon pakollista läsnäoloa vaativaa opiskelu(- ja tietysti vapaa-ajan!)ohjelmaa noilla orientaatioviikoilla on? pitäisi pikkuhiljaa esittää työpaikalle jotain mahdollisia päiviä millon voisi tulla töihinkin käväisemään.. onko esim usein arki-iltaisin tai lauantaipäivällä jotain häppeningiä? :)
A: Hei! Orientaatioviikkojen opetus sijoittuu arkipäiville ja illat ovat opetuksesta vapaita. Yleisesti ottaen pienryhmissä tapahtuva opetus (esim. puheviestintä yms.) on pakollista, suurilla massaluennoilla noudatetaan akateemisen vapauden peritaatetta, mutta kannattaa toki olla paikalla tekemässä muistiinpanoja. Vapaa-ajan osalta nyrkkisääntönä on, että Pykälän bileet järjestetään arki-iltaisin. Orientaatioviikoilla on Pykälän puolelta tarjolla ohjelmaa erityisesti phukseilla seuraavasti: 1.9. punssikahvit, 3.9. fudiscup ja 4.9. Lakimiesliiton info -tilaisuus. 9.9. on phuksiaiset. Lauantaipäivinä ei yleensä ole Pykälän järjestämää häppeningiä. Pykälän tapahtumakalenterista saat lisää tietoa vapaa-ajan ohjelman osalta. |
| Lähettäjä | Aihe: Ruotsi |
vanhempi phuksi 28.07.2008 |
Q: Äh. Vuosien saatossa ruotsin kielitaito on kadonnut kokonaan. En osaa kertoa ruotsiksi muuta kuin jag har ett små bil. Pitääkö virkamiesruotsi suorittaa pois alta heti opiskelun alkaessa vai annetaanko sille armonaikaa?
A: Hejssan! Voit tietysti mennä heti yrittämään kielikokeeseen, mutta voit suorittaa virkamiesruotsin myös kurssin muodossa. Virkamiesruotsi ja englannin (tai jokin muu vieras kieli) luetun ymmärtäminen ja suullinen taito -kurssit täytyy suorittaa, jotta voi valmistua oikeusnotaariksi. Eli kyseiset kurssit/kokeet kannattaa suorittaa ensimmäisten kolmen opiskeluvuoden aikana. |
| Lähettäjä | Aihe: Rakkaus |
Senjo-Riitta 26.07.2008 |
Q: Haluaisin kysyä nuoremmalta phuksikapteenilta, että saanko häneltä rakkautta vaikka olenkin vähän lyhyt ja pyöreä?
Näin ennen opiskelun alkua myös pelottaa, onko nimeni Suomen lain mukainen?
A: Kyllä varmasti saat! Kaikki tänne mulle heti! Lainmukaisuudesta en tiedä, mutta kyllä Senjo-Riitta kuulostaa minusta aivan normaalilta.. T: Mäen Anna |
| Lähettäjä | Aihe: opiskelu |
jen 25.07.2008 |
Q: Voisivatko ystävälliset fuksimajurit avata yliopisto-opiskelun saloja kun opotkaan eivät siihen ole pystyneet. Tiedän että on tenttejä joo ja opintoputki joo, mutta voisitteko hieman enemmän avata tuota opiskelupuoltakin suoraan lukiosta tulevalle, tietoa tuolta ei-opiskelupuolelta kyllä löytyy jo :D kiitos !
A: Terve! Vastaukset opiskeluun liittyviin kysymyksiin löytyvät melko varmasti tiedekunnan opinto-oppaasta (http://www.helsinki.fi/oik/tdk/opiskelu/opinto-opas/index.htm), joka ilmestyy pian myös paperiversiona.
Sitten ihan käytännön asiaa opiskelusta. Periaatteessa oikiksessa opiskelussa on kaksi vaihtoehtoa: käyt luennoilla tai et. Jokaisessa aineessa on yleensä luentosarjoja, joita käymällä voit korvata tenttiin vaadittavaa kirjallisuutta tai saada hyvityspisteitä tenttiin. Luentojen jälkeen pidetään luentokuulustelu, josta saamasti pisteet vaikuttavat tenttiarvosanaan tai läpipääsyyn. Luentosarjat sijoittuvat pääsääntöisesti opintoputken mukaan. Luennot ovat arkipäivisin (ylläri :D) ja ne voivat olla periaatteessa mihin aikaan päivästä tahansa (harvemmin kuitenkin iltaisin). Jos et halua / ehdi käydä luennoilla, voit lukea vaadittavat kirjat ja mennä valitsemanasi tenttipäivänä kokeilemaan onneasi. Nuorempi phuksikapu suosittelee kuitenkin lämpimästi luennoilla istumista, sillä tenttikirjallisuuden sivumäärät ovat silloinkin melko suuria. Omaan tahtiin tenttejä suorittaessaan on taas se etu, ettei tarvitse taistella muiden kanssa tenttikirjoista, joita riittää yleensä varmaankin kolmasosalle putken mukana tenttijöistä. Jos etenet putken mukaan, sinulla on siis vain yksi oppiaine samaan aikaan, ja kaikki luentosarjat liittyvät siihen. Kieliopinnot ja joidenkin aineiden pakolliset luentosarjat ovatkin sitten jo toinen juttu.
Teille phukseille on kuitenkin opintojen aloitus tehty helpoksi; ensimmäisissä luentosarjoissa (oikeuden ulottuvuudet ym.) istutte luennoilla ja luette kuulusteluun omat raapustuksenne. Syksyn aikana opiskelun luonne varmasti aukenee paremmin. Toivottavasti jaksoit lukea koko tekstin ja tästä olisi edes vähän apua! :)
|
| Lähettäjä | Aihe: Liiduista |
Potkankoika 24.07.2008 |
Q: Vanha sanontahan kuuluu: "Se kirjoittaa, jolla on liitua." Kaverillani P:lla liidut ovat kuitenkin loppu. Tuleeko näin ollen vain vaieta, kun kohtaa tyhmyyden?
A: Terve Potkankoika! "Vaikeneminen on kultaista", on myös vanha sanonta. Toinen vanhan kansan neuvohan on, että ei kannata väitellä idiootin kanssa, koska muut eivät tiedä, kumpi on idiootti. |
| Lähettäjä | Aihe: |
E 24.07.2008 |
Q: Alkavatko opinnot tosiaan vasta 1.9.? Muissa tiedekunnissa olevilla ystävilläni alkaa orientaatio jo viikkoa aiemmin.
A: Hei E! Olet päässyt parhaaseen tiedekuntaan - me oikkarit saamme viettää koko elokuun leppoisasti löhöillen :) |
| Lähettäjä | Aihe: Koska on hyvä viikko lomailla? |
JK 22.07.2008 |
Q: Jo ennen opintojen alkamista on hyvä keskittyä olennaiseen, eli lomailuun. Olen suunnitellut reissua syksyksi, mutta en oikein tiedä, koska n.viikon poissaolo häiritsisi vähiten opintoja. Olisiko ensimmäisen ja toisen periodin välissä sellainen viikko? Silloin ei ilmeisesti ole opetusta eikä tenttejä, vai kuinka?
A: Hei! Paras ajankohta lomailuun on tosiaan väliviikko 20.10. - 26.10. Silloin ei ainakaan phukseilla pitäisi olla luentoja tai tenttejä. |
| Lähettäjä | Aihe: |
22.07.2008 |
Q: Minkä takia täällä viitsitään edes vastata kansallissosialismi kysymyksiin? Joo, hyvä vitsi heh heh. Lisää vain oikkareiden ääliö-mainetta
A: Palstan ideana on, että täällä voi kysyä mitä vaan. Vastauksetkin voivat olla mitä vaan. |
| Lähettäjä | Aihe: Kansallissosialistinen oikeus |
Masa B 22.07.2008 |
Q: Arvoisat phuksikapteenit!
Olen erittäin kiinnostunut kolmannesta valtakunnasta, ja saattaisinpa kutsua sitä jopa intohimokseni. Haluaisin tietää järjestetäänkö meille phukseille syksyllä jonkinlaista johdantotuntia eri maiden oikeuksista ja voisinko mahdollisesti ilmoittautua jollekin lisäkurssille, jossa käsiteltäisiin Valtakunnan lakia? Mistä pykälän kerhoista löytäisin parhaiten hengenheimolaisiani? Liittyisikö tuo nettisivuiltani havaitsemani pruk osittain kansallissosialismiin?
A: Itse asiassa kyseinen oikeusjärjestys on oikeusteorian kursseilla mainittu esimerkkinä siitä, miten muodollisestikin pätevät lait voivat olla täysin oikeudenvastaisia. Laeilla on myös sisällölliset vaatimukset. |
| Lähettäjä | Aihe: Mitä ihmettä mie teen intin kanssa? |
epätietoinen 21.07.2008 |
Q: Arvon phuksikapteenit, teiltä kun saa kysyä mitä vaan, niin tulen nyt ensihätään päivittelemään teillekin asioitani.
Armeija tuossa vähän potuttaa ja mietityttää. Se kun olisi edessä tammikuussa ja luultavasti tiedossa vuoden kakku. Vaihtoehtoina olen punninnut seuraavia: opiskelun alun siirtäminen (ei hyvä, koska sitten aloittaisin opiskelun luultavasti vasta 2010 -> no can do), intin lykkäys erään II/09 tai syksy opiskellen, tammikuussa inttiin. HYY:n sivuilla sanotaan tosin että viimeinen vaihtoehto ei olisi edes mahdollinen, vaan 1. vuosi pitäisi olla joko kokonaan pois tai läsnä (http://www.hyy.helsinki.fi/suomi/25/doc/227/). Pitääkö se tieto paikkansa? Miten intin kanssa mahtaa muuten porukat menetellä vai meneekö se ihan oman maun mukaan?
A: Tervehdys epätietoinen! Kaikki hoitavat intin omalla tavallaan. Valtaosa suorittanee sen ennen opiskelujen aloitusta, mutta myös opintojen välissä suorittaneita on paljon. Varusmiespalveluksen perusteella pitäisi pystyä jättämään ensimmäisen vuoden opinnot kesken ja mennä talven saapumiserässä inttiin. Näin ainakin vielä viime vuonna. Kannattaa soittaa yliopiston opiskelijaneuvontaan (09) 191 22244, 191 59481 ja kysyä asiasta tarkemmin. Toisaalta voit kokea phuksivuoden kokonaisuudessaan ja mennä vasta sitten inttiin. Sinulle tarjolla olevista vaihtoehdoista suosittelen tätä omien kokemusteni valossa.
Itse olen käynyt intin vasta phuksivuoden jälkeen ja paluu akateemiseen maailmaan sujui varsin mutkattomasti. Kannattaa joka tapauksessa ilmoittautua läsnäolevaksi jo nyt ja nauttia opiskelijelämästä ja phuksisyksystä ja hoitaa intti ennen valmistumista! |
| Lähettäjä | Aihe: Pyrkimiskerrat |
Takakireä pyrkijäveteraani 21.07.2008 |
Q: Vihdoin tärppäsi, ja oikiksen suht veemäiset ovet aukesivat n+1:nnellä kerralla. Onko nyt sitten edessä se, että joka tilanteessa ruvetaan vertailemaan ja käymään läpi niitä pyrkimiskertoja, ja minulta katkeaa verisuoni päästä?
A: Hei! Pääsykokeet, niihin valmistautuminen ja pyrkimiskerrat ovat kieltämättä yleisiä puheenaiheita opintojen alussa ja niistä aina silloin tällöin puhutaan myöhemminkin. Älä kuitenkaan hermostu, sillä kun kerran olet sisällä, ei sillä monennellako kerralla pääsit sisään ole mitään merkitystä. |
| Lähettäjä | Aihe: |
hope 15.07.2008 |
Q: Joko uudet kapteenit vastaa? :D
A: Jo vain, eli kaikki mokat sitten meidän piikkiin :) |
| Lähettäjä | Aihe: uudet fuksit |
minäkö vain? 15.07.2008 |
Q: Olenko ainoa, jonka mielestä me uudet fuksit olemme kovin laimeita? Kuokin viime vuonna paljon pykälän bileissä ja tuolloin oli aina pyksy täynnä ja meno villiä. Tänä vuonna tuota kliimaksia en ole saavuttanut vaikka nyt on oma opiskelijastatuskin taskussa.
A: Nuoremmalla phuksikapteenilla ei olekaan kokemusta edellisvuoden meiningeistä, mutta mitäpä menneitä murehtimaan. Vähän ajan päästä Pykälä täyttyy jo uusilla tulokkailla, joilla varmasti intoa ja kisakuntoa riittää, eli mukaan vaan! Uudet phuksit – uudet kujeet! |
| Lähettäjä | Aihe: Verkostoituminen ja arvosanat |
Ujo 11.06.2008 |
Q: Heippa! Mieltäni painaa (on koko tämän phuksivuoden painanut..) muutama asia. 1) En ole tutustunut kuin muutamaan ihmiseen. En ole ryyppääjätyyppiä ja tuntuu etten saa lainkaan ystäviä, koska en käy missään bileissä.. Onnistuuko verkostoituminen ajankuluessa opiskelun merkeissä? Lisäksi joudun käymään paljon töissä, joka vie siis myös paljon aikaa. Mikä avuksi? 2) Olen aina ollut 10 oppilas koulussa, mutta oikiksen alkaessa arvosanani ovat romahtaneet. Olen saanut vain ykkösiä.. Tuntuu etten pysty millään omaksumaan noin suuria sivumääriä varsin lyhyessä ajassa. Pääsykoekirjojen alue oli paljon suppeampi ja lukuaikaa oli ihan törkeän paljon verrattuna tentteihin! Tähänkin varmasti vaikuttaa työssäkäyntini... Masentaa.
A: Moi! Vastaus kysymykseen 1): Bileisiin voi myös tulla vaikka ei ryyppäisikään. Myös sivistynyt maistelu tai limulinja ovat hyväksyttäviä. Täytyy muistaa että Pykälä tarjoaa paljon erilaista toimintaa, jossa voi tutustua kanssaopiskelijoihin tervehenkisemmissä merkeissä: seminaaritoimikunnan seminaarit, urheilutapahtumat ja urheilukerhot (Rinnerikolliset ja SC Judge Dredd), kulttuuriexcut jne. Lisäksi Spex kokoaa joka syksy n. 100 pykälistiä yhteen ponnistelemaan uuden taidepläjäyksen luomisen eteen, ja tekemistä riittää kaikille. Siinä lomassa tutustumista ei voi välttää. Opiskelun merkeissä tutustuminen onnistuu myös, erityisesti jos osallistut johonkin pienryhmäopetukseen, jota on tarjolla valinnaisissa aineopinnoissa.
Vastaus kysymykseen 2): Moni on varmasti kokenut saman kohtalon kuin sinä. Totuus on, että oikiksessa ei parhaita arvosanoja saa varmuudella muuten kuin pänttäämällä sen opintopisteiden mukaisen suosituksen verran (1 op = n. 27 työtuntia), pelkällä älyllä ei pärjää. Joskus voi tietenkin käydä hyvä tuuri ja viikon valmistautuminen voi kantaa hedelmää. Lisäksi oikiksen tenttein vaatimustaso on huomattavasti korkeampi kuin lukiossa. Erityisesti ns. 10 oppilaille, jotka eivät ole välttämättä joutuneet lukiossa tekemään erityisen paljon töitä hyvien arvosanojen eteen oikiksessa opiskelun edellyttämät työmäärät tulevat yllätyksenä. Lohdutuksena voin sanoa, että monipuolinen työkokemus painaa opiskelujen jälkeen yleensä vaakakupissa enemmän kuin arvosanat, joten niitä ei kannata hirveästi murehtia. Pää pystyyn ja tsemppiä! |
| Lähettäjä | Aihe: korvaavat luentosarjat+tentti |
hmmm 11.06.2008 |
Q: kun on korvaavia luentosarjoja ja sitten tentti (esim kauppaoikeus) niin riittääkö että saa esim. kolmesta luentosarjasta 20p että pääsee läpi vai pitääkö vielä yhteen tenttikysymykseen vastata tentissä ja saada siitä 5p tai jotain pisteitä? vai onko tämä tenttikohtaista?
A: Se on tenttikohtaista. Opinto-oppaassa on oppiaineen kohdalla mainittu tällaisista järjestelyistä. Kauppaoikeudessa täytyy saada vähintään puolet (5p) kaikista tehtävistä ja kaikki osa-alueet (immateriaali-, kuluttaja-, markkina- ja yhteistöoikeus) on läpäistävä joko korvaavilla luentosarjalla tai tentissä vastaamalla ei-korvattuihin kysymyksiin. |
| Lähettäjä | Aihe: Minkä liittojen jäsen? |
Vanha phuksi 29.04.2008 |
Q: Hei arvoisat kapteenit
Vaikka phuksiaikani ovat jo takana päin haluaisin kysyä ikiviisailta kapteeneilta seuraavaa:
Minkä liittojen jäseniä pykälistit ovat automaattisesti? Lakimiesliitto, Suomalainen lakimiesyhdistys tms..? Mistä saa tarpeellisia käyttäjätunnuksia heidän sivuilleen? Mitä etuja kyseisistä yhdistyksistä/liitoista on?
A: Pykälän jäsenet kuuluvat opiskelijajäseninä Suomen Lakimiesliittoon. Jäsenetuihin kuuluu mm. Lakimiesuutiset-lehti. Käyttäjätunnuksista kannattaa kysellä suoraan liitosta (http://www.lakimiesliitto.fi/). Nettisivuilta löydät myös infoa eduista. |
| Lähettäjä | Aihe: Valvojaksi pääsykokeeseen 2008 |
Pääsykoeaddikti 29.04.2008 |
Q: Hei! Sellaisella murheella olen pientä päätäni vaivannut, että mitenkähän olisi (vai olisiko?) mahdollista päästä valvomaan uusia opiskelijaehdokkaita ensi kesän pääsykokeeseen. Jäi tuossa viime kesänä sellainen olo, että hei, tännehän pitää päästä uudestaankin. Kiitos vastauksestanne, vaikka se olisikin "emme tiedä, tyhmäkö olet, kun sinne uudestaan kaipaat"! :)
A: Hei,
et ole olleenkaan outo, että haluat pääsykokeisiin valvomaan. Se on oikeastaan aika hauskaa!:) Tästä taisi tulla Pykälä-infoon viesti. Kannattaa käydä tiedekunnan kansliassa kyselemässä, jos valvojia kaipaillaan vielä. |
| Lähettäjä | Aihe: kieliopinnot |
ally mcbeal 29.04.2008 |
Q: moikka! hei, olen aivan umpipihalla kielioppinnoista.. en tiedä niistä yhtään mitään! minä verran pitää lukea ja mitäkin? ja missä vaiheessa? voitte jakaa kaiken mahdollisen hyödyllisen informaation sillä en tosiaankaan tiedä aiheesta yhtään mitään.
A: Hei!
Tästä linkistä pääset tutustumaan tutkinnon kieliopintoihin.
http://www.helsinki.fi/oik/tdk/opiskelu/opinto-opas/yleis-ja_perusopinnot/kieliopinnot.htm
|
| Lähettäjä | Aihe: jouluyö, juhlayö? |
joulutonttu 16.12.2007 |
Q: Kapteenit varmaankin tietävät kertoa ovatko phuksit olleet kilttejä tänä vuonna eli kuinka toiveikkaana kannattaa lähteä jouluna kaivelemaan pukin kasseja? Ja tuleeko pukki vaikka olisi ollut tuhmana?
A: Kyllä pukki varmasti tulee vaikka olisi ollut hieman tuhmempikin, silloin pukin säkit eivät vain ole niin täynnä. Melkein kaikki phuksit ovat olleet niin kilttejä, että kyllä pukin kasseja kannattaa kaivella. |
| Lähettäjä | Aihe: ho ho |
ho 16.12.2007 |
Q: merry christmas everybody!
A: Kiitos samoin! |
| Lähettäjä | Aihe: SPEX |
unibrow 20.11.2007 |
Q: iltaa. pukeudutaanko spexin enskariin kuten muihinkin teatteriensi-iltoihin? eli normaalia (rutkasti) siistimmin?
A: Hei vaan! Spexin näytöksiin voit tulla ihan normaaleissa vaatteissa, mikään ei tietenkään estä sinua pukeutumasta hieman paremmin!:) Tärkeintä että tulet paikalle! |
| Lähettäjä | Aihe: haalari |
tietämätön 11.11.2007 |
Q: Terve! Aloitin opinnot vähän muita myöhemmin, joten en ollut mukana ekoilla viikoilla enkä myöskään ole kova bailaamaan, joten en ole käynyt tapahtumissa. Yksi asia on kuitenkin tärkeä mulle: miten sen hienon haalarin saa? Pitääkö tilata ja milloin sekä keneltä/mistä? :)
A: Hei vaan! Onneksi olkoon opiskelupaikasta! Kannattaa ottaa asap yhteyttä haalaritoimikuntaan ja seurata pykälä-infon haalariviestejä. Haalaritmk:n pj on tänä vuonna Kaisa Kerkola, myös häneltä kannattaa kysellä lisää. |
| Lähettäjä | Aihe: kuri ja järjestys |
makkara ketsupilla ja sinapilla 11.11.2007 |
Q: hyvät kapteenit! onko arvionne mukaan tuoreet phuksit jo viinaa rakastavia, janoisia sieniä joita ei moraalin ääni tavoita? eli onko talon tavat juurtuneet jo heidän selkärankaansa..?
A: Kapteenien mielestä heille pitäisi tarjota enemmän makkaraa ketsupilla ja sinapilla, jotta hommassa säilyy joku roti! |
| Lähettäjä | Aihe: painajaisia etapista |
reppu 10.10.2007 |
Q: itku kurkussa ja ääni särkyen kysyn, mitä ulottuvuuksien tentissä kysytään?
A: Þlä huoli! Jos olet kuunnellut opetusta luennoilla, tutustunut luentomateriaaliin ja vielä hieman lukenut tenttivaatimuksia, sinun pitäisi päästä tentistä läpi. Kysymykset ovat olleet melko keskeisistä luennoilla käydyistä asioista.. Huomenna loppurutistus lukemiseen ja sitten voit juhlia hyvällä omalla tunnolla lauantain Ulottuvuusbileissä!:) |
| Lähettäjä | Aihe: tentti eväät |
moniulotteinen 10.10.2007 |
Q: saako tenttiin viedä eväitä, ja miten niitä saa siellä mutustella? entä mitä jos tulee pissahätä?
A: Hei! Tenttiin saa viedä eväitä -> esim hedelmiä, suklaapatukoita, jogurttia ja jotain juotavaa. Ota kuitenkin huomioon myös muut tenttijät ja ota evääksi sellaista, joka ei rapise. Mutustelet eväitä tentin aikana ihan siinä paikallasi.
Tentissä pääsee myös vessaan. Valvoja kysyy ensimmäisen kerran suunnilleen puolen toista tunnin kohdalla, onko naisten vessaan menijöitä ja sitten, onko miesten vessaan menijöitä. Sitten hätäiset menevät valvojan johdolla tarpeilleen.
Tsemppiä tenttiin!:) |
| Lähettäjä | Aihe: lakikirjat |
bibliofiili 09.10.2007 |
Q: moro! kannattaako noita paragraaffin tarjoamia viime vuoden lakikirjoja ostaa? ne kun saa aika huokeaan hintaan. tai jos ostaa nyt niin riittikö se suomen laki I? milloin muita tarvitsee jos menee putken mukaan? eli jos ostaisi nyt teoksen I ja ensi vuoden alessa ostaisi II vai tarviiko II:sta aiemmin? kuinka vanhoja kirjoja saa (tai edes kannattaa) tentissä käyttää eli jos ostan nyt 2006 niin voinko käyttää sitä vain ensi vuoden? hmmm.
A: Hei vaan! Vanhempi fuksikapteeni ei ole tähän mennessä ostanut vielä yhtään lakikirjaa ja on pärjänyt ihan hyvin. Jos olisi fuksina ostanut lakikirjan, olisin varmasti hankkinut vuoden vanhan ykkösen, sillä selviää pitkälle (ainakin fuksivuoden putkessa)! Pääsäännöt -> Jos ostat vuoden 2007 kirjan, voit käyttää sitä tenteissä siihen asti kun 2009 ilmestyy. 2006:n kirjaa voit käyttää tenteissä vain siihen asti, kun 2008 ilmestyy. Muista, että voit lainata lakikirjan kirjastosta, kaverilta tai vaikka töistä..:) Toki oma kirja on kiva, koska siihen saa tehdä kaikkia omia merkintöjä! |
| Lähettäjä | Aihe: Lakimiespäivä |
Tuija 04.10.2007 |
Q: Uskaltaako fuksi lakimiespäivään? Kuulemma siellä on omaa ohjelmaakin opiskelijoille.
A: Hei! Tietty uskaltaa lähteä! Huomenna, perjantaina 5.10. on muuten viimeinen ilmoittautumispäivä. |
| Lähettäjä | Aihe: sitzipukeutumisesta |
?! 02.10.2007 |
Q: Sanoitte että farkut syytä jättää kotiin. Eli turpaan tulee jos poika ilmaantuu paikalle farkuissa ja kauluspaidassa?
A: Ei suinkaan tule. Siistit farkut on ainakin nuoremman phuksikapteenin mielestä oikein siistit ja aikoo itsekin pukeutua moisiin. |
| Lähettäjä | Aihe: vanhempi phuksikapteeni |
pieni phuksi 28.09.2007 |
Q: hei! jutustelin kiljavalla vanhemman phuksikapteenin kanssa ja hän oli mielestäni ihana persoona, oikein mukava, iloinen ja hauska! olisin kysynyt että onko hän itse tietoinen tästä?
A: Hei pieni phuksi! Vanhempi fuksikapteeni kiittää kovasti näistä kauniista sanoista!:) Varsinkaan Kiljavalla (+ EP:n jälkeen) en voi olla muuta kuin totaalisen ihq..:) |
| Lähettäjä | Aihe: phuksisitzit |
phuksi 28.09.2007 |
Q: Mitenkäs tuonne sitzeille pukeudutaan?
A: Sitseille pukeudutaan hieman siistimmin eli farkut, repalaiset t-paidat ja haalarit on syytä jättää kotiin. Pukua tai pikkumustaa ei sentään tarvitse näille sitseille laittaa -niiden vuoro on vasta glamour-sitseillä. |
| Lähettäjä | Aihe: Phuksisitzit |
haluaa sitzaamaan! 24.09.2007 |
Q: Mistäs noita lippuja noihin kuuluisiin sitzeihin vielä saisi? Itse kun estyin valiokuntien kokoukseen silloin viime viikolla saapumasta..
A: Lippujahan saa Pykälän toimistolta sen aukioloaikoina eli esim. huomenna klo 12-17. Huomiothan, että lippuja on vain ihan muutama jäljellä ja käy nopeasti hakemassa omasi!:) |
| Lähettäjä | Aihe: bileet |
kaverille kans 18.09.2007 |
Q: Tuosta 'aikuisen naisen' kysymyksestä tuli mieleen, että miten Pykälän bileet noin yleensä - saako bile-intoisia ei-pykälistejä ottaa mukaan?
A: Kaikki baareissa järjestettävät bileet ovat kaikille avoimia, pykälässä järjestettävät taas vähän harkinnan mukaan. Sitsit ja Kiljava ovat tarkoitettu pelkästään pykälisteille. Syksyllä on toisaalta tulossa kaverisitsit, jonne saa ottaa ulkopuolisen kaverin mukaan sitsaamaan. |
| Lähettäjä | Aihe: juoppohulluus |
Lasse 18.09.2007 |
Q: mitä ilkeät puksikapteenit tekevät jos joku on vahingossa juopotellut liikaa phuksipistekorttinsa kanssa. eli siis sinne on ilmestynyt jotain asiaankuulumatonta...? Osaisiko esim meri vastata tähän :(
A: Kavereiden päät seinälle, ei siinä muu auta. Ja keväällä kirjallinen meriselitys siitä, mitä ihmettä on tapahtunut ja miksei arvon dokattu phuksi ole kyennyt pitämään kortistaan asianmukaisesti huolta. |
| Lähettäjä | Aihe: Syyskauden avajaiset |
zuuuk 18.09.2007 |
Q: Edelliseen kysymykseen viitaten, kai syyskauden avajaisetkin ovat poikkitieteelliset siinä missä karaokebileetkin ?
A: Ketään ei Kallen ovelta käännytetä, vaikka bileet pääasiassa ovatkin pykälisteille tarkoitetut. Yleensäkin baareissa järjestettävät kemut ovat kaikille avoimia. |
| Lähettäjä | Aihe: Syyskauden avajaiset |
Victor Kikuli 18.09.2007 |
Q: En muistanut ostaa lippua ennakkoon. Vieläkö niitä on markkinoilla.
A: Ovelta saa lippuja vielä hintaan 4e. Kannattaa tulla ajoissa koska lippuja on rajoitettu määrä! |
| Lähettäjä | Aihe: karaokebileet |
aikuinen nainen 14.09.2007 |
Q: hei! olen jostain ymmärtänyt että karaokebileet ovat avoin tapahtuma eli ei-pykälistejä saa myös tuoda paikan päälle, oliko asia näin vai onko tämä vain mielikuvitukseni tuotetta?
A: Kaikki mukaan vaan! Karaokebileissä ollaan poikkitieteellisiä! |
| Lähettäjä | Aihe: syyskauden avajaiset |
kirsti+pekko 12.09.2007 |
Q: olemme jakautuneet kahteen leiriin pukeutumiskoodia koskevien huhujen seurauksena: puku ja pikkumusta syyskauden avajaisiin vai farkut ja kauluspaita? olemme hyvin tarkkoja toistemme vaatetuksesta ja nyt suhde on koetuksella kun olemme jatkuvasti tulilinjalla aiheesta "slipsen eller denim". apua siis nuoreen kiimaan joka sammuu jos asut ei mätsää!
A: Syyskauden avajaisiin on perinteisesti pukeuduttu vähän paremmin, eli puku ja pikkumusta-linjalla mennään. |
| Lähettäjä | Aihe: vettä janoisille pliis |
oldis 12.09.2007 |
Q: Ei kysymys, vaan toive: silloin, kun on tarjolla ilmaista viinaa, voisiko olla myös muita virvokkeita? Limpparia tai edes kivennäisvettä? Aina kun ei ole mahdollisuutta viinasten nauttimiseen...
A: Pistetään korvan taakse... |
| Lähettäjä | Aihe: valiokunnat |
fucksi 12.09.2007 |
Q: Mitä tapahtuu valiokuntavaaleissa? Onko pelottavaa? Uskaltaako asettua ehdolle?
A: Valiokuntavaaleissa muodostetaan yleis- ulkoasiain- ja opintovaliokunnat suljetulla lippuäänestyksellä. Þänioikeutettuja ovat kaikki yhdistyksen jäsenet. Vaaleissa ei ole pelottavaa ja ehdolle kannattaa ehdottomasti asettua, koska valiokuntatoiminta on kivaa:) Ensi tiistaina 18.9 valiokuntien yhteiskokouksessa saat lisätietoa valiokuntien toiminnasta ja viroista. |
| Lähettäjä | Aihe: kadonnut passi |
Phuxi 10.09.2007 |
Q: Olen kadottanut phuksipassini muistaakseni fudiscupin jatkoilla. Mistä voisin saada uuden?
A: Tule pyytämään uusi passi kapteeneilta vaikka huomenna fuksiaisissa. Ja pidä uudesta hyvä huoli! :) |
| Lähettäjä | Aihe: kuksiaiset |
tietämätön 10.09.2007 |
Q: orientointi aikataulussa lukee että fuksiaiset klo14 niin millon nyt siis pitää olla ja missä? olen aivan ymmälläni.
A: Pykälälän nettisivuilla on oikeaa tietoa. Phuksiaiset alkavat siis kello 15 ja silloin jokaisen tulisi olla senaatintorilla valmiina pitämään hauskaa :D |
| Lähettäjä | Aihe: Phuksiaiset |
Kossu 10.09.2007 |
Q: Mitä mukaan phuksiaisiin?
A: Hei! Pääset mukaan kun tulet klo 15.00 mennessä istumaan Senaatintorille Tuomiokirkon portaille. Kapteenit jakavat teidät ryhmiin, joissa lähdette suunnistamaan kaupungille. Saatte tarvittavan infon huomenna. Be there! :) |
| Lähettäjä | Aihe: phuksiaiset |
minä 09.09.2007 |
Q: Missä on phuksiaisten lähtöpaikka? Missä pitää olla tiistaina kolmelta?
A: Lähtö tapahtuu Tuomiokirkon portailta. Ole siellä klo 15 tiistaina! |
| Lähettäjä | Aihe: liikkuminen |
phuksi maalta 04.09.2007 |
Q: Näin Helsinkiä ja etenkin sen yöelämää huonosti tuntevana kysyisin, kuinka helposti ja turvallisesti esim. Pykälän tiloista pääsee iltasella punssikahveja yms muita virvokkeita nautittuaan keskustaan (ja siitä eteenpäin)? Onko Sörnäinen sellaista seutua, että pieni phuksityttönenkin uskaltauu sieltä yksin kotimatkalle esim. metrolla vai ovatko pykälistit niin varoissaan (ja humalassa), että taksi on suositumpi vaihtoehto?
A: Hei! Sörkästä pääsee mukavasti yöbusseilla keskustaan lähes läpi yön, ja niiden käyttö on myös melkoisen turvallista. Kurvin alue on valitettavasti melko rauhatonta, joten on aina parempi lähteä jonkun kanssa yhtä matkaa. Metro ei ole se turvallisin vaihtoehto, mutta ne eivät kovin myöhään kuljekaan. Mikäli varallisuutesi riittää taksiin, kapteenit suosittelevat sitä vaihtoehtoa lämpimästi. Toki Pykälään voi aina jäädä yöksikin, ja lähteä sitten vasta aamulla kohti kotia/yliopistoa. |
| Lähettäjä | Aihe: Punssikahvit |
Suuri läpitunkeva 02.09.2007 |
Q: Punssikahvit kuulostavat kovin hillityltä iltatilaisuudelta. Kuinka Hirvittävässä sikahumalassa siellä kehtaa olla?
A: Þlä anna nimen hämätä!:) Perinteen mukaan aina muutama fuksi(kin) herää Pykälästä tiistaiaamuna.. |
| Lähettäjä | Aihe: Eka päivä |
??! 02.09.2007 |
Q: Hjälp! Missä mun pitää olla huomenna maanantaina ja mihin aikaan?
A: Hei ??!! Ohjelma alkaa huomenna Porthaniassa klo 8.15 tiedekunnan dekaanin Jukka Kekkosen tervehdyksellä. Lisää aikatauluista täältä! |
| Lähettäjä | Aihe: Atk-tunnuksista |
Hämmentynyt 30.08.2007 |
Q: Tuon hyväksymiskirjeen mukana oli aikamoinen kasa paperia, joista yhdessä tietotekniikkaosasto hehkuttaa mahdollisuutta atk-käyttöluvan itseaktivointiin. Onko nyt kyse koko ajan samoista atk-tunnuksista, jotka käydään tuutoriryhmittäin hakemassa vai onko ko. käyttölupasysteemi jokin aivan eri tietotekninen härdelli?
A: Kapteenit uskovat, että kyse on juuri samasta asiasta. Myöhempinä syksyinä voit aktivoida lupasi itse, mutta ensimmäiset luvat haette tuutorinne kanssa ensimmäisellä viikolla :) |
| Lähettäjä | Aihe: Irtoaako? |
Köntti 30.08.2007 |
Q: Hei kaput!
Olen reilusti ylipainoinen bööna ja haluaisinkin tietää onko Pykälän bileissä mitään saumaa saada, jollei ihan mahdu kokoon 38?
A: Tietysti Köntti hyvä! Toiset tykkää muhkummasta, ja tämä pätee myös pykälistipoikiin ;) |
| Lähettäjä | Aihe: Teatteria! |
Justiina 30.08.2007 |
Q: Palan halusta päästä esiintymään, joten kysynkin: miten pääsee osalliseksi yliopistoteatterin produktioihin? Entä millä kriteereillä pykälän spexin esiintyjät valitaan?
A: Ylioppilasteatterin asioista kannattaa kysellä suoraan sieltä (http://www.ylioppilasteatteri.fi), kapteenit myöntävät vajavaisuutensa tässä kohtaa eivätkä osaa sanoa... Pykälän spexiin pääsevät kuitenkin kaikki halukkaat mukaan joko näyttelemään, tanssimaan, lavastamaan, puvustamaan tai vaikkapa emännöimään!! Siis 13.9. aloituskokoukseen Pykälään, ja teatterisyksysi on pelastettu! |
| Lähettäjä | Aihe: hyväksilukeminen |
mummuli 30.08.2007 |
Q: Heih! Oon opiskellu Joensuussa oikeustieteitä vuoden kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunnassa, josta kuitenkin valmistuisin hallintotieteiden maisteriksi vaikka opiskeltavat kurssit ovatkin "samoja" kuin Helsingissä. Siis pääsin tänä vuonna sisään ja nyt kuitenkin vielä kysyn onko mahdollista saada minkäännäköstä hyötyä noista kursseista? Olen käynyt esim.valtiosääntöoikeuden, hallinto-oikeuden, rikos- ja prosessioikeuden jne...
A: Eiköhän ainakin joidenkin kurssien hyväksilukeminen onnistu. Kannattaa ottaa yhteyttä opintoneuvojaan tai aineiden henkilökuntaan. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Kapteeni Koukku 30.08.2007 |
Q: Saako fuksipassin täyteen, jos saa fuksikapteen(e)ilta?
A: Nimenomaan, varsinkin jos saat keskellä kirkasta päivää.
Olet asian ytimessä. |
| Lähettäjä | Aihe: poikkitieteelliset sosiaalisuhteet |
Liian kiltti juristiksi 30.08.2007 |
Q: Olen raivoissani.Eräs (humanisti)ystäväni tuo esiin kaikissa keskusteluissamme (vääristynyttä!) mielikuvaansa kaikista tulevista lakimiehistä kusipäisinä ja itseriittoisina tärkelijöinä, jotka valmistuttuaan joutuvat kilpailemaan keskenään ilman todellista menestystä. Tiedän että tämä on vain kateellisen panettelua (!?), mutta miten saisin mokomalle jauhot suuhun? En haluaisi piilotella intoani unelmieni opiskelupaikasta. Hjälp!
A: Vaihda kaveripiirisi oikkarehin. |
| Lähettäjä | Aihe: Tutoreiden siviilisääty |
Hunk 30.08.2007 |
Q: Oikikseen pääsy oli huippujuttu,j ja tuutoreidemme kuvakollaasin saatuani innostuin lisää: mitä kissoja! Kysyisinkin tummien ja erityisesti vaaleiden tutortyttöjemme siviilisäätyä? Millä valloitan yksinäisten naisten sydämet ja häädän ikävät poikaystävät pois mielitiettyni luota?
A: Arvoisa Hunk. Koska olet noin hunk, saat varmasti pelkällä olemuksellasi valloitettua yksinäisten tuutortyttöjen sydämet. Voit selvitellä heidän siviilisäätyjään punssikahveilla.. :) |
| Lähettäjä | Aihe: Häätö |
Vihreä menninkäinen 30.08.2007 |
Q: Miks humanistit ovat vallanneet Portsun?
A: Siat. |
| Lähettäjä | Aihe: Tahdon miespuolisen tuutorin! |
Onneton phuksityttö 30.08.2007 |
Q: Auttakaa phuksikapteenit! Petyin hyvin paljon kuullessani, että tuutorini onkin tyttö. Olisin kovasti halunnut tuutoriksi miehen, jonka olisin voinut kätevästi iskeä heti ensimmäisenä päivänä. Mikä nyt avuksi?
A: Kuormasta syöminen on rumaa. Toisen tuutorin voi kuitenkin huoletta pokata :) |
| Lähettäjä | Aihe: Sosiaalinen elämä |
Phuksi X 28.08.2007 |
Q: Heipä hei! En tunne uusista tulevista opiskelukavereistani ketään. Tutor-kirjeen mukaan tulen viettämään suurimman osan ekojen viikkojen ajasta tutor-ryhmässä. Pitääkkö paikkansa että ihmiset "porukoituvat" näiden ryhmien mukaan niin sanotusti?
A: Ei huolta! Et varmasti ole ainoa, joka ei tunne oikiksesta ketään. Jotkut porukoituvat tuutorryhmäläistensä kanssa pysyvästi, toiset vain ensimmäisiksi päiviksi, mutta heidän seurastaan kannattaa ehdottomasti nauttia ainakin alkuun. Pykälän toiminnasta löydät varmasti uusia tuttavuuksia nopeasti. Kannattaa esimerkiksi lähteä johonkin phuksitoimikuntaan mukaan. Ne kootaan valiokuntien yhteiskokouksessa - be there. Hyvä tapa tutustua myös vanhempiin tieteenharjoittajiin on lähteä mukaan tekemään Pykälän Spexiä. Ilman kavereita et varmasti jää! |
| Lähettäjä | Aihe: Väliviikko |
K 28.08.2007 |
Q: Heippa! onko fukseilla syksyllä lainkaan väliviikkoa? opinto-oppaan vikalla sivulla olevassa taulukossa on väliviikon palsta mutta siinä päällä on kv-oikeuden kurssi..? vai tarkoittaako kyseinen merkintätapa sitä, että kurssi on väliviikon molemmin puolin.
kiitos.
A: Kaikilla on väliviikko viikolla 43, eikä silloin ole opetusta. Joskus joku professori saattaa ikävästi laittaa tentin väliviikolle, mutta phukseilla sitäkään pelkoa ei vielä ole! |
| Lähettäjä | Aihe: iltaohjelmat |
iltatyöläinen 27.08.2007 |
Q: katselin "tärkeitä tapahtumia" ja huolestuin sillä olen iltatyöntekijä ja pelkään että jään monesta tapahtumasta paitsi töideni takia. Mitkä kaikki ohjelmat alkavat/jatkuvat klo16 jälkeen? Tämä olisi tärkeä tieto jotta voisin tehdä työvuorotoiveita. Punssikahvit ajoittuvat varmaankin tuohon iltapäivään/alkuiltaan? Onko syyskiljava oikeasti kiljavan reissu, ollaanko siellä yön yli? Jatkuvatko phuksiaiset läpi päivän ja yön? Tiedän että tapahtumat löytyvät tuosta linkistä mutta jos te arvoisat kapteenit voisitte hieman valottaa niiden alkamis/päättymis ajankohtia! Ja myöskin, kauan se tuutorikouluttaja aikoo olla saikulla?? Myös orientoinnin aikataulut tulisivat tarpeeseen!
A: Hei vaan iltatyöläinen! Tosiaan suurin osa tapahtumista painottuu ilta-aikaan. Vain phuksiaiset alkavat klo 15.00 ja jatkuvat myöhään yöhön Pykälän kerhotiloissa Sörnäisissä. Kiljava on oikeasti Kiljava ja siellä ollaan yön yli. Yleisesti ottaen bileet alkavat illansuussa ja jatkuvat niin kauan kun jaksat bilettää, eli jokainen saa toki lähteä kotiin ihan silloin kun siltä tuntuu.
Kapteenien valta ei valitettavasti ulotu niin korkealle, että pystyisimme sanomaan, koska tuutorikouluttajan saikku loppuu (nyt kouluttaja taitaakin olla jo takaisin töissä). Orientointiviikon aikataulun saat varmasti tuota pikaa... |
| Lähettäjä | Aihe: Spexi |
Chili mix 27.08.2007 |
Q: Moi! Saako spexiin osallistumisesta phuksipisteitä? Kuinka paljon aikaa spexiin osallistuminen vie esim. viikossa ja jääkö minulle aikaa muuhun elämään? Onko jotain, mitä minun pitäisi tietää, jos haluan osallistua spexiin?
A: Hei! Voimme luvata sinulle lisäpisteitä Spexiin osallistumisesta!:) Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan! Mene Spexin aloituskokoukseen torstaina 13.9. klo 18.00 Pykälään niin kuulet tarvittavat spexit. |
| Lähettäjä | Aihe: TVT |
non-nörtti 27.08.2007 |
Q: Moi! Katselin yliopiston atk-sivuilta TVT-ajokortin oppimateriaaleja. Tuleeko tuo kaikki todella osata pienintäkin yksityiskohtaa myöden? Materiaalia näyttää nimittäin olevan aivan valtavasti. Tuntuu etten ainakaan itse pysty hallitsemaan moista :D Kauanko TVT-ajokortin suorittaminen kestää?
A: Ei hätää! Kaikkea ei suinkaan tarvitse osata ulkoa, koska tentissä materiaali saa olla auki. Se kannattaa kuitenkin lukea läpi, etä tietää ainakin sen, mistä tarvittavat tiedot löytyy, koska aikarajoituksen takia tentissä ei ehdi alkaa lueskella materiaalia läpi.. Tentissä on viisi osiota, joihin jokaiseen on aikaa 10 minuuttia, eli yhteensä tentti kestää alle tunnin. |
| Lähettäjä | Aihe: työ |
fucksi 27.08.2007 |
Q: millaista opiskelu ihan oiikeeesti on? ehdinkö käydä töissä?
A: Jos opiskelet, ehdit käydä. Jos olet mukana Pykälän toiminnassa, et halua ehtiä käydä töissä, mutta ehdit kumminkin jos haluat :) Ekana syksynä kannattaa vähän muistaa rentoutuakin... |
| Lähettäjä | Aihe: Avoimen opinnoista |
Phuksi06 26.08.2007 |
Q: Kapteenien edelliseen vastaukseen viitaten - kyllä ainakin mun Helsingin avoimessa suoritetut oikiksen opinnot köllöttelivät ihan ilman omaa aktiivisuutta Oodin suorituksissa, kun aloitin tiedekunnassa. Muualla suoritettujen opintojen osalta joutunee toimimaan kapujen ohjeiden mukaan...
A: Kiitokset Phuksi06:lle tarkennuksesta! |
| Lähettäjä | Aihe: Jee,ekalla sisään! |
Matt Wave 26.08.2007 |
Q: Opiskeluja aloittaessani en tod. aio antaa numbien tippuu lukiotasosta.Tahtoisinkin tiedustella hyviä vinkkejä koviin arvosanoihin.Minkälainen vaikutus tuntiaktiivisuudella on arvosanoihin?Kuinka aikaisin luennoille kannattaa tulla jotta kerkeää saamaan varmasti hyvät paikat edestä?Kuinka asiallisesti luennoille on syytä pukeutua jotta ei nolaa itseään proffien edessä?Vaaditaanko muistiinpanoissa muuten marginaalit lukiotyyliin?
A: Hei Matt! Olemme todella tyytyväisiä, että olemme saanet noin kunnianhimoisen opiskelijan joukkoomme. Tunneilla ei tarvitse olla aktiivinen, pärjäät paremmin jos olet aktiivinen tuntien jälkeen. Tiedustelimme vastausta muutamalta tuoreahkolta (jotka eivät tosin ole aivan freesejä) tieteenharjoittajalta. Heidän mukaansa oikiksessa ei opiskella, vaan siellä shelviyduthään edellisestä illasta. |
| Lähettäjä | Aihe: Phuksipassi |
Phuksipoika-87 26.08.2007 |
Q: Saako fuksipassiin pisteitä, jos onnistuu saamaan tuutorilta tai esimerkiksi hallituslaiselta?
A: Kysyimme asiaa tuutoreilta. Heidän mukaansa siivouspisteen voi saada, jos tiskaa aamulla. Isännänpisteitä on jaossa aamupalalla. Myös excupiste (tietyiltä tuutoreilta) on mahdollinen. Hallituslaiset eivät anna. |
| Lähettäjä | Aihe: Armeija |
Mutsisfaijas 25.08.2007 |
Q: Kummassa on kivempaa Pykälässä vai armeijassa? Kannattaako ensin ryypätä pari vuotta Pykälässä ja mennä sitten inttiin vai hoitaa maanpuolustus ensin pois alta? Pystyykö triplakinkkuun enää suhtautumaan pää kylmänä jos on jo saanut maistaa kiellettyä hedelmää? Entä kumpi on parempi, Kossu38 vai 66-KES88 eli kessi88?
A: Hyvä mutsisfaijas! Aamuherätykset ovat molemmissa kamalia, valitse laivasto. FuksiKAPTEENEJA teititellään ihan normaalisti. Kossu on parhautta. |
| Lähettäjä | Aihe: ruokailut |
juti 25.08.2007 |
Q: olen kuullut huhua että yliopiston ruokaloissa ei saa ottaa ruokaa itse. Näin vähän isompana tyttönä minua huolestuttaa, että jään nälkäiseksi ja näin ollen joudun syömään paljon roskaruokaa. Onko yliopiston kirjastoissa mikroja, oman ruuan lämmittämiseen?
A: Arvoisa Juti! Pyydä vaan rohkeasti enemmän ruokaa. Varakkaana oikkarina voit tietysti ostaa myös toisen annoksen. Jotkut vanhemmat tieteenharjoittajat ovat niin kuumia, että voit käyttää heitä ruuan lämmittämiseen. Voit kysellä lisää eräältä nimeltä mainitsemattomalta tuutorilta. Hänen puhelinnumeronsa on 040-762**** |
| Lähettäjä | Aihe: Varjo-opinto-opas |
BOO 22.08.2007 |
Q: Miksi varjo-opinto-opasta ei voi lukea netissä?
A: VOO:ta pitäisi pystyä pian lukemaan netissä. Välitimme terveisesi hallituksen tiedotusvastaavalle.:) |
| Lähettäjä | Aihe: orientoinnin aikataulut |
hoppuheikki 22.08.2007 |
Q: Terve! Milloinkohan sitä saadaan tietää viikon 36 ja 37 aikataulu? Pitäisi työvuoroja varailla, ja kun ei oikein ole käsitystä että milloin tapahtuu mitäkin... Onkohan tuutorikouluttaja vielä kauan sairaslomalla?
A: Hei! Aikataulujen pitäisi olla pian selvillä ja päivittyä ApuMatin sivuille. Voit toki ottaa yhteyttä suoraan tuutorikouluttajaan (anna-liisa.karhunen@helsinki.fi, oik-tuutorikouluttaja@helsinki.fi) ja kysellä häneltä tarkemmin aikatauluista. |
| Lähettäjä | Aihe: Live action role playing |
Lawrie Grasslandmeadow 20.08.2007 |
Q: Hei!
Onko pykälässä larppauskerhoa? Jos on niin milloin ja missä pidetään alkularppi(en löytänyt tapahtumakalenterista)?Kuulun
Meilahtelaiseen Nordarakin kiltaan jossa olen kesän aikana onnistunut upittamaan
hahmoni hiidestä elffiksi ja kaipaisin nyt tasoistani peliseuraa(ei newbieitä).Freeform-larppaus on aina ollut suosikkini mutta
pystyn pelaamaan myös flexiä.P.S. En halua että mut nyt nakitetaan
game masteriks(ei oo tarpeeks expiitä)
A: Hei Lawrie! Kapteenien tietojen mukaan pykälässä ei toimi aktiivisesti larppauskerhoa. Sopivaa vertaisryhmää etsiessäsi suosittelisimme ottamaan yhteyttä esim. Otaniemen larppaajiin http://orc.tky.fi/.
Omien kerhojen perustaminen ei kuitenkaan ole pelkästään sallittua vaan myös suotavaa! |
| Lähettäjä | Aihe: Dresscode |
fågel bagel 20.08.2007 |
Q: Pukukoodi mietityttää vieläkin. Pitäisikö tyttösen nyt hankkia jakkupuku, pikkumusta ja vielä iltapuku? Ja kuuluuko pikkumustan olla musta? Ja tarviiko sitten vielä tehdä lisäinvestointeja vaatekaappiin?
Ja vielä, pitääkö ekana päivänä punssikahveille laittaa jotain spesiaalia?
A: Hei! Pikkumustan ei tarvitse olla musta. Iltapukua tarvitset vasta vuosijuhliin keväällä, ja senkin voi toki aina lainata jostain. Jakkupukua et ainakaan Pykälän menojen puolesta tarvitse..
Punssikahveille voit tulla vaikka aatamin asussa, jos huvittaa :) |
| Lähettäjä | Aihe: Raipe Helminen ja Ilveksen glooria |
Carlos C. Rala 20.08.2007 |
Q: Kysyin tuossa vähän aikaa sitten yleisestä pukeutumisesta Pykälän bileisiin. Ilmeisesti kysymys hukkui jonnekin tai ette siihen jostain syystä vastanneet. Olenko siis Suomen maajoukkueen hokipaidassani ja pinssejä vuoden 95 MM-kisoista lähtien täynnä olevassa Lillehammer'94 lippiksessäni alipukeutunut, vai annetaanko "kaikkien kukkien kukkia"? Onko jotain juhlia joihin pitäisi pukeutua ehkä hieman fiinimmin? Fanaattisena hokimiehenä haluaisin tietää vastauksen tähän kysymyksen.
A: Pykälässä annetaan tietenkin kaikkien kukkien kukkia! On kuitenkin joitakin tilaisuuksia, joihin pykälistien toivotaan pukeutuvan hieman paremmin. Sitseillä pukukoodina on siisti pukeutuminen, mikä ei välttämättä tarkoita suori housuja, mutta jotain sinne päin kumminkin. Syyskauden avajaiset ovat ensimmäinen tapahtuma, jossa poikien tulisi pukeutua pukuun ja tyttöjen pikkumustaan. Pukeutumisongelma tavallisten bileisen osalta helpottuu huomattavasti, kun vuoden vaihteen jälkeen saatte uuttuuttaan kiiltävät viininpunaiset haalarit. Siihen saakka omaa luovuutta voi vapaasti käyttää! |
| Lähettäjä | Aihe: bhuxi |
kuinka paljon? 20.08.2007 |
Q: kuinka paljon on paljon tulevana syksynä?
A: Paljon opiskelua on aika vähän, mutta paljon biletystä on suorastaan hillittömästi :) |
| Lähettäjä | Aihe: Eka viikko |
Fuksi 19.08.2007 |
Q: Onko ekalla viikolla joka päivä koulua ja kuinka monta tuntia päivässä? Tiedän että saan ohjelman jossain vaiheessa, mutta kysyn jo nyt etukäteen... :)
A: Hei Fuksi! Phuksikapteenikin viisastui juuri paljon, koska sai kuulla, että yliopiston ApuMatti-sivuille on kerätty infopaketti orientoinnista oikeustieteen opiskeluun. Tästä pääset etusivulle http://kampela.it.helsinki.fi/apumatti/lcms.php?am=9810-9810-1&page=10392 Aikataululinkkienkin pitäisi avautua pian. |
| Lähettäjä | Aihe: tuutorin kirje |
tutoroitava 19.08.2007 |
Q: hmmmm milloin se tuutorin kirje tai mikä onkaan kolahtaa luukusta? olisi kiva saada tietää orientointipäivien aikataulusta!
A: Hei vaan! Kirjeen pitäisi kolahtaa luukusta seuraavien viikkojen aikana hyvissä ajoin ennen 3.9. |
| Lähettäjä | Aihe: avoimen opinnot |
phuksii 17.08.2007 |
Q: Olen suoritellut avoimessa muutamia oikiksen kursseja, ja nyt olen vihdoin sisällä tiedekunnassa. Kuinka saan hyväksiluettua noi avoimen kurssit? Täytyykö täyttää joku lomake tms..? Itsestään ne tuskin siirtyy, vai?
A: Moro phuksii! Juu, eipä nuo opinnot itsestään taida siirtyä opintorekisteriin. Kannattaa ottaa yhteyttä suorittamasi oppiaineen henkilökuntaan joko sähköpostitse tai voit käydä henkilökohtaisesti tapaamassa oppiaineen professoria/ assistenttia heidän vastaanottoaikoinaan. Vastaanottoajat löydät opinto-oppaasta. |
| Lähettäjä | Aihe: hammaslääkäri |
hammaspeikko 16.08.2007 |
Q: hei! miten helppoa on päästä yliopiston hammaslääkäriin?
A: Kun olet maksanut ylioppilaskunnan jäsenmaksun, sinulla on oikeus käyttää YTHS:n palveluja. Ensimmäinen hammaslääkärikäynti on maksuton. Kapteenit ovat tutkineet, että akuuttiaikoja saa kohtuullisen hyvin. Mutta kun varaat normi tarkastuksen, joudut odottamaan jopa kuukausia ellet satu saamaan tuurilla jotain peruutusaikaa. |
| Lähettäjä | Aihe: atk-tunnukset? |
Phucci 16.08.2007 |
Q: Niin mistä ne atk-tunnukset saa?? mitä tarkoittaa ettei välttämättä tarvitse ilmoittautua mihinkään?
A: Saat atk-tunnukset ensimmäisellä viikolla, tuutori opastaa!:)
Se että ei tarvitse välttämättä ilmoittautua mihinkään, tarkoittaa, että saat toki tehdä aloitusopintojen lisäksi enemmänkin opintoja ensimmäisen syksyn aikana. Suosittelen kuitenkin nauttimaan ensimmäisen syksyn aikana rehellisestä opiskelijaelämästä - ehdit kuitenkin opiskella monta vuotta!:)
|
| Lähettäjä | Aihe: puheviestinnän kurssi |
glunk 16.08.2007 |
Q: Moikka! Katselin tuossa tulevan syksyn opintoja ja pelästyin puheviestinnänkurssia! Siis pitääkö mun tosissaan ruveta heti vääntämään jotain esitelmiä, onko tuo kurssi siis ekana syksynä suoritettava? Pakollinen se kyllä taisi olla, mutta olisi mukava tutustua ensin muihin opiskelutovereihin.
A: Hei glunk! Eipä hätää, pahin ja vaikein asia tuossa puheviestinnän kurssissa on se, että tunneilla on läsnäolopakko.:) Mutta kannattaa todellakin suorittaa kurssi heti ensimmäisenä syksynä, ettei se jää roikkumaan seuraaville vuosille. Kurssi on myös hyvä paikka tutustua muihin opiskelutovereihin.
|
| Lähettäjä | Aihe: Sitsilaulut |
Battan Metsävirta 16.08.2007 |
Q: Järjestetäänkö suomenkielisille opiskelijoille ääntämisharjoituksia ruotsin kielessä ennen sitsejä? Olen kuullut, että suuri osa lauluista on nimenomaan ruotsiksi ja minua häiritsee suunnattomasti kun suomalaiset eivät osaa ääntää ruotsia. Itsehän puhun flytande svenska ja ajettelin liittyä molempiin ainejärjestöihin. Ja onko mahdollista, että sitseillä laulettaisiin laulukirjan ulkopuolisia juomalauluja? Minulla olisi muutama hieno kappale, joita laulamme sukumme rapujuhlissa..
A: Hej Battan! Me kapteenit olemme myös erittäin huolestuneita tästä ongelmasta, joten olemme päättäneet järjestää ääntämisharjoitukset Kiljavan leirikeskuksen saunatiloissa keskiviikkona 26.9. klo 22.14. Oppimateriaalina käytämme laminoimaamme laulukirjaa ja opettajaksi on lupautunut iloksemme äärimmäisen sujuvaa ja täydellistä ruotsia puhuva Antti L (a.k.a. gnome). Toki saat esittää toiveen sitsien laulunjohtajalle laulukirjan ulkopuolisesta laulusta! |
| Lähettäjä | Aihe: Pykälän laulukirja |
Mick O'hunny 13.08.2007 |
Q: Hei!Laulan usein suihkussa ja tahtoisin tiedustella että onko Pykälän laulukirjaa mahdollista saada mistään pdf- versiona?Tahtoisin tulostaa em. kirjan sivut erillisinä jotta voisin sitten laminoida niistä vedenpitävät.Joka kerta kun olen yrittänyt päällystää laulukirjaa kontaktimuovilla, on pieni määrä vettä päässyt kirjan nidontakohdasta läpi mikä on kiusallista.Viimeistään saunassa kosteus pääsee tunkeutumaan sivuille, jolloin muste leviää.Laminaattiversio olisi muutoinkin kätevä kun sitsataan esimerkiksi veneessä tai sadepäivinä.
A: Hei Mick! Pykälän uusin laulukirja julkaistiin vuonna 2006. Projektia vetämässä oli muuan Hans P. Etsi hänet käsiisi punssikahveilla. Uskon, että hänellä on ratkaisu ongelmiisi. |
| Lähettäjä | Aihe: |
13.08.2007 |
Q: UPS
A: WTF??? |
| Lähettäjä | Aihe: Tulevaisuus |
kiimanen koni 13.08.2007 |
Q: Mä oon kuullu et siel pykäläs on vanhempia opiskelijoita, jotka käyttää hyväks puksityttöjen ensimmäisen lukuvuoden hurmaa. Eka ne sanoo, et ne haluu olla koko phuksisyksyn sun kanssa ja sit ne onki jo seuraavis sitseis muiden kimpus. Onks pykäläsedät oikeesti noin sydämettömiä? Onks kodeksilaiset kivempii? :(
A: Hei koni! Tuo on aivan totta. Jotkut vanhemmat opiskelijapojat pitävät sitä coolina, että onnistuvat hankkimaan itselleen kymmenen vuotta nuoremman tytön "syyskisuksi". Kannattaa siis pysytellä oman vuosikurssin pojissa, jos haluaa pelata varman päälle. Myös tuutori voi olla kokeilemisen arvoinen, sillä tuutorit ovat saaneet koulutusta vuorovaikutustaidoissa. OBS! Codexarit - samma på svenska. Eivät ole kivempii.. |
| Lähettäjä | Aihe: ...vie ja taksi tuo |
Santeri Salamanteri 13.08.2007 |
Q: Hei kapteenit. Ovatko ?:n tytöt niin sanotusti "höveleitä" tuon näiden intiimien asioiden kanssa, vai olenko aivan väärässä tiedekunnassa jos haluaisin hieman vapaata seksiä?
A: Hei Santeri Salamanteri! Iloksesi voin kertoa, että Pykälän tytöiltä kyllä saa. Valitettavasti tiedekunnassamme on moralisoivia poikia ja myös niuhottavia tyttöjä, jotka eivät osaa arvostaa tätä hienoutta, vaan yrittävät pahoittaa toisten mielen paheksumisellaan ja juoruilemisellaan. Muista sinä siis diskreetti lähestymistapa: don't kiss and tell, ja suosiosi tyttöjen keskuudessa on taattu. Muista sitten sadetakki syksymmällä! |
| Lähettäjä | Aihe: Opinto-opas |
Phuksi 12.08.2007 |
Q: Mistä opinto-oppaan paperiversion voi hakea? Ja onhan nyt siis niin, että phuksien ei tarvii elokuussa ilmottautua yhtään mihinkään, kunhan ilmestytään 3.9 paikalle?
A: Hei Phuksi! Voit hakea opinto-oppaan ja kalenterin päärakennuksen orkesterilämpiöstä. Muistathan maksaa ylioppilaskunnan lukuvuosimaksun ennen kuin menet hakemaan niitä. Elokuussa ei välttämättä tarvitse ilmoittautua mihinkään. Kun saat ATK-tunnukset, kannattaa ilmoittautua Oikeuden ulottuvuudet -tenttiin! |
| Lähettäjä | Aihe: pykälä |
fil.yo 12.08.2007 |
Q: Mitä on olla pykälisti?
A: Parhautta. |
| Lähettäjä | Aihe: kirjanpidon tentti |
phuksi 07.08.2007 |
Q: Katsoin opinto-oppaasta että kirjanpidon tentti olisi 17.12. Ajattelin kuitenkin olla pallon toisella puolella löhöämässä rannalla tuolloin, joten tentti jäisi myöhemmin suoritettavaksi. Luin kuitenkin opinto-oppaasta että ko. opintokokonaisuus on jaettu kahteen osaan (???) ja tämä kuulosti jotenkin hyvin monimutkaiselta. Koituuko tästä hirveästi komplikaatioita mikäli en mene tuohon tenttiin tuolloin?
A: Hei vaan! Mene vaan ihan rauhassa löhoilemään rannalle tuolloin!
Kirjanpidon tenttiä varten tulee käydä kirjanpidon perusteiden kurssi, joka koostuu kaikille opiskelijoille yhteisistä luennoista ja harjoituksista pienemmissä ryhmissä. Ilman tämän kurssin suorittamista et voi osallistua tenttiin. Kannattanee osallistua luennoille ja harjoitusryhmiin jo tänä vuonna, jos ne vain sopivat aikatauluihisi. Jos et ehdi ollenkaan kurssille tänä vuonna, voit suorittaa kurssin seuraavana vuonna. Ainakin tänä syksynä järjestetään ennen syksyä 2007 aloittaneille oma kurssi.
Kirjanpidon jatko-osaa ei ole putken mukaan tarkoitus suorittaa phuksivuonna vaan vasta kolmantena vuonna. |
| Lähettäjä | Aihe: Tilaisuudet Pykälässä |
Phuksendaali 07.08.2007 |
Q: Moips! Täytyykö Pykälän tilaisuuksiin, bileisiin ym. aina tuoda niin sanotusti omat eväät jos aikoo jotakin nauttia (juomapuoli mukaan lukien)?
A: Heipä hei Phuksendaali! Lue VOO:sta sivulta 36 Tukkoloista. Voit hankkia niitä ensimmäisenä päivänä tuutoriltasi.
Joihinkin tilaisuuksiin on hyvä varustautua omin eväin ja esimerkiksi phuksiaisia varten suosittelen hankkimaan runsaasti nestemäisiä eväitä - niin että kavereillekin riittää. Ainakin ensimmäisellä viikolla maanantaina saat Pykälästä rakkaan ainejärjestömme piikkiin Punssikahveilla punssikahvia ja torstaina Suomen Lakimiesliitto tarjoaa teille phukseille korruptiojuomia.
Akateemisten pöytäjuhlien eli sitsien osallistumismaksuun sisältyy sekä ihanaa ruokaa että kylmää juomaa. Phuksisitsit, joissa teidät phuksit opetetaan sitsaamaan, järjestetään lokakuun alussa. Viime vuonna paikat vietiin käsistä valiokuntien yhteiskokouksessa.. |
| Lähettäjä | Aihe: Opiskelijakortti |
phuksi 06.08.2007 |
Q: Moi!
Millon about opiskelijakorttien pitäisi tulla? Pitääkö ne hakea jostain vai tuleeko automaattisesti kotiin? Saattoi kyllä lukea jossain siinä nivaskassa joka tuli postissa 19.7, mutta kun se oli paksu kun Corpus Juris Civilis niin aattelin kysellä :-).
A: Valitettavasti Lyyra ei itsestään kolahda postiluukusta, vaan se pitää omatoimisesti tilata. Juuri siinä nivaskassa pitäisi olla Lyyran mainos, josta löytyvät myös tilausohjeet. Kannattaa toimia ripeästi, koska kortin saamisessa kestää useampi viikko. |
| Lähettäjä | Aihe: Etsitään neuvonantajaa |
Phucci 06.08.2007 |
Q: kuka neuvoisi minulle miten suunnitella opintojen suorittamista? selailin läkähdyksissäni uutta opinto-opasta enkä tajua mitään. Alkaako kursseille ilmoittautuminen jo elokuun lopussa? Tarvitsenko managerin? Mitä jos en mahdu jollekin kurssille?
A: Moi! Ei syytä huoleen eikä paniikkiin. Ensimmäisinä opiskelupäivinä saat tuhdin tietopaketin kaikista opiskelujen suunnitteluun liittyvistä asioista, eikä ennen sitä ole syytä stressata mistään. Oikiksessa opiskelujen suunnittelu on tehty verraten helpoksi, eli opinto-oppaan takaa löydät suositellun opintojen suorittamisjärjestyksen. Sitä seuraamalla ainakin ensimmäisen syksyn kaikki sujuu mainiosti. Ekana syksynä ei tarvitse myöskään huolehtia siitä, mahtuuko kursseille, koska aloitusopinnot on tehty niin että kaikki mahtuvat ne suorittamaan. Managerinasi toimii kapteenien lisäksi oma tuutorisi, jolta saat apua kaikissa käytännön asioissa! |
| Lähettäjä | Aihe: Katkaravut |
lol 03.08.2007 |
Q: Pitääkö neiti vanhempi phuksikapteeni katkaravuista?
A: Hei arvoisa lol! Sinulle tiedoksi, että katkaravut ovat lähellä neiti vanhemman phuksikapteenin sydäntä. |
| Lähettäjä | Aihe: Aikataulu |
PhUkSi 02.08.2007 |
Q: Sattui käymään niin, että monet kaverit pääsivät tänä vuonna HKI:n yo:oon eri tiedekuntiin, kuten myös minä oikikseen. Ihmetystä vaan herättää, kun tuntuu että kaikissa muissa tiedekunnissa orientoituminen alkaa jo elokuun vikalla viikolla ja luennot syyskuun alussa, mutta minusta meidän lipuissa ja lapuissa lukee, että kaikki alkaa vasta 3.9. Olenko nyt missannut jotain vai alkaako oikiksen systeemit kaikkinensa tosiaan vasta 3.9?
A: Kyllä vain! Me oikkarit nautimme kaikessa rauhassa kesälomasta viimeiseen saakka :D Omalta tuutoriltasi saat postissa tarkemman aikataulun kahdelta ensimmäiselta viikolta, jotta tiedät tarkalleen missä olla ja milloin. Rentouttavaa kesäloman loppua! |
| Lähettäjä | Aihe: elämä pilalla? |
(ainakin toivottavasti) tuleva phuksi 25.07.2007 |
Q: tuleeko mun pykälistiurasta mitään, kun en saa juoda kaljaa enkä kossua? :(
A: Hätä ei ole tämän näköinen. Urasi ei ole vaarassa, koska Pykälässä saa juoda myös siideriä :D |
| Lähettäjä | Aihe: Opiskelijaksi |
Jonna 25.07.2007 |
Q: Jos pääsen opiskelemaan, mitä pitää tehdä heti ensimmäiseksi? Muutan siis toiselta paikkakunnalta ja lähinnä asunnon hankkimista koskee tuo kysymykseni :) Kannattaako tehdä heti hakemus opiskelija-asunnosta? Ja onko edes mitään mahdollisuuksia löytää hyvää yksiötä vai suosiollako vain soluun?
A: heihei, toivottavasti pääsit opiskelemaan :) Kannattaa heti laittaa asuntohakemus vetämään kun opiskelupaikka varmistuu. Hyviä yksiöitä löytyy yksityiseltä,mutta vuokrat ovat sitä luokkaa, ettei pelkällä opintotuella pärjää. Kaverin kanssa kannattaa hakea HOASilta kaverikämppää, jotka on kohtuuhintaisia ja suht hyvillä paikoilla. |
| Lähettäjä | Aihe: Tenttien korotus |
Vieläkin tietämätön 02.03.2007 |
Q: Voiko tenttien arvosanoja korottaa kuinka monesti? Näkyykö korotusyritykset ja entiset arvosanat opintorekisterissa/suoritusotteessa?
A: Arvosanoja voi siis korottaa niin monta kertaa kuin mieli tekee - tosin useinkaan ei tee mieli. Korottaa.
Korotuskerrat eivät näy opintosuoritusotteella mutta vanhat arvosanat löytyvät kyllä weboodista kohdasta hylätyt/vanhentuneet. Korotetun suorituksen kohdalla lukee tällöin korotettu. |
| Lähettäjä | Aihe: mitä tapahtui palstalle? |
huolestunut phuksi 02.03.2007 |
Q: Onko kapteenipalsta vai kapteenit kuopattu? Vai phuksit?
A: Kapteenien palstaa ei ole kuopattu! Mutta selvästikin phuksien tietotaito on kasvanut kun palstan apua ei samalla tavalla tarvita kuin kesällä ja syksyllä :)
Eli kysymyksiin kyllä vastaan! Wappu alkaa myös uhkaavasti lähestymään...siihen kannattaa eritoten phuksien varautua hyvissä ajoin! Lisäinfoa seuraa piakkoin.. |
| Lähettäjä | Aihe: Pykälän naiset |
Rane 02.01.2007 |
Q: Miksi kaikki muut näyttävät olevan kykeneviä lumoamaan naispykälistejä, mutta minä en siinä onnistu? Apua!
A: Noniin, olemme nyt päätyneet ns. perimmäisten kysymysten äärelle. Oletkohan muistanut tarjota kiinnostuksesi kohteille riittävän määrän drinksukkaa? Konsultoin juuri naispykälistiä aiheen tiimoilta. Hänen mukaansa drinksukoiden määrä ratkaisee. |
| Lähettäjä | Aihe: Pykälän vuosijuhlat |
N 02.01.2007 |
Q: Pitääkö vuosijuhlien avecin olla myöskin oikiksesta vai saako se esim. olla tyttöystävä, joka on vaikkapa lääkikses?
A: Heippa! Avec saa olla ihan kuka vaan :) Todettakoon kuitenkin, ettei ko. tapahtuman jatkot ja varsinkaan sillis välttämättä edistä parisuhdeonnea. |
| Lähettäjä | Aihe: tentit |
K 17.11.2006 |
Q: Onko tenttien uusimis määrissä jotain rajoituksia? Siis voiko jotain tenttiä käydä kokeilemassa vaikka kuinka monta kertaa? Näkyykö kerrat opintosuoritus tositteessa?
A: Tentin voi uusia niin monta kertaa kuin huvittaa. Legendat kertovat eräästä pörröpäästä, joka yrittää valtiosääntöoikeutta näin valmistumisensa kynnyksellä jo noin kolmattatoista kertaa. Eikä huolta, eipä näy yrityskerrat suoritusotteissa! |
| Lähettäjä | Aihe: oikikseen |
myy 23.10.2006 |
Q: En ole vielä(kään) phuksi, mutta jos viitsisitte silti vastata.. Olen hakenut kaksi kertaa, molemmilla kerroilla tosissani, ja toisella kerralla meni jopa hieman huonommin kuin ensimmäisellä yrityksellä.. Kannattaako minun siis jo luovuttaa, vai sanooko kolmas kerta toden? Onko tiedekunnassa paljon sellaisia, jotka ovat (jaksaneet) pyrkiä kolme kertaa tai vielä useammin?
A: Hei vaan! Pahoittelumme, että vastaus on hieman viivähtänyt. Armaassa tiedekunnassamme opiskelee pilvin pimein ihmisiä, jotka ovat päässeet sisään kolmannella yrittämällä. Tai neljännellä. Tai viidennellä. Tai kuudennella. Ja tiedän yhden seitsemänkin kerran yrittäjän. Ei ole siis mikään häpeä, vaikkei tiedekunnan ovet heti aukeakaan. Þlä siis missään nimessä luovuta! Kun sinusta lopulta tulee juristi, on ihan sama kuinka monta kertaa jouduit opiskelupaikkaa hakemaan :) |
| Lähettäjä | Aihe: sitz |
G 30.09.2006 |
Q: ehtiikö fuksisitseille enää ilmoittautua?
A: Valitettavasti phuksisitzit ovat jo täynnä. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä Codex-sitzit järjestetään jo 24.10. Ko. tapahtumassa voi mainiosti perhetyä sitzaamisen saloihin! |
| Lähettäjä | Aihe: Näätä |
Näätä 22.09.2006 |
Q: Näätä?
A: Ei - vaan wompatti.. |
| Lähettäjä | Aihe: pykälä-info |
S 19.09.2006 |
Q: Hei! Haluaisin tietää että vieläkö on tilaa Hannes Snellman-exculla, mutta imoittautuminen tapahtuu pykälä-infossa.. Mikä siis on ko. info?
A: Pykälä-info on Pykälän sähöpostilista, jota käytännössä kaikki jäsenet (ja vähän muutkin) tilaavat. Listalla ilmoitellaan mm. opintoasioista, bileistä ja muista tapahtumista (kuten excuista). Löydät tietoa listasta sekä ohjeet liittymiseen tästä.
Hannesin excusta kannttaa kysyä suoran excuvastaavilta. |
| Lähettäjä | Aihe: Kokouspisteet |
F 14.09.2006 |
Q: Phuksikortin kokouspisteet; täytyykö käydä neljän eri tahon kokouksessa, vai riittääkö neljä kokousta vaikka samalta valiokunnalta?
A: Neljä kokousta samalta valiokunnalta riittää. Kolme pistettä saat vaivattomasti, kun osallistut ensi tiistaina valiokuntien yhteiskokoukseen. Ko. tapahtumassa järjestäytyvät myös phuksitoimikunnat! |
| Lähettäjä | Aihe: Syyskauden avajaiset |
Pussi-Hukka 11.09.2006 |
Q: Moro! Syyskauden avajaiset lähestyvät. Miten määritellään 'tavallista siistimpi pukeutuminen'? Naispuolisena mietityttää, mitähän sitä laittaisi päälle...
A: Syyskauden avajaisissa miehet pukeutuvat frakkiin ja naiset iltapukuun.........
Okei, puku riittää miehille ja naisille jakku :) Myös muu siisti asu hyväksytään. Perusidea on se, että pukeudutaan juhlan kunniaksi hieman tavallisia bileitä siistimmin. |
| Lähettäjä | Aihe: fuksiaiset |
epävarma fuksi 11.09.2006 |
Q: Kuulin huhua että Fuksiaisissa meidän fuksien olisi syytä lahjoa rastinpitäjiä huippuhyvien pisteiden saamiseksi?? Onko tämä totta ja jos on, niin millä heitä pitäisi lahjoa?
A: Phuksiaisiin tosiaan liittyy ns. voitelu (ei missään nimessä lahjonta!). Voitelussa saa käyttää mielikuvitusta, mutta perinteisesti ennen muuta erilaiset ilojuomat ovat olleet voideltavien rastinpitäjien suosiossa. Mikään ei estä kehittelemästä uusia voitelutapoja! Tärkeintä on, että homma kääntyy voitelun avulla eduksesi. Ennen muuta phuksikapteenien voitelu on suotavaa ellei jopa pakollista, jotta joukkue varmistaisi voittonsa. Lisäinfoa seuraa huomenissa, kun saavut phuksiaisten starttipaikalle Senaatintorille klo 15. |
| Lähettäjä | Aihe: avoin oikis |
non-fuxi 10.09.2006 |
Q: Mää en oo vielä mikkään phuksi, mutta jos kapteenit ystävällisesti silti vaivautuisivat vastaamaan. Elikkä koska ovi ei auennut vielä, ajattelin tehdä avoimessa yliopistossa rikosoikeuden,valtiosääntöoikeuden ja oikeushissan alta pois. Kysymys kuuluu a) esim.rikosoikeudessa tenttikirjallisuus on n.4 kirjaa, joista yksi maksaa esim 170 euroa. Onko siis tarkoitus/onko tarpeen ostaa näitä kirjoja (esim yleinen rikosoikeus tai rikosoikeus) vai mitä kuuluu tehdä? Kirjastosta kun saa vaan kahden viikon lainan ja ei viitsis 500 sivua kopioidakaan.. Miten tiedekunnan sisällä hoidetaan nämä asiat,eli mitkä kirjat kannattaa ostaa ja mitkä ei.. Onko jotain vanhojen oikkarien myydään-palstaa tms?? HELP!! :)
A: Moi vaan!
Oikeustieteellisten opusten hinnat ovat ns. pilvissä. Niinpä niitä ei missään nimessä kannata hankkia omaksi (ellet todella ole hyvissä rahoissa :)). Kirjastosta me siis kaikki kirjamme pääsäntöisesti lainaamme. Kirjapula on usein akuutti, mikä saattaa ajaa jotkut tekijänoikeuslain sekä siihen liittyvien kriminalisointien kannalta arveluttaviin tekoihin. Kun se oma oikeudenala alkaa vähitellen hahmottumaan, ko. oikeudenalan kirjallisuuden osto käy hieman ajankohtaisemmaksi. Kannattaa siis luottaa kirjaston antiin! Tsemppiä avoimeen ja ensi kevään pääsykokeisiin! =) |
| Lähettäjä | Aihe: Sonniaiset |
Tintti 10.09.2006 |
Q: Tervehdys kaput! vieläköö tää palsta on aktiivisessa toiminnassa, kun edellisestä kysymyksestä on jo viikko??
kysymykseni koskee siis otsikon mukaisesti sonniaisia.. eli kuinka ihmeessä pääsen sonniaistoimikuntaan? mulla on kai mennyt joku info ohi korvien, mutta kertokaahan, vieläkö mukaan mahtuu!?!?!?! Ainiin, kunnianhimoisena Pykälisti-merkin metsästäjänä kysyisin myös, kuinka pyksyn bileissä pääsee hommiin (siis tiskille/ saunaan/ ovelle/ istä ikinä näitä ihania pisteitä saa)?
Ihanaa syksyä kaikille ja kapuille pusut poskille :)
A: Palsta toimii edelleen! Kapteeneilla on vaan ollut niin kiireinen viikko, ettei vastauksia ole ehditty kirjoittelemaan :( Pahoittelumme siitä!
Ns. phuksitoimikunnat eli haalari-, matrikkeli-, ulottuvuus-, ja sonniaistoimikunnat kootaan valiokuntien kokousten yhteydessä 19.9. Kyseessä on siis tapahtuma, jossa valiokunnat esittäytyvät uusille phukseille. Tämän jälkeen kootaan toimikunnat. Kannattaa muistaa, että tapahtumasta saa kaikkien kokoustavien valiokuntien osalta kokouspisteet - yhteensä siis kolme! Tiskille / saunaan / ovelle pääsee tuikkaamalla nimensä kyseisten vuorojen vuorolapuille. Kulloinkin vastuussa olevalta valiokunnalta saa bileissä asista lisäinfoa. Esim. tiistain phuksiaisten osalta vuoroista voi kysellä YVK:n varapeejiiltä Markukselta. |
| Lähettäjä | Aihe: tuutorikirje |
Sanna 31.08.2006 |
Q: Jokos kaikille fukseille on tuutorikirje lähetetty kun omaani ei ole vielä kuulunut? Onkos siinä ensimmäisten päivien kannalta jotain kovin tärkeää tietoa?
A: Jos tuutoristasi ei ole edelleenkään kuulunut mitään, kannattaa ottaa yhteys tiedekuntaan ja udella, kuka kumma on jättänyt kirjeensä kirjoittamatta :) |
| Lähettäjä | Aihe: Vanhemmat tieteenharjoittajat |
Epätietoinen 31.08.2006 |
Q: Kuulin huhua, että Pykälässä on vanhempia tieteenharjoittajia, jotka ns. käyvät läpi fukseja. Uskaltaako yhteenkään pykälistin statuksen hankkineeseen sekaantua, vai saako siitä heti hirveän Maineen? Onko edes oma tuutori turvallinen valinta?
A: Huhua kaikki tyyni! Me oikeustieteen opiskelijat emme harrasta haureutta emmekä paheita. |
| Lähettäjä | Aihe: Oikaisumenettelyn kautta sisään |
Anu 31.08.2006 |
Q: Sain tosiaan vasta viimeviikolla tietää, että sain tarvittavan lisäpisteen ja pääsin sittenkin oikaisumenettelyn kautta sisään. Huomioidaanko minut ja lähettääkö joku minullekin tutorkirjeen ja jotain informaatiota missä pitäisi olla ja koska?
A: Sinun kannattaa ottaa viipymättä yhteyttä opintoneuvojaan, mikäli et ole vielä mitään kirjettä/soittoa tiedekunnalta saanut. Ja paljon onnea saavutuksestasi! :) |
| Lähettäjä | Aihe: Miten phukseihin suhtaudutaan... ? |
Naapurintyttö 31.08.2006 |
Q: Onko yliopistossa jotain nahkiais- tai muuta juttua? Kirjoitin keväällä ja pääsin ekalla oikikseen ja mulla on vielä tuoreessa muistissa lukion ykkösen jutut.
Tai toinen kysymys. Miten voisin tutustua johonkin kivoihin ja komeisiin vanhempiin opiskelijakundeihin? Mun kundi meni Heliaan ja meillä ei oikein enää synkkaa, ja haluaisin tavata jonkun komean ja mukavan.
A: Tiedekuntajärjestöt ja osakunnat järjestävät usein erilaisia "phuksienvastaanottopeijaisia". Pykälässä tällaisena tapahtumana järjestetään phuksiaiset. Phuksiaisissa on kyse kaupunkisuunnistuksesta ja rastitehtävien suorittamisesta melkoisen riehakkaissa tunnelmissa - kyse on hauskasta ellei peräti ikimuistoisesta tapahtumasta, ei siis phuksien nolaamisesta. Be there or...! ;)
Porthanian seinäthän suorastaan repeilevät komeiden ja mukavien miespuolisten tieteenharjoittajien määrästä, joten niitä on helppoa ja vaivatonta tavata missä vaan keskustakampuksella. Ja kyllä ne löytävät myös sinut, jos et itse halua nähdä vaivaa. |
| Lähettäjä | Aihe: Lakikirjat |
phuxi 24.08.2006 |
Q: Milloin lakikirjoja tarvitaan ekan kerran? Onko hankinnalla siis kiire? Mistäköhän kyseiset tiiliskivet kannattais ostaa? Onko hinnoissa eroa?
A: Viittaan tarvitsemisen osalta nimim. Märkäkorvalle annettuun vastaukseen. Kirjat kannattaa ehdotomasti hankkia Pykälän toimistolta, jossa niitä myy Pykälän omistama Paragraaffi Oy. Tällöin saat kirjat opiskelija-allennuksella, kunhan vain olet Pykälän jäsen (jäseneksi on helpoin liittyä, kun tulet tutustumaan toimiston palveluihin tuutorisi kanssa). Toimistolta saa myös muuta juridista kirjallisuutta opiskelija-alennuksin. |
| Lähettäjä | Aihe: Lakikirjat |
Märkäkorva 23.08.2006 |
Q: Phukseja on kehotettu hankkimaan lakikirjat heti opintojen alussa. Tarkoittaako tämä siis osia I, II ja III? Kannattaako ne hankkia heti vai vasta kun uudet painokset ilmestyvät (loka-joulukuussa)? Kiitos!
A: Hmm..kukas peijoona on mennyt sillä tavalla kehottamaan? Lakikirjan tarve riippuu pitkälti siitä, millä aikataululla opintojaan suorittaa. Mikäli päätät pysytellä ns. putkessa eli suoritat opintoja "lukujärjestyksen" mukaan tavoitteenasi valmistua viidessä vuodessa, on ensimmäinen lakikirjatentti (eli tentti jossa saat käyttää lakikirjaa / siitä on jotain hyötyä) vasta kauppaoikeus vuoden 2007 huhtikuussa. Lakikirjoja ei missään nimessä siis tarvitse hankkia heti eikä kaikkia tarvitse myöskään hankkia kerralla. Yliopiston verkosta pääsee lisäksi käyttämään suomenlaki.com-palvelua, joka tarjoaa ajantaisen sähköisen säädöskokoelman. Se riittää varmasti ainakin ensimmäisille kuukausille. Syksyn aikana tuutorit kouluttavat omat phuksiryhmänsä käyttämään lakikirjoja oikein ja tehokkaasti.
Tänä syksynä EU-lakikirja sulautuu Suomen Laki -teoksiin, jolloin Suomen Lakia ilmestyy kolme osaa. Oma opiskelutahti vaikuttaa lopulta siihen, mitä osia milloinkin kannataa hankkia. Monet tekevät myös niin, että käyttävät tenttiin lukiessaan sähköisiä säädöskokoelmia ja lainaavat lopuksi lakikirjan kirjastosta tenttiä varten. |
| Lähettäjä | Aihe: poissaolot |
phuksi 23.08.2006 |
Q: Huomasin, että yliopistolla on väliviikko vkolla 43. olen kuitenkin suunnitellut lomamatkaa vkolle 42. Joudunko siis pulaan jos olen koko viikon poissa luennoilta vai joudunko perumaan koko matkan? Viikolle osui myös tentti, voiko sen suorittaa suoraan uusinnassa vai miten tulisi toimia?
A: Valitettavasti tuo viikko 42 on phukseilla tosiaan melkoisen kiireinen. Maanantaina 16.10. on oikeuden ulottuvuudet -luentosarjan luentokuulustelu. Ulottuvuuksista järjestetään tosin myös uusintakuulustelu 10.11. Uusintakuulustelu ei kuitenkaan pelasta tilannetta, sillä seuraava luentosarja Kansallinen ja eurooppalainen lainsäädäntö ja yksilön suojan perusteet starttaa myös viikolla 42. Opinto-oppaan mukaan se edellyttää aktiivista läsnäoloa ja luennoilla annettujen tehtävien tekemistä. Viikko 42 ei siis valitettavasti ole paras mahdollinen aika matkalle. Opettajien kanssa voit tietysti yrittää sopia esimerkiksi mahdollisista korvaavista suorituksista - yrittänyttä ei laiteta! :) |
| Lähettäjä | Aihe: Ensimmäisten viikkojen aikataulut |
Phuksi 23.08.2006 |
Q: Tuutorikirje tuli viime viikolla, mutta eipä ollut sen mukana ensimmäisten viikkojen ohjelmaa/aikataulua. Mistä/keneltä ohjelma olisi mahdollista saada?
A: Tämä tieto herättää kapteeneissa suurta kummastust ja ihmetystä. Mekään emme ole valitettavasti saaneet asiaan vielä mitään selkoa tai selitystä. Ilmeisesti kuitenkin jotkut phuksit ovat aikataulut tuutorikirjeen mukana saaneet, joten kannattaa ehdottomasti tiedustella asiaa omalta tuutorilta. Me yritämme myös saada aikataulut selville. Opintoneuvoja tietää myös varmasti asiasta. |
| Lähettäjä | Aihe: Kirjoille stadiin? |
minä vain 23.08.2006 |
Q: Moi! Mitäpä kapteenit on mieltä siitä, kannattaako opiskeleen tullessa (muuttaessa Helsinkiin)pitää itsensä kirjoilla kotikunnassa? Vai onko helsinkiläisyydessä jotain etuja?
A: Varmasti kaikkein suurin etu on, että saat matkakortin halvemalla. Julkisella liikenteellä matkustaminen tulee sinulle siis huomattavan paljon halvemmaksi. Matkakortista saat lisätietoa tästä. Kunnalliset palvelut ovat muutekin helpommin käytettävissä, kun koti- ja asuinkunta on sama. Vastauksesta voi ehkä rivien välistä lukea, mitä mieltä kapteenit asiasta ovat :) |
| Lähettäjä | Aihe: Pykälään liittyminen |
Pikku-Phuxi 17.08.2006 |
Q: Sellaistapa vaan kyselisin,että milloin kannattaa liittyä ?:ään?Joko nyt heti vai vasta syksyllä,kun opinnot alkaa?
A: Pykälän jäseneksi on helpointa liittyä, kun tulet tuutorisi kanssa tutustumaan Pykälän toimistoon ensimmäisten viikkojen aikana. |
| Lähettäjä | Aihe: Tuutorien kirjeet? |
fuksi sormi suussa 17.08.2006 |
Q: Milloin voin odottaa saavani kirjeen omalta tutoriltani? Ja mistä saan tietää monelta pitää olla ja missä silloin ekana päivänä?
A: Alempaan vastaukseen viitaten: tuutori lähestyy sinua kirjeellä varmasti aivan lähitulevaisuudessa. Tuutori osaa varmasti kertoa myös aikatauluista tarkemmin. Me kapteenitkin tiedotamme niistä palstalla, kunhan saamme tiedekunnalta ensin asiasta tarkempaa tietoa. |
| Lähettäjä | Aihe: Tuutorikirje |
innokas 17.08.2006 |
Q: Milloin tuutorikirje tulee? Onko meidät siinä jo jaettu ryhmiin ja saako siitä tietää ensimmäisen kahden viikon ohjelman, jotta voi työvuorot sopia?
A: Tuutoirkirje kolahtaa varmasti postiluukusta aivan lähipäivinä, jos sitä vielä ei ole näkynyt. Tiedekunta on siis jakanut jo jokaisen phuksin omaan ryhmäänsä. Aikataulujen osalta odotan vielä varmennusta tiedekunnalta - ensimmäisten viikkojen ohjelma on usein tullut jo hyväksymiskirjeiden mukana. Mikäli ette ole sitä vielä saaneet, osaa tuutorinne varmasti valaista asiasta. Orientoivan viikon ohjelma painottuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä aamu- ja iltapäiviin. |
| Lähettäjä | Aihe: Virhe opinto-oppaassa |
Tuutor 15.08.2006 |
Q: Tuosta F:n tarkkasilmäisenä huomaamasta virheestä sen verran, että piakkoin (ensi viikolla) saapuvissa tuutorkirjeissä tulee mukana korjaus kyseiseen opinto-oppaassa olevaan virheeseen. Ei siis huolta.
A: Kiitos tarkennuksesta nimimerkki Tuutori! |
| Lähettäjä | Aihe: Alkoholipolitiikka |
Fuksi 15.08.2006 |
Q: Kyselisinpä että miten toimitaan yleensä juomapuolen kanssa esim. punssikahveilla jne bileissä? Saako Pykälästä siis ostaa juotavaa vaiko omat eväät mukaan? Vai sekä että?
A: Pykälässä ei myydä juomia. Asiaa valaisee lisää varjo-opinto-oppaan sivulta 30 otsikon "Tukkolat - siis mitkä häh?" alta löytyvä teksinpätkä. |
| Lähettäjä | Aihe: |
tyrkky 10.08.2006 |
Q: onko tuutorit hyvännäkösii?
A: Kyllä! |
| Lähettäjä | Aihe: Orientoivista luennoista... |
"phuksi 06" 10.08.2006 |
Q: Pääsin tänä kesänä tiedekuntaanne sisään, mutta olen opiskellut jo pari vuotta valtsikassa. Aion jatkaa myös näitä opintojani ja haluaisinkin nyt tietää, kuinka pakollista ensimmäisten viikkojen orientointi luennoilla istuminen oikeastaan on. 5.9.-06 itselläni olisi tentti johon olisi välttämätöntä osallistua. Mitä luulette, onnistuuko?
A: Orientoiville luennoille osallistuminen on enemmän kuin suositeltavaa. Mikäli päätä jostain ihmeellisesti syystä kuitenkin kivistää tuskaliaan paljon tai on muu aivan välttämättömän pakottava meno (kuten valtsikan tentti), luennoilla voipi olla läsnäolematta, mikäli tekee sen vähäeleisesti ja huomaamattomasti - eikä toistuvasti! |
| Lähettäjä | Aihe: kielikeskus |
ex-fuksi 10.08.2006 |
Q: Lisäys kapteenin vastaukseen Amelialle. On totta että ilmoittautumiseen (joka on kai jo elokussa) tarvitaan tunnukset. Itse toissa vuonna fuksina tungin kuitenkin ranskan kurssille menemällä jättämään ilmoittautumisen kielikeskuksen kansliaan (tai vastaavaan paikkaan), ja se onnistui ilman tunnuksiakin, kiitos avuliaan kanslisti(?)tädin. En tiedä toimiiko enää. Lisäksi kursseille pääsee oikeastaan aina, vaikkei mahtuisikaan Weboodissa ilmoittautumaan, monet ilmoittautuneet eivät mene kurssille, joten kannattaa mennä paikan päälle ekalle tunnille ja kysyä opettajalta mahtuuko. Näin mä aina toimin jos ryhmään eikä varasijoille mahdu.
A: Kiitämme vanhempaa opiskelijaa käytännön esimerkeistä! Phuksien kannattaa kuitenkin muistaa, että aloitusopintojen aikatauluihin ei välttämättä sovi kieliopinnot. Kannattaa siis laatia opintosuunnitelmia huolella - ja jättää aikaa myös muille häppenigeille =) |
| Lähettäjä | Aihe: Virhe opinto-oppaassa |
F 10.08.2006 |
Q: Opinto-oppaassa näyttäisi olevan ainakin kurssin "Kansallinen ja eurooppalainen lainsäädäntö ja yksilön suojan perusteet" kohdalla viime syksynä pidettyjen luentojen ajankohdat (olettaen, että luentoja ei pidetä lauantaisin...). Kuka (ja milloin) korjailee virheitä? Työvuorojen sopimista varten kaikki nyt jo tiedossa olevat luentoajankohdat olisivat kullan arvoisia...
A: Välitin viestisi edelleen tiedekuntaan. Sinun kannattaa vielä henkilökohtaisesti ottaa yhteyttä opintoneuvojaan, mikäli haluat heti tietää tarkat aikataulut. Opinto-opas on nimenomaan oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisu. Pykälä vaikuttaa opiskelijaedustajiensa kautta opinto-oppaan sisältöön ja rakenteeseen pitkin vuotta ennen sen julkaisua, mutta oppaan varsinaisesta valmistelusta, taitosta, julkaisusta sekä virheiden korjaamisesta ja tietojen päivittämisestä vastaa tiedekunta. Kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi opintoneuvojaan, mikäli opinto-oppaasta on jotain yksityiskohtaista kysyttävää. Oikeudenalojen opetukesta taas osaa kertoa esimerkiksi kunkin aineen vastuuopettaja. Kaikista tiedekuntaan liittyvistä käytännöistä saatte paljon lisätietoa, kunhan opiskelut varsinaisesti alkavat.
Tässä yhteydessä on vielä hyvä tehdä selväksi ero Pykälän ja oikeustieteellisen tiedekunnan välillä. Pykälä on nimenomaan opiskelijajärjestö, ainejärjestö, jonka tehtävänä on mm. järjestää jäsenileen vapaa-ajan toimintaa sekä ajaa opiskelijoiden etua tiedekunnassa. Pykälä vaikuttaa tiedekunnan asioihin nimenomaan opiskelijaedustajiensa kautta. Opiskelijaedustajat tuovat siis tiedekunnan päätöksenteossa opiskelijoiden äänen kuuluville. Kapteenit vastaa tällä palstalla mielellään yleisluontoisiin opintoasioita koskeviin kysymyksiin, mutta jos mieltä painaa yksityiskohtaisempi kysymys tai vastauksella on muuten kiire, kannattaa ottaa yhteyttä suoraa tiedekuntaan. |
| Lähettäjä | Aihe: Kieliopinnoista... |
Amelia 08.08.2006 |
Q: Olisin kovin innostunut jatkamaan ranskan opiskelua heti phuksivuonna, jos se vain on mahdollista. Selailin kuitenkin HY:n kielikeskuksen sivuja ja käsitin, että ilmoittautuminen kursseille alkaa jo elokuussa, mutta phuksit saavat käyttäjätunnukset ilmoittautumista varten vasta 5.9. Onko siis kielten opiskeleminen ensimmäisenä vuonna aivan mahdotonta, koska kielikeskuksen kurssit täyttyvät kuitenkin kauhean nopeasti (jolloin phuksit eivät enää mahdu mukaan…)? Ja tuleeko kielikeskuksen uutta opinto-opasta ollenkaan verkkoon kaikkien luettavaksi? Nythän se on käyttäjätunnusten takana…
A: Valitettavasti aivan ensimmäisille kursseille ei käytännössä phuksit voi ilmoittautua.Kielikeskuksella on kuitenkin paljon kursseja, joissa ilmoittautminen alkaa vasta toisessa
periodissa. Lisäksi syksyllä tiedekunnassa on paljon aloitusopintoja suoritettavana, joten aikaa vievät kieliopinnot eivät muutenkaan välttämättä sovi aivan ensimmäisten viikkojen ohjelmaan.
Kielikeskuksen nettisivuilta löytyy lisätietoa kielten opiskelusta ja Kielikeskuksen käytännöistä. Ennen muuta kannattaa lukea Kielikeskuksen FAQ. Kielikeskus ei julkaise painettua opinto-opasta lukuvuonna 2006-2007.
Opetustiedot näkyvät WebOodissa sekä Kielikeskuksen www-
sivuilla (viikolla 32). |
| Lähettäjä | Aihe: edelliskesänä päässeet |
Janari 08.08.2006 |
Q: hoi! Kuuluvatko edelliskesänä tiedekuntaan päässeet, mutta koko lukuvuodeksi poissaolevaksi ilmottautuneet automaattisesti fukseihin vai olisiko läsnäolostamme syytä ilmoittaa johonkin suuntaan muuten kuin maksamalla Yliopiston jäsenmaksu? Ja lähetetäänkö meille lykkääjille automaattisesti "samat materiaalit" kuin phukseille? Kiitollisena vastaustanne odotellen.
A: Tiedekunnan opintoneuvonnasta kerrotaan seuraavaa: Jos olet päässyt viime vuonna sisään ja olet ollut nyt yhden lukuvuoden
poissaoleva ja siten aloittamassa tänä syksynä opintojasi, kuulut periaatteessa automaattisesti phukseihin. Kaikille viime vuonna poissaolevaksi ilmoittautuneille on vähän aika sitten lähetetty kirje
sisältäen hyvin vastaavan materiaalipaketin kuin phuksien
hyväksymiskirjeessäkin oli (ns. "armeijakirje"). Samoin heidät on myös sijoittettu
tuutoriryhmään ja näin ollen kirje tuutoriltakin on tulossa vielä elokuun aikana. Monet ovat oma-aloitteisestikin ilmoittautuneet kesän aikana
opintotoimistoon. Muutoin opintotoimistosta on lähetetty kirjeet niiden tietojen mukaan,
jotka opiskelujaan lykkännyt jätti opiskelijapaikan vastaanottaessaan viime vuonna. Mikäli osoitetiedot muuttuvat vuoden aikana, päivitetyt tiedot kannattaa siis ehdottomasti jättää tiedekuntaan hyvissä ajoin ennen syksyä.
Mikäli joku, joka on viime vuonna ottanut opiskelupaikan vastaan, mutta ilmoittautunut lukuvuodeksi poissaolevaksi, ei saa tämän viikon aikana tiedekunnalta kirjettä, tulee hänen ottaa heti yhteyttä tiedekunnan opintoneuvojaan (kesällä opintoneuvojana toimii Anna-Liisa Karhunen).
Vastaavasti ne, jotka pääsivät nyt tänä vuonna sisään ja
ilmoittautuvat poissaolleiksi, saavat ensi
vuonna vastaavanlaisen "armeijakirjeen" tiedekunnalta - tiedekunnalla on siis olemassa listä tällaisista henkilöistä. Ja jos osoitetiedot muuttuvat vuoden aikana, uudet tulee ilmoittaa tiedekuntaan, jotta kirje tipahta oikeasta postiluukusta ensi vuonna. |
| Lähettäjä | Aihe: |
Sexyboy87 07.08.2006 |
Q: menetänkö neitsyyteni oikiksessa heti?
A: Ai heti? Toivottavasti et niiden ekan oikispäivän aamuluentojen aikana, mutta illalla aivan varmasti menetät, kun olet kerran tuollainen sexy. Sinusta tullaan taistelemaan. |
| Lähettäjä | Aihe: Aikataulu |
Duunari 07.08.2006 |
Q: Työtätekevänä ihmisenä kysyn syksyn aikataulusta. Teillä ei varmaan vielä ole sellaista, eli milloin se ilmestyy? Onko ollenkaan kokonaisia vapaapäiviä, tai päiviä jolloin on vain pari tuntia koulua, jotta pystyisi menemään töihin?
A: Tarkat aikataulut kannattaa tsekata tiedekunnan sivuilta lukuvuoden 2006-2007 opinto-oppaasta. Phuksisyksyn luennot löytyvät luvusta II. Päivätyössä käyvälle aikataulut eivät ole parhaat mahdolliset. |
| Lähettäjä | Aihe: opinto-opas |
mä vaan 31.07.2006 |
Q: Moi!
En ole fuksi, mutta eipä mulla ole mitään kysyttävääkään. :-) Ajattelin vaan mainita, että opinto-opas on ilmestynyt netissä. Tdk:n Ajankohtaista-sivulta löytyy opinto-opas 2006-2007. Jos saatte tiedotettua asiasta vaikka tällä sivulla tms., niin ehkä pian pari asiaa vähemmän hämmästyttää ja kummastuttaa pikku fuksipalleroita.
A: Näin avuliaita ovat kaikki vanhemmat tieteenharjoittajat :) Kapteenit kiittävät! |
| Lähettäjä | Aihe: Osakunnista |
Raimo Summanen 31.07.2006 |
Q: Osakunnat eivät ole "opiskelijajärjestöjä siinä kuin ainejärjestötkin". Osakunnista säädetään yliopistolain (645/1997) 40 ?:n nojalla annetun ylioppilaskunta-asetuksen (116/1998) 5 ?:ssä. Osakunnan tapauksessa ei siten ole kyse esim. Pykälä ry:n kaltaisesta aatteellisesta yhdistyksestä vaan täysin omasta yhteisömuodostaan.
A: Tämä on tietysti aivan totta. Kiitos Raipelle tarkennuksesta! Sanottakoon kuitenkin, että vastaukseen valittu sanamuoto "opiskelijajärjestöjä siinä kuin ainejärjestötkin" tarkoitti osakuntien ja ainejärjestöjen yhteneväisyyttä liittyen opiskelijoille järjestettäviin aktiviteetteihin, huomioiden ennen kaikkea osakuntien merkityksen phukseille tulevana syksynä. Lisäksi ylioppilaskunta-asetuksen 5 ?:ssä mainittu osakuntien tarkoitus vastaa pitkälti Pykälän ja monen muunkin ainejärjestön perustehtäviä. Kapteenit eivät olleet huolimattomuuttaan huomioineet aiemmassa vastauksessa yhteisöoikeudellista aspektia :) |
| Lähettäjä | Aihe: |
innokas fuksi 28.07.2006 |
Q: Moikka! Odotan jo innolla syksyä ja haluaisin tietää, mitä ekana koulupäivänä tapahtuu. Pääsenkö heti bilettämään??? Mites kapteeneiden kesä sujuu? Jee!
A: Ensimmäinen oikispäivä on varsin rento. Aamupäivällä yliopisto ja tiedekunta toivottavat teidät phuksit tervetulleeksi akateemiseen maailmaan. Iltapäivällä kokoonnutte oman tuutor-ryhmänne kanssa juttelemaan mukavia tulevasta vuodesta sekä opiskelijaelämästä. Ilta jatkuu Pykälässä perinteisten punssikahvien merkeissä. Tällöin pääsette tutustumaan oman ainejärjestönne tarjoamaan toimintaan sekä totta kai toisiinne. Punssikahvit ovat teitä phukseja varten; muistakaa juhlistaa kunnolla saavutustanne. Bilettää siis saa!
Kapteeneiden kesä sujuu oikein rattoisasti. Kiitos vaan kysymästä! Vanhempi phuksikapteeni (se miespuolinen) on ollut kesän töissä (ja vähän lomaillut). Nuorempi kapteeni taas harrastaa para-aikaa remontointia. |
| Lähettäjä | Aihe: Miten ilmottaudun läsnäolevaksi? |
J 28.07.2006 |
Q: Moro! Pääsin sisään viime vuonna. Miten ilmoittaudun läsnäolevaksi täksi lukukaudeksi? Soitin tänään rouva tai neiti Pernaselle, joka taitaa olla Oikeustieteellisen tiedekunnan opintoneuvoja tjsp.. Kuten minulle neuvottiin, tuli minun soittaa täti Pernaselle klo 10-12 välisenä aikana ja kysyä kysymykseni, sillä tällöin hän ottaisi vastaan puheluita. Soitin tällöin, mutta puhelu kuitenkin ohjautui opintoneuvojan puhelinvastaajaan, enkä näin ollen päässyt kysymään kysymystäni. Kysymys lienee helppo ja teillä taitaakin olla siihen vastaus. Kiitos jo etukäteen ja hyvää loppukesää!
A: Ritva Pernanen on toden totta armaan tiedekuntamme opintoneuvoja. Hän on kuitenkin tällä hetkellä kesälomalla. Niinpä Pernasen loma-aikaan opintoneuvojan kesävastaanoton pitää opiskelijaopintoneuvoja Anna-Liisa Karhunen. Voit olla häneen yhteydessä kesävastaanottoaikana eli ma-to 9-12.
Mikäli olet viime vuonna
ottanut opiskelupaikan vastaan, sinulla on opiskelijanumero ja voit siten ilmoittautua läsnäolevaksi lukuvuodelle 2006-2007 sekä maksaan HYYn jäsenmaksun vaikka netissä. Lisätietoa: Hyyn jäsenmaksun suorittaminen ja ilmoittautuminen lukuvuodeksi 2006?2007. Sinua voi auttaa myös Helsigin yliopiston opiskelijaneuvonta. Opiskelijaneuvonnan nettisivut löytyvät tästä. |
| Lähettäjä | Aihe: Sähköpostit |
27.07.2006 |
Q: Nyt pitäisi liittyä kaikenmoisille sähköpostilistoille eri järjestöistä ja kerhoista uutiskirjeiden saamiseksi. Ongelmana vaan että saamme sähköpostin vasta syyskuussa. Onko sähköpostiosoitteen vaihtaminen vaikeaa sen jälkeen kun on jo ilmoittanut jonkun toisen osoitteen sähköpostilistalle?
A: Sähköpostilistoille voi sinänsä liittyä jollain muullakin kuin n.n@helsinki.fi -osoitteella. Osoitteen voi myöhemmin helposti vaihtaa toiseksi. Liittyminen listoille jo nyt ei kuitenkaan ole mitenkään tarpeellista; suurin osa listoista viettää hiljaiseloa kesän ajan ja aktivoituu vasta syksyllä, kun te phuksitkin olette jo tilaajina. Esimerkiksi Pykälän sähköpostilista pykälä-info on tilaajamäärältään yksi yliopiston suurimmista listoista, mutta sinnekään ei ole tippunut juuri ainuttakaan viestiä kesän aikana. Kaikki järjestöt pitävät myös varmasti huolen siitä, että phuksit saavat kaiken tarpeellisen tiedon, vaikka eivät vielä olisikaan listan tilaajia. Summa summarum: liity vaan listalle, osoitteen voi myöhemmin vaihtaa ottamalla yhteyttä esim. listan ylläpitäjään. Mistään tiedosta ei kuitenkaan jää paitsi, vaikka odottelisitkin syksyä ja yliopiston mikroverkkotunnuksia. Pykälä-infosta saa lisätietoa esimerkiksi varjo-opinto-oppaasta tai Pykälän pääsivuilta. |
| Lähettäjä | Aihe: Osuuskunta |
ph-uksi :) 27.07.2006 |
Q: Mikä on osuuskunta? Mitä hyötyä/haittaa siihen liittymisestä on ja kuinka paljon ihmiset yleensä liittyvät niihin?
A: Juristihan ei osaa sanoa mistään mitään ilman lakikirjaa; Osuuskuntalain 2 ?:n mukaan osuuskunta on yhteisö, jonka jäsenmäärää eikä osuuspääomaa ole ennalta määrätty. Osuuskunnan tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita taikka palveluita, jotka osuuskunta järjestää tytäryhteisönsä avulla tai muulla tavalla. Kai tää nyt pitäis pääsykokeistakin muistaa! :D Osuuskuntiinhan kannattaa liittyä, että sais aivan törkeen halvalla maitoa ruokapöytään. Erityisesti kaikkien meijeristien kannattaa perustaa ihka oma osuuskunta.
Kapteeni veikkaa nyt kuitenkin kaikessa viisaudessaan, että kysyjä on tarkoittanut osuuskuntien sijasta osakuntia. Osakunnat ovat opiskelijajärjestöjä siinä kuin ainejärjestötkin. Niistä saat lisätietoa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan osakuntasivuilta.
|
| Lähettäjä | Aihe: jees! |
p-huksi 27.07.2006 |
Q: Milloin opinto-opas tulee??
A: Moi p-huksi!
Tiedekunnasta kerrotaan, että opinto-oppaan paperiversio ilmestynee elokuun aikana. Tarkkaa päivämärää ei ole vielä tiedossa. Sähköinen versio on netissä jo elokuun alkupuolella. Mutta ällös hätäänny, vaikkei opas vielä olekaan saatavilla: jonkinlaista osviittaa tulevan syksyn aikatauluista saa lukemalla 2005-2006 opinto-opasta. |
Copyright 2010 Pykälä ry Toimisto Mannerheimintie 3 B, 5 krs, 00100 Helsinki, puh. (09) 278 5003 Huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B, 00500 Helsinki, puh. (09) 682 1858 Anna palautetta sivuista hallituksen tiedotusvastaavalle
 |